perjantai 27. kesäkuuta 2014

On se hurja joukko! (Olli Tuunanen)

Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, SOJK ja pikku-Kullervo (Ilja Banasik)
Savonlinnan Oopperajuhlakuoron saapuminen oopperajuhlakaupunkiin aloittamaan kesäkauden työskentelyä näkyy ja kuuluu paitsi Olavinlinnassa myös katukuvassa. Vajaan sadan hyvin aktiivisen kuorolaisen lisäyksellä on ilmeisesti tässä vaiheessa kesää yllättävänkin iso merkitys paikallisille palveluntarjoajille, koska vuosittain alkukesästä minulta kysytään milloin missäkin: ”Milloin ne kuorolaiset taas tulevatkaan?”

Oopperaharjoituksissa kuoron mukaantulo on joko suuri nautinto tai pelote, ohjaajasta ja hänen ohjaussuunnitelmastaan riippuen. Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on liki kaksi kertaa suurempi joukko, mihin oopperaohjaajat ovat useimmiten tottuneet ”normaaleja” oopperakuoroja ohjatessaan ”normaaleilla” oopperanäyttämöillä. Olavinlinnan suuri sali ja samaa kaliiberia oleva näyttämö vaativat kuitenkin massaa, jotta joukkokohtausten teho olisi toivottu, niin äänellisesti kuin näyttämöllisestikin.

Meilläkin on vieraillut ohjaajia, joille näin suuri kuoro on heidän näyttämöilmaisulleen rasite ja välttämätön pakko, joka tuodaan lavalle, koska tuotava on, mutta parempihan tuo olisi, jos sen kokoonpanon saisi pienennettyä pariinkymmeneen, jotta kohtaus olisi tarinan kannalta uskottavampi. "Eihän missään juhlassa voi olla sataa vierasta…" Siksi joskus olemme nähneetkin ratkaisuja, joissa suurin osa kuorosta laulaa kulissien takaa ja lavalla heistä on vain murto-osa.

Kullervokuorolaisten vahvaa eläytymistä
Onneksi (henkilökohtainen mielipide) on niitäkin ohjaajia, jotka kokevat kuoron suurena lisämahdollisuutena ja energiapiikkinä. Heitä, jotka eivät mielellään päästäisi kuorolaisia näyttämöltä lainkaan ja haluavat käyttää heitä osana näyttämötapahtumia silloinkin, kun varsinaista laulettavaa ei ole.

Kari Heiskanen kuuluu tähän jälkimmäiseen ohjaajatyyppiin. Kuoron mukaantulo Kullervoon tapahtui minun mielestäni juuri oikealla hetkellä. Solistit olivat tehneet pari viikkoa erinomaista ja tiivistä työtä ja heidän osuutensa alkoi olla siinä kunnossa, että jotain lisää näyttämölle pitikin saada. Kaikki kunnia Kari Heiskasen työskentelylle, mutta pari viimeistä harjoitusta ennen kuoron mukaantuloa meinasivat mennä jo nyhräämiseksi ja ”ohjaamiseksi ohjaamisen vuoksi”.

Naiskuoro ja Kullervon äiti (Tuija Knihtilä)
Kun kuoro sitten saapui paikalle, ohjaaja Heiskanen oli taas elementissään. Hän on todellinen suurten tehojen mies, joka selvästi nauttii joukkojen liikuttelusta ja ison ihmismassan luomasta energiasta näyttämöllä. Eittämättä tunne kuorolaisten ja ohjaajan välillä on molemminpuolinen: ammattimiestä, hänen näkemystään ja huolellista etukäteisvalmistautumistaan arvostetaan ja laulajat ovat valmiit toteuttamaan ohjaajan ideat viimeistä piirtoa myöten.

