lauantai 26. toukokuuta 2012

Haussa uusi "olohuone" Savonlinnan oopperajuhlien kesätyöntekijöille!! (Mika Kares)


Eilen sattui traaginen tapahtuma, jonka some:a eli sosiaalista mediaa seuratessa olen huomannut vaikuttaneen moneen Savonlinnan oopperajuhlilla tulevana kesänä työskentelevään ihmiseen. Olutravintola Sillansuu, joka on toiminut epävirallisena olohuoneena ja kokoontumispaikkana oopperajuhlien työntekijöille, koki mittavat vahingot kylmälaitteista
alkaneen tulipalon seurauksena. Ensimmäiset ennusteet kertovat Sillansuun kärsineen niin suuret vahingot, että se pysyy pitkään suljettuna. Tämä paikka, jossa on käyty monet syvälliset ja pinnalliset keskustelut ja luotu niin lyhyitä kuin pitkiäkin ystävyys- ja rakkaussuhteita, joutuu näillä näkymin pitämään ovensa suljettuna koko kesän. Aika näyttää
sen, että mikä paikka tulee toimimaan oopperajuhlien virallisena "oluhuoneena" tulevana kesänä.

Olen viimeisen kahden viikon aikana kiertänyt ympäri Hollantia esittämässä jo Olavinlinnan lavalta tuttua oopperaa Lucia di Lammermoor. En tiedä mistä se johtuu, mutta tällä oopperalla tuntuu minun osaltani olevan erityinen karma lämpimien säiden suhteen. Jos oli kuumaa Olavinlinnassa kesällä 2009 ja 2010, niin kuumaa tuntuu olevan nytkin täällä Hollannissa. Kylmän ja kolkon Skotlannin ilmapiirin luominen ei ole ollenkaan helppo tehtävä, kun paksujen talvivaatteiden ja kuuman ilmaston seurauksena olo on yhtä hikinen, kuin James Brownilla takavuosien konserteissaan. Maskeeraajilla on
kuitenkin käytössään sen verran kestävät meikit ja hiuslakkaa, että illuusio pysyy edes joten kuten kasassa.

Savonlinnan oopperajuhlat juhlii tulevana kesänä 100-vuotis juhliaan. Sen kunniaksi juhlat avataan komeasti juhlagaalalla, jossa myös allekirjoittanut esiintyy. Konsertissa tulee olemaan lähes kaksikymmentä solistia ja eräs vääräleukainen tuttavani kysyi jo ivallisesti, että "Tuleeko lavalla olemaan enemmän porukkaa kuin yleisössä?". Savonlinnan oopperajuhlat ovat
koko ajan enemmän mielessäni ja valmistautumisjaksoa ennen harjoitusten alkua on jäljellä enää kolmisen viikkoa. Olen ihastuttanut kollegoitani pitkillä bussimatkoilla ympäri Hollantia mm. harjoitellen Taikahuilun dialogeja suomeksi. Kielemme kuulostaa kuulemma suhteellisen kauniilta, mutta äärimmäisen vaikealta. Jopa näin suomea äidinkielenä puhuvalle
ilmaisut, kuten " Mielen malttamus", "Koetusten temppeli" ja "murskattu vilpin jo mahti nyt on" eivät ole aivan jokapäiväisiä. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin ja luulen, että löydämme myös sen uuden "olohuoneen" juhlien alkaessa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tarinaa tenoreista ja viidestä pulkannarusta (Mika Kares)

 Kevät etenee ja lumet alkavat kuulemma pikku hiljaa sulaa jo Savonlinnassa asti. Muistan kyllä edelleen sen, kun oli kesäkuun 6. päivä vuonna 2008, jolloin olin elämäni ensimmäisissä oopperaharjoituksissa Olavinlinnassa ja ulkona satoi räntää. Paljon muitakin muistoja on tullut Savonlinnan kesistä mieleeni. Valencian Tosca- produktiossa oli mukana tenori Marcelo Alvarez, jonka vaatimukset näyttämötekniikalle olivat aina yksilölliset. Hänen näytöksissään mm. savukonetta ei saa käyttää ollenkaan ja näyttämön "settiin" on aina tehty erityisiä paikkoja vesipulloille. Tästä tuli mieleeni eräs keskustelu Savonlinnasta parin vuoden takaa, jolloin juttelin Marko Sunilan kanssa, joka tuona kyseisenä kesänä työskenteli näyttämömiehenä. Hän kertoi minulle tilanteesta, jossa ulkomaalainen ohjaaja oli tuskaillut lavastevaihtojen sujumattomuudesta Olavinlinnan haastavissa olosuhteissa. Marko sanoi marssittaneensa ohjaajan nähtäville viisi teini-ikäistä avustajaansa, joita hän leikkimielisesti kutsui "viideksi pulkannaruksi". Ohjaaja oli ymmärtänyt näkemästään heti sen, että potentiaalin käytäntöön kouluttamisessa menee hieman pitempi aika kuin normaaleissa ammattiteattereissa. Valencian Toscasta pitää mainita vielä sen verran, että kaksi viimeistä esitystä kapellimestarina orkesteria "johti" Placido Domingo. Hieno mies, joka teki upean uran tenorina. Valtaa hänellä on niin paljon, että hän voi nykyisin tehdä mitä haluaa. Luojalle kiitos kuitenkin siitä, että Valencian orkesterin loistava konserttimestari onnistui pelastamaan noiden kahden esityksen sujuvuuden.  

