Kun puhutaan klassikko-oopperasta, tarkoitetaan yleensä sellaista teosta, jota on esitetty paljon ja edelleenkin esitetään oopperanäyttämöillä ympäri maailman. Klassikkoteoksesta on tullut vuosikymmenien, kenties vuosisatojen kuluessa suuri yleisönsuosikki ja vaikka monet oopperanharrastajat ovat nähneet ja kuulleet sen monta kertaa, kenties useina eri versioina ja eri näyttämöillä, he haluavat kokea sen vielä ainakin kerran. Ja sitten taas vielä kerran.
Vaikka esim. barokkioopperat ovat viime vuosikymmeninä nousseet yhä enemmän oopperatalojen ja erityisesti oopperafestivaalien ohjelmistoon (mm. Monteverdin v. 1607 säveltämästä L’orfeosta valmistetaan Operabase-tietokannan mukaan tällä esityskaudella 6 eri produktiota, joita esitetään yhteensä 33 kertaa), yleensä klassikot ovat joko wieniläisklassisen tai romanttisen tyylikauden tuotteita.
Musiikinhistoriallisesti hieman tiukemmin rajaten klassikko-ooppera on sellainen, joka on sävelletty klassisella tyylikaudella, ns. wieniläisklassismin aikaan, 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.
Oli rajaus sitten kumpi tahansa noista edellä mainituista, Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Die Entführung aus dem Serial, Ryösto seraljista on klassikko-oopperoista se ensimmäinen; klassikkojen klassikko!
Klassisen tyylikauden oopperoita oli toki sävelletty jo ennen Ryöstöä. Mozart itsekin oli ehtinyt ”harjoitella” oopperan tekemistä (aloitti 11-vuotiaana) jo 13 teoksen verran ennen kuin sai Die Entführungin sävellystilauksen Itävallan keisari Josef II:lta.
Jälkikäteen tarkasteltuna Die Entführung aus dem Serail on kuitenkin se nimenomainen teos, joka raamitti musiikillisesti paitsi klassisen kauden oopperan, myös Mozartin oman oopperasävellystyylin. Vaikka säveltäjäneron varhaisempiakin teoksia esitetään jonkin verran myös nykyään, Ryöstö seraljista ja sitä seuranneet Figaron häät, Don Giovanni, Così fan tutte ja Taikahuilu ovat ensin mainitun klassikkoperiaatteen mukaisia Mozart-oopperoita.
Myös Savonlinnan Oopperajuhlien yli satavuotista historiaa tarkastellen Ryöstö seraljista on vanhin ohjelmistossa ollut ooppera. Näin nimenomaan silloin, kun puhutaan teoksista Olavinlinnan näyttämöllä. Ohjelmistossamme on ollut kyllä Telemannia, Pergolesia ja varhaista Mozartia, mutta tuolloin kyse on ollut pienoisoopperoista pienillä näyttämöillä, ei Olavinlinnassa. Milloin mahtaakaan olla Olavinlinnan ensimmäisen barokkioopperan aika?
Ryöstö seraljista on siis musiikinhistoriallisesti tärkeä teos. Jo pelkästään tästä syystä kaikkien oopperanystävien pitäisi se kokea ainakin kerran. Jos nyt kuitenkin unohdetaan kaikki historialliset näkökulmat ja tarkastellaan Ryöstöä sen musiikin ja tekstin osalta, on myös todettava suoraan: se kannattaa kuulla ja nähdä siksi, että kyseessä on mahdottoman hieno ooppera! Ryöstö seraljista on ihan parasta Mozartia; hienoja aarioita ja nerokkaasti rakennettuja ensemble-numeroja, libreton tekstiä kekseliäästi avaavia sävelkulkuja toinen toisensa perään. Mozart oli 25-vuotiaana viimeistään saavuttanut sen suvereenin taitotason, jota hän hyödynsi seuraavat kymmenen vuotta, elämänsä viimeiset. Tuotanto, jonka Mozart Die Entführungin jälkeen sävelsi, koostui pelkästään tämän oopperan kaltaisista mestariteoksista.
Ryöstö seraljista on teostyypiltään Taikahuilun tapaan saksalainen Singspiel. Musiikkinumeroiden välissä tarinaa viedään siis eteenpäin puhutun dialogin kautta, ei laulettuina resitatiiveina. Alkuperäisessä libretossa puhetta on melko paljon ja eräs päähenkilöistä, pašša Selim on puherooli. Nykytuotannoissa dialogien määrää useimmiten karsitaan reippaasti, niin myös meillä on tehty. Lyhennettynäkin puhetta on silti runsaasti ja se synnyttää laulajille melkoisen lisähaasteen läpisävellettyyn oopperaan verrattuna. Joutuvathan he lauluteknisesti haastavien musiikillisten virtuoosinumerojen (joita totisesti riittää, jopa matalalle bassolle) välissä vaihtamaan äänentuottotekniikkansa puheteatterin lainalaisuuksiin. Ei todellakaan mikään helppo tehtävä, ei varsinkaan Olavinlinnan ison linnanpihan kaltaisessa suuressa tilassa.
Savonlinnan Oopperajuhlien Ryöstö seraljista -tuotanto valmistui ensi-iltaansa toissa kesänä. Ohjaaja Katariina Lahden johtama tuotantoryhmä on luonut Olavinlinnan näyttämölle värikkään, sadunomaisen tunnelman, joka on visuaalisesti eräs komeimmista, mitä meillä on nähty. Erika Turusen upeat puvut, Mark Väisäsen kekseliäs lavastus, Jussi Kamusen valot sekä Jenni Valorinnan videosuunnittelu täydentävät toisiaan saumattomasti ja Johanna Stormin äänitehosteet värittävät hienosti puhedialogeja, niitä Mozartin ”tyhjiksi” jättämiä hetkiä.
Ensi kesän solistimiehitys on Konstanzen roolia laulavaa Elena Gorshunovaa lukuun ottamatta tuttu kahden vuoden takaa. Claire de Sévigné Blondena, Jussi Myllys Belmontena, Jonathan Winell Pedrillona ja Petri Lindroos Osminina lauloivat samoja rooleja jo viimeksi. Pašša Selimin roolin tulkitsee niin ikään uudelleen saksalainen näyttelijä Sebastian Wirnitzer. Se, että tämä nimenomainen produktio on lähes kaikille tekijöilleen entuudestaan tuttu, on pelkästään positiivinen asia. Toissa kesän pitkän ja intensiivisen harjoitusprosessin aikana hioutunut solistiryhmän tiivis yhteishenki ja toimiva lavakemia heijastuu varmasti orkesterimontun yli katsomoon asti, todennäköisesti jopa viime kertaa paremmin.
 |
| Jussi Myllys (Belmonte), Petri Lindroos (Osmin), Claire de Sévigné (Blonde) ja Jonathan Winell (Pedrillo) |
Mikään toissakesäinen kopio Ryöstöstä ei kuitenkaan ole tulossa, siitä pitänee huolta ainakin kapellimestari Kalle Kuusava, joka johtaa esitykset. Kalle debytoi Olavinlinnan orkesterimontussa viime kesänä Madama Butterflyn kera ja teki sen todella vakuuttavasti. Puccinin pääosin 1900-luvulla säveltämät teokset ovat monien mielestä niitä ”viimeisiä” suuria klassikko-oopperoita. On todella mielenkiintoista kuulla, miten klassikkoluettelon toinen ääripää taipuu Kallen tahtipuikon edessä. Minkälainen tulee siis olemaan Kalle Kuusavan Ryöstö seraljista…? Heinäkuussahan se sitten kuullaan!