Ja kylläpä Kari Heiskanen taas kuorolaista tehoja irti ottaakin! Ymmärtääkseni Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on ohjaajalle ihanteellinen ryhmä, monella tapaa varmaankin jopa poikkeuksellinen ohjattava. Mitä enemmän ja monipuolisemmin ohjaaja kuoroa lavalla hyödyntää paitsi liikunnallisesti, myös yksilöllisen henkilöohjauksen ja kaiken ”ylimääräisen” lava-aktiviteetin osalta, sitä intensiivisemmin tämä ryhmä työskentelee. Tässä on oopperakuoro, joka ei halua seisoskella, vaan toimia. Mitä isommin, sen parempaa!

Kullervo (Tommi Hakala) on myyty orjaksi
 Luulisi, että äärimmäisen aktiivinen lavaliikunta, jota vaikkapa Kullervo-oopperan ”verilöyly”-kohtauksessa ohjaaja kuorolta edellyttää, söisi merkittävästi kuoron laulullisesta suorituksesta, mutta eipäs kuitenkaan. Ilman muuta on selvää, että jos kuorolaiset saisivat olla lavalla ”konserttikuoromuodossa” musiikillinen lopputulos voisi olla hieman yhtenäisempi ja kokonaissointi piirun verran täyteläisempi. Lopullisen oopperaelämyksen kannalta lavalla nyt nähtävä versio, jossa murhamiesten kynsiin joutuvat kuorolaiset kierivät näyttämöllä samalla kun laulavat koko oopperan voimakkainta kuoronumeroa, on kuitenkin niin paljon intensiivisempi kokemus, että tämä musiikillinen ”uhraus” kannattaa tehdä. Näinkin kuoron laulullinen suoritus on sitä paitsi hyytävän hieno, joka varmasti jää yleisön mieliin.

Kuoronjohtaja Matti Hyökki harjoituksia seuraamassa
Jälleen kerran, myös kaikissa muissa tämän kauden oopperoissa, mutta erityisesti Kullervossa, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on eräs festivaalikesän tähtiesiintyjistä, jonka musiikillista ja näyttämöllistä suorituskykyä voi vain ihailla. Kuten tämän blogin otsikkokin sen julistaa: hurja joukko, ilman muuta!
 
SOJK, hurja joukko!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kullervo - palaset alkavat olla paikoillaan (Jenna & Maria)

Savonlinnan taidelukion
Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjan
1.vuoden opiskelijat Jenna
Juusola ja Maria Sairanen.
Tällä viikolla olimme Kullervon harjoituksissa yhdessä ja erikseen. Kirjoitamme tällä kertaa kahdelta eri päivältä.

Menin tiistai-aamuna jälleen seuraamaan Kullervoa. Ensimmäisenä iski kylmyys, koska se oli viikon kylmin päivä ja tullessani linnaan, satoi rakeita. Olin omasta mielestäni varustautunut hyvin kylmyyteen, mutta huomasin jo hyvin pian olevani kohmeessa. Istahtaessani alas, silmiini pisti jokin asia mikä oli eri tavalla kuin viimeksi. En heti tajunnut sitä, mutta hoksasin pian, että lavan takaosassa oleva aita oli valkoinen, eikä tumma, kuten viimeksi. Salissa oli paljon ihmisiä. Kuoro oli saapunut paikalle. He jatkoivat samasta kohtauksesta, johon viime tiistaina olivat jääneet, mutta nyt kuoro oli mukana. Ohjaaja antoi yleisiä ohjeita kuorolaisille ja solisteille, sekä pieniä yksityiskohtia. Ihmiset pomppivat ja tekivät mitä merkillisimpiä liikkeitä pysyäkseen lämpiminä. Ulkolämpötila oli +5˚C, linnassa vielä vähemmän. 