Olen tässä viime aikoina pohtinut sitä, miten johtamiskulttuuri ja työilmapiiri on myös oopperan parissa tulossa ryhmäjohtoisuutta suosivammaksi. Oopperan ala on tunnetusti ollut suurien diivojen ja ailahtelevien vallasta juopuvien johtajien temmellyskenttä. Aika kultaa muistot ja moni meistä muistelee "vanhoja hyviä aikoja". Ajat kuitenkin muuttuvat ja siihen on sopeuduttava. On otettava huomioon se, että 20 vuotta sitten Itä-eurooppa ja Aasia olivat vielä hyvin suljettuja alueita työvoiman siirtyvyyden kannalta. Nyt kentällä liikkuessaan tajuaa sen, että esimerkiksi Kiinan klassisen musiikin kullttuuri on hurjassa nousussa ja tekijöitä siinä maassa tunnetusti  riittää. Harva meistä tietää myöskään kaikkien entisen Neuvostoliiton alueella olevien maiden nimet, joista tulee paljon motivoitunutta työvoimaa puhumattakaan Etelä-Amerikan markkinoista. Kilpailu on siis äärimmäisen kovaa ja jokaisen maan oopperatalot ja festivaalit saavat osakseen yhä enemmän ulkomaisten työntekijöiden mukanaan tuomaa kansainvälisyyttä. Johtamiskulttuuri on selkeästi muuttumassa pois auktoriteettiin nojaavasta johtamisesta. Nykyään hyvä johtaja osaa ennen kaikkea delegoinnin jalon taidon ja luottaa työryhmäänsä. Olen iloinen siitä, että nykyään on tavoitteena niin rivityöntekijän kuin johtajankin kehittyminen työn ohessa. Silti kehittämisen varaa on edelleen rutkasti.

Monet bassot puhuvat leikillään siitä, että haluaisivat olla yhden päivän elämästään tenorina. Minä olen toteuttanut tuon haaveen mikroluokan mittakaavassa. Tämä tapahtui Savonlinnan oopperajuhlien promootiokonsertissa vuosi sitten, kun argentiinalainen kollegani Matias Tosi lauloi Scarpian aariaa " Te deum" Puccinin oopperasta Tosca. Tuon Scarpian aarian aivan alussa on Spolettan tenoriroolille lyhyt "Sta bene. Il convegno?" kommentti, joka harjoituksissa oli jätetty yksinkertaisesti vain omaan arvoonsa. Kuopiossa löimme konsertin kuluessa "viisaat" päämme yhteen Matiaksen kanssa ja lopputuloksena yleisön ihastukseksi ja Maestro Jari Hämäläisen kauhuksi ilmestyin mukaan lavalle tekemään debyyttini tenorina tuon konsertin loppuhuipennuksena. Olen kuullut kyseisen teoksen monta kertaa ja korvaani oli selkeänä piirtynyt se karaktäärinen ääni-ihanne, jolla Spolettan roolia laulavat tenorit yleensä laulavat. Tuon lyhyen repliikkini lauloin parhaimpaa nasaalisuutta kunnioittaen. Kuopion konserttia seuranneessa Finlandia-talon konsertissa sain luvan tulla "tenorina" lavalle ainoastaan ilman tuota karaktäärisyyttä äänessäni. Tosin siinä konsertissa meillä olikin jo toisenlaiset kujeet Matias Tosin kanssa, jotka kulminoituivat ylimääräisenä esitettyyn juomalauluun Verdin oopperasta La traviata. Mitä opimme tästä? Varmaankin sen, että taiteen parissa inspiraatiota ei voi koskaan täysin käskeä.