Kapellimesteri Hannu Lintu.
Kuorolaiset menivät aidan taakse ja aidan erivärisyyden salaisuus selvisi. Se on jaettu paloihin, jotka toimivat ovina ja ne saa käännettyä ympäri, jolloin tumma puoli tulee esiin. He aloittavat kohtauksen alusta pianon säestyksellä. Kullervo kertoo Kimmolle kostoaikeistaan ja päättää laulunsa huutaen ja miekkansa kohottaen ”Etten jätä siitä käärmeenpesästä yhtään päätä katkomatta!”. Kuoro ja rosvojoukko miekkoineen ryntäävät sisään. Kimmolle ojennetaan miekka. Kuoro aloittaa laulunsa ja ensimmäiset kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitäni. Sävelten sointu ja massiivisuus kihelmöivät korviani ja pidän kuulemastani. Kohtaus on voimakas. Sitä auttaa valaistus sekä tietysti musiikin mahtipontisuus. Kullervo etunenässä ja rosvojoukko perässä menevät ihmismassan läpi ja yksitellen he kaatuvat maahan ja nousevat ylös kunnes heidät tapetaan uudelleen miekoilla. He laulavat maassa maaten. Kullervo menee reunimmaiseen taloon ja kirjoittaa sen seinään ”KOSTO”, tosin se on sinne jo valmiiksi maalattu. Kohtaus keskeytetään ja annetaan lisää ohjeita ja tarkennetaan ajoituksia. Eräs kohta muutetaan niin, että kaikki ”kuolleet” nousevat maasta ja he laulavat voimakkaan lopun ja poistuvat. Kohtaus toistetaan useampaan otteeseen ja sitten tulee tauko.

Nuori Kullervo väkijoukossa.

Menen tauon ajaksi linnan kahvioon lämmittelemään ja juomaan teetä. Sormia on vaikeaa liikuttaa eikä muistiinpanojen kirjoittamisestakaan meinaa tulla mitään. Keskustelen parin kuorolaisen kanssa ja puran heille ensitunnelmiani kohtauksesta. Se näytti ja kuulosti paremmalta kuin hyvältä.
Palatessani takaisin ja tauon loppuessa, menemme minulle aivan uuteen ja tuntemattomaan kohtaukseen. On sokean laulajan sekä nuorten parien aika. Ohjaaja neuvoo heitä kaikkia koreografioissaan. Heillä kaikilla on päällään kaavut. He menevät aidan taakse ja minne kukakin. Kohtaus alkaa alusta. Nauhalta tulee puhetta ja kuiskauksia, Kullervon uni. Erikoista valaistusta ei vielä ole, vain spotteja. Hahmot huudetaan yksitellen sisälle ja he liikkuvat kyyryssä. Viimeisenä saapuu sokea laulaja. Yllätyn suuresti, sillä en tiennyt sokean laulajan roolin olevan laulajalle, ei oopperalaulajalle. En tuomitse sitä ollenkaan, vaan pidän sen tuomasta vaihtelusta. Parit liikkuvat taloissaan, kukin eri tavalla ja jäävät paikoilleen. Laulaja laulaa laulunsa. Miehet poistuvat. Laulaja poistuu ja vie naiset mukanaan. Ohjaaja ohjeistaa heitä taas. Seuraavaksi Kullervo laulaa soolon. Kuoro jatkaa siitä lauluaan aidan takaa. Naiset tulevat takaisin yksitellen valkoisten liinojen kanssa ja he pitelevät niitä kuin vauvoja. Kullervo pelkää heitä, mutta seuraa heidän liikkeitään. Naiset ovat siinä hetken ja poistuvat taas. Kuoro laulaa edelleen. Nuorten parien ja sokean laulajan kohtaus tulee uudelleen eikä näiden välillä ole mitään taukoa. En ymmärrä näiden oikeaa järjestystä, mutta luulisin että naiset vauvojen kanssa tulee vasta sokean laulajan jälkeen. Olen melko varma siitä. He käyvät kohtausta vielä ohjaajan kanssa yksitellen ja nuorille pareille tulee uutta koreografiaa. Harjoitus päättyy ja olen syväjäätynyt. -Jenna

Unton vaimo (Vuokko Kekäläinen), Tiera (Koit Soasepp) ja pukusuunnittelija Riitta Anttonen-Palo.
Kaksi päivää myöhemmin menimme jälleen seuraamaan Kullervon harjoituksia kerrankin hyvin varustautuneena ja huomioiden tietysti Linnan lämpötilan sekä ulkoilman. Istahdimme katsomoon toppatakit päällä, termospullo täynnä teetä sekä viltti jalkojemme suojana. Ohjaaja keskusteli aluksi kuoron kanssa ja antoi heille ohjeita. Tämän jälkeen he kaikki siirtyivät lavalle ja viimeiset ohjeet annettiin. Pikkupoika juoksee lavalle ja hän kirjoittaa mustan talon seinälle liidulla ”minä kostan.” Näin kohtaus rupeaa rullamaan eteenpäin kuitenkin ohjaajan ohjeistuksella. Pojan koreografiat käydään ripeästi läpi ja sen jälkeen siirrytään kuoron ja solistien osuuteen. On menossa 1C kohtaus, jossa loppujen lopuksi Kullervo kuljetetaan hirttoköydessä ihmisjoukon läpi kauas pois. Tulee keskeytys, ohjaaja tekee pieniä muutoksia ja kohtaus mennään puolesta välistä läpi loppuun asti. 

Kimmo (Ville Rusanen) ja Kullervo (Tommi Hakala).
Siirrytään ensimmäisen näytöksen loppuun, jossa Kullervo uhkaa lähteä kostamaan ja lopuksi lähteekin synkkään maailmaan. Kuoro tuo eläytymisellään ja moniäänisellä laulullaan huikeaa dramatiikkaa jo valmiiksi erittäin dramaattiseen ja synkkään kohtaukseen sanoman lisäksi.
Kohtauksen jälkeen koittaa tauko ja sen aikana mustasta talosta puretaan kaksi seinää ja talon takaseinään laitetaan kultainen paneeli. Tauon loppuessa jatketaan suoraan toisen näytöksen alusta. Tätä kohtausta harjoiteltiin myös tiistaina. Kohtauksessa siis Kullervo näkee unta, jonka katsoja pystyy seuraamaan. Siinä Maria Ylipää laulaa mahtavan soolon sokeana laulajana ja laulu kertoo sisaren turmelemisesta. Kuunnellessamme kappaletta emme hengittäneet, emme edes hievahtaneetkaan paikoiltamme ja vilun väristykset kulkivat pitkin selkiämme. Tuntemuksiamme lisäsi talojen muuttuva valaistus, linnan muurin heijastettu tähtitaivas, planeetta ja punainen kuu sekä hahmojen riisuutuminen kaavuistaan nuoriksi pareiksi. Jokaisen parin liikkeet olivat hallitun suuria ja omistautuneita. Kuitenkin suurimman vaikutuksen meihin teki Ylipään esiintymistyyli ja erinomainen antautuminen roolille. Kohtauksen loputtua huokaisimme yhteen äänen ja ihmettelimme miten se oli vallannut meidät.

Koittaa taas lyhyt tauko. Tauolla kuoro saa luvan poistua ja lavalle jää vain solisteja. Tauon jälkeen ohjaus muuttuu taas hyvin yksityis- ja henkilökohtaiseksi. Aluksi käydään hajanaisia kohtauksia ja tarkistetaan asemia. Loppujen lopuksi käydään 5. kohtausta, jossa on vain Kullervon perhe. Ohjaaja pysyy hyvin lähellä lavaa ja pysäyttelee kohtausta hyvin tiuhaan tahtiin, on selvästi kyse kohtauksen hiomisesta.

Kävin vielä torstai-iltana seuraamassa Kullervon läpimenoa. Olin ihan älyttömän innoissani ja valmiiksi vaikuttunut siitä kaikesta mitä oli luvassa. Katsomossa oli vain muutamia ihmisiä lisäkseni, joten tunnelma oli hyvin intiimi. Ohjaaja antaa vielä viimeiset ohjeet ja läpimeno voi alkaa. Tekniikka on valmiina ja lava on valaistu, se ei kuitenkaan ole ihan tyhjä, siellä on yksi ohjaajista otsalampun ja käsikirjoituksen kanssa valmiina ilmoittamaan kuoron sisääntulot ja varmistamaan, että laulajat menevät lavalle oikeaan aikaan. Kuiskaajakin on valmiudessa. Piano rupeaa kuulumaan ja naiskuoro saapuu lavalle jykevästi laulaen. Lavalle tulijoilla ei ole vielä kuitenkaan roolivaatteita päällä. Musiikki vie minut taas ihan mennessään, keskityn hyvin tarkasti laulajien liikkeisiin, ilmeisiin ja kokonaisvaltaiseen eläytymiseen. Oopperan kuuntelemisen keskeyttää aina välillä kova sateenropina, joka sopii tunnelmaan älyttömän hyvin. Läpimeno rupeaa rullamaan sujuvasti eteenpäin, tarkastelen aina välillä, mikä kohtaus on meneillään. Tipahdan välillä juonen kyydistä, mutta siihen on helppo päästä mukaan, varsinkin jos on pohjatietoa.

Metsästäjä (Aki Alamikkotervo) ja sepän nuori vaimo (Jenny Carlstedt).
Olen aivan myyty jokaisen lavalla olijan eläytymisestä. Miten jokaisen ihmisen keskittyminen on aivan huikeaa, kukaan ei kiinnitä huomiota turhiin seikkoihin ja miten jokainen vetää yhtä köyttä vaikka seuraavan kohtauksen sisältö tai kohtaukseen siirtyminen saattaakin olla epäselvää. Liikkeet ovat erittäin hyvin hallittuja ja huomaa miten varsinkin solistit ovat rakentaneet itselleen roolit. Monilla on tietynlaisia ominaispiirteitä, kuten käsien liikuttelua, tietynlainen kävelytyyli tai itsensä kantaminen.

Eräässä kohtauksessa Kullervon saapuessa tietylle talolle, hän kohtaa siellä ihmisiä. Hänellä ei ole aavistustakaan, että siellä häntä odottaa perheensä. Tunne on molemmin puoleinen, eikä perheen suhtautuminen Kullervoa kohtaan ole lämmin, se on kaikkea muuta.  Jokainen perheenjäsen on hyvin hämillään ja varuillaan Kullervosta, onhan hän kertonut olevansa murhamies. Hänen isänsä (Lindroos) ei voi millään hyväksyä Kullervoa pojakseen. Hän sulkee talonsa oven Kullervolta erittäin julmasti, ilman minkäänlaista hellyyden osoitusta. Kullervon sisar (Haavisto) pelkää veljeään ja lähtee isänsä luo turvaan. Kullervo kuitenkin saa edes vähän äitinsä (Knihtilä) lämpöä omakseen. Tähän kohtaukseen päättyy ensimmäinen näytös. En millään jaksaisi odottaa seuraavan näytöksen alkuun.

Toisessa näytöksessä kammottavuus, kostonhalu, mystisyys ja draama vaan kasvaa kasvamistaan. Mikään ei pitele enää kostonhaluista Kullervoa. Eräässä kohtauksessa on kuitenkin sentään jotain hauskaa. Metsästäjä (Alamikkotervo), Tiera (Soasepp), 1. Mies (Juslin) ja 2. mies (Söderlund) olevat neljistään lavalla ja piristävät hauskalla olemuksellaan katsojaa, onneksi. Tämän kaiken jälkeen, Kullervon koston, Kimmon (Rusanen) selkäpiitä karmivan ilmestymisen jälkeen Kullervo tappaa itsensä. Tämän traagisen lopun kruunaa vielä aivan uskomattoman hienot valot, jotka ovat heijastettu Linnan muuria vasten.

Teos on valmistunut älyttömän nopeasti. Se on uskomatonta, miten kohtaukset ovat saaneet lisää tunnetta ja miten nopeasti lavalla olijat ovat sisäistäneet roolinsa. Palaset ovat selvästi loksahtaneet paikoilleen, kuoron ja solistien vaihtelu on hyvin selkeää, hienoa ja mitään ei säästellä. Jokainen on valmis antamaan kaikkensa. -Maria

torstai 19. kesäkuuta 2014

Kullervon harjoitukset keskiviikkona 18.6. (Joonas Asikainen)

Nuori, rantasalmelainen baritoni Joonas Asikainen on laulun opiskelija, laulanut mm. Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa ja on Savonlinnan taidelukion kasvatteja.

Sain loistavan tilaisuuden päästä seuraamaan Savonlinnan Oopperajuhlien uutuustuotannon, Kullervon, harjoituksia. Onneksi muutaman vuoden kokemus työnteosta Olavinlinnassa oli opettanut, että linnaan kannattaa pukeutua lämpimästi, mikäli sää on yhtään viileämpi. Luulin varustautuneeni hyvin, mutta ei - villasukat unohtuivat.

Jalkojen pieni palelu unohtui pian, sillä Suomi-verkkareihin sonnustautunut sisäinen pikku fennomaanini hyppi ilosta (ehkä myös hieman lämmitelläkseenkin), nähdessään Savonlinnassa jälleen kerran suomalaista oopperaa ja vieläpä suomen kielellä esitettynä! Erityisesti tämä kyseinen teos, Aulis Sallisen Kullervo, on mieleiseni. Olen halunnut nähdä teoksen lavalla siitä asti, kun olin Liisa-Maija Hautsalon Suomalaisen oopperamusiikin historian kurssilla Sibelius-Akatemiassa. Ihastuin teokseen suoriltaan. Kuuntelin teoksen levytystä, jossa suuri esikuvani, Jorma Hynninen laulaa Kullervon osan aivan kuin teoksen kantaesityksessäkin. Mietin kuunnellessani, millainen ohjaus tässä teoksessa voisi olla ja miltä teos voisi näyttää lavalla.


Tommi Hakala (Kullervo) ja Jenny Carlstedt (sepän nuori vaimo) harjoituksissa 18.6.2014.

Suomen kieli laulukielenä on oopperalavoilla liian harvoin kuultua. Se on sääli, sillä kun laulukieli on suomi, usein katsoja pystyy paremmin keskittymään lavalla tapahtuvaan toimintaan sen sijaan että kyttää milloin tekstityslaitteeseen vaihtuu uutta tekstiä. Tietysti siinä tapauksessa että suomen kielestä ei saa mitään selvää, on pakko turvautua tekstityslaitteeseen. Suomalaista oopperaa on kyllä sävelletty paljon ja sävelletään edelleenkin, mutta valitettavan harva pääsee ensi-iltaan kahteen kertaan. Laulun ammattiopintojen aikana jokainen laulaja joutuu opiskelemaan tietyn määrään ohjelmistoa johon tulee sisältyä tietty määrä suomalaista ohjelmistoa suomenkielellä. Osalle tämä tuottaa suurta tuskaa ja toisille taas äärimmäistä nautintoa. Suurin etu suomen kielestä suomalaiselle laulajalle on se, että hän tajuaa joka ainoan sanan, sananpainon ja sanojen erilaiset vivahteet helpommin kuin vieraasta kielestä, onhan kyse hänen äidinkielestään. Tällöin tulkinnan tekeminen on luontevampaa ja helpompaa. Toki tulee tilanteita, jossa teksti voi olla niin vanhaa, että siitä ei sitten tajua tuon taivaallista, eikä wikipediakaan pysty auttamaan! 


Juha Kotilainen (Unto) harjoituksissa 18.6.2014.
Juttelin harjoituksissa muutaman Kullervossa esiintyvän taiteilijan kanssa nimenomaan suomen kielestä laulukielenä. Yksi heistä oli alttolaulajatar Vuokko Kekäläinen, joka jo harjoituksissa Unton vaimona, äänellään ja energiallaan teki minuun suuren vaikutuksen. Hän kertoi tämän olevan toinen kerta, kun hän laulaa suomeksi ooppera. Ensimmäinen kerta oli Nilsiässä louhosareenalla 2004, Taikahuilun kolmantena naisena. Olinpa muuten tuolloinkin paikalla todistamassa tapahtumaa. Vaikka hän onkin laulanut varsin harvoin suomeksi oopperaa, sain hänen tekstistään loistavasti selvää. Toki kyseisen roolin musiikki on kirjoitettukin hieman matalammalle kuin monella muulla naissolistilla, mutta siitä huolimatta tekstin selkeys edes matalalla alueella ei ole aina itsestäänselvyys. Vuokko kuuluu niihin laulajiin, joista on ihanaa ja helppoa laulaa suomenkielellä, hänen mielestään se on verrattavissa italian kieleen, jossa on samalla tavalla paljon vokaaleita.

Savonlinnan Kullervo tulee olemaan Suomalaisuuden juhlaa myöskin sen osalta, että se on miehitetty täysin suomalaisittain. Harjoitusten perusteella voin sanoa, että miehitys on kaikilta osin myös erittäin onnistunut. Toinen sellainen Suomalainen laulajatar, jonka haluan nostaa esiin, on nimenä minulle tuttu, vaikken koskaan aiemmin ole häntä kuullutkaan. Tämä laulajatar on mezzosopraano Jenny Carlstedt, jonka laulaminen ja lavatyöskentely oli harjoituksissa todella nautittavaa kuultavaa ja katseltavaa. Näitä kahta mainitsemaani laulajatarta voisi verrata vaikkapa norppaan, olemmehan nyt Saimaan rannalla. Norppia tiedetään olevan, mutta on harvinaista herkkua nähdä norppaa luonnossa. Tällä oudolla vertauksella halusin vain sanoa, että on erittäin hienoa kuulla itselleen hieman tuntemattomampia upeita laulajattaria, joiden taidoista ei suomessa liiaksi pääse nauttimaan.


Jenny Carlstedt (sepän nuori vaimo) harjoituksissa 18.6.2014.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kaksi kaljupäätä ja muita nilkkejä (Olli Tuunanen)


Koit Soasepp ja Aki Alamikkotervo.
Säätyyppi muuttui Savonlinnassa dramaattisesti vuorokaudessa. Kun eilen aamulla Olavinlinnassa pärjäsi mainiosti lyhythihaisessa paidassa, tänään on tarvittu ylle villaa ja nahkaa sekä hansikkaat käsiin. Hyvä muistutus siitä, että Savonlinnaan tullessa, kuten muuallakin kesä-Suomessa matkustaessa kannattaa etukäteen ottaa selvää, millaista keliä mahtaa olla luvassa.

Oopperaharjoituksia viileämpi sää ei tietystikään hidasta yhtään. Vuosien varrella linnatyöntekijät ovat tottuneet kaikenlaisiin säihin ja lämpötiloihin. Konkarit osaavat tilanteeseen varautua ja siitä ymmärtävät ensikertalaisia myös varoittaa.

Tänä iltana lavalla on vain miehiä ja, Tommi Hakalaa lukuunottamatta, minulle ihan uusia miehiä tässä produktiossa (oikeasti osin ihan tuttuja, entisiä oopperajuhlakuorokavereita, jopa). Harjoitellaan oopperan ehkä koomisinta kohtausta, jossa aiheensa puolesta ei itse asiassa ole mitään huvittavaa; valmistaudutaanhan siinä tuhopolttamaan Unton talo ja joukkomurhaamaan koko sen väki.

Tommi Hakala.
 Aulis Sallinen on luonut teoksessaan karmivaa kontrastia musiikin kevyen keinuvuuden ja libreton tekstin välille. Eihän tämä toki mitään ainutlaatuista oopperaperinteessä ole. Vaikkapa Murhaajien kuoro Verdin Macbethissa on mitä hilpeintä mieskuorolaulua, jos vain musiikkia kuuntelee. 

Aki Alamikkotervo ja Koit Soasepp.

En tiedä onko sattumaa, vai esim. ohjaajan toive, mutta murhajoukon nilkeimmät (nilkki-sanaa libretisti Sallinen käyttää tässä kohtauksessa useasti) hahmot, Aki Alamikkotervon Metsästäjä ja Koit Soaseppin Tiera ovat kuin kaksoset. Eivät identtiset ja kaliiberiltaan ihan eri kokoluokkaa, mutta habitukseltaan niin kovin samanoloiset: pienempi vanttera kaljupää ja suurempi vanttera kaljupää. Mikä mainio kaksikko! 

Christian Juslin ja Nicholas Söderlund.
Pitkän ja pätkän välissä ovat sitten 1. ja 2. mies, murhajoukon suomenruotsalaiset vahvistukset Christian Juslin ja Nicholas Söderlund. Tämä kohtaus ei ole helppo, ei aiheeltaan, eikä laulullisesti, mutta urheasti mieskvartetti ja Tommi sitä uudelleen ja uudelleen käyvät läpi. Huomaa, että tätä ei vielä ole ehditty kovin montaa kertaa harjoitella, Kari Heiskanenkin hakee vielä tulkintaansa, niin miesten asemia Olavinlinnan leveällä lavalla kuin toiminnallisia aksenttejakin. Aika fyysiseksi on kohtaus menossa... No sellaiseksihan se miesporukassa nyhjääminen joskus menee.

Koit Soasepp, Aki Alamikkotervo, Christian Juslin ja Nicholas Söderlund.
Jaaha, nyt lavalle tuli kuudeskin mies. Ville Rusasen Kimmo, joka kesken murhasuunnitelmien tuo Kullervolle viestin isän, äidin ja siskon kuolemasta. Tunnelma muuttuu totaalisesti. Vaikka lopulta kuoron laulama kuolonhymni nyt kuuluukin vain Hans-Otto Ehrströmin pianosta, sen teho on huumaava. Minulle sen lopullisen tunnelman kuvittelu on tietysti aika helppoa, olenhan kuullut kyseisen kuoro-osuuden niin monasti Matti Hyökin harjoittaessa Savonlinnan Oopperajuhlakuoroa talvikauden harjoitusleireillä.

Upeaa musiikkia, mestarin kynästä (Sallinen taitaa kirjoittaa partituurinsa vieläkin käsin nuottipaperille?), ilman muuta! Ei millään malttaisi odottaa, että pääsee elämään valmiin kokonaisuuden, aistimaan kokonaiselämyksen kaikilla aisteilla niin, kuin vain Olavinlinnassa pystyy.

Mutta vielä odottaa pitää. Kuoron, orkesterin, pukujen, maskeerauksen ja lavavalaistuksen mukaantuloon on vielä aikaa. Kullervon matka on vielä ihan alkutekijöissään. Ja oikeastaan hyvä niin, koska ainakin minulle juuri tämä vaihe uuden oopperaproduktion tekemisessä on se kaikkein kiinnostavin ja myös palkitsevin. Kokonaisuus syntyy pikkuhiljaa, pala palalta, joka päivä jotenkin muuttuen. Selvää on kuitenkin se, että todellinen oopperaelämys on syntymässä Olavinlinnan lavalle, jälleen kerran.

Kuin tämän ajatuksen vakuudeksi Tommi Hakala huutaa (tai siis laulaa upeasti täydellä äänellä, kuten vain The Singer of the World pystyy) juuri tätä kirjoittaessa lavalla kostoa niin vertahyytävän kauniisti, että täällä A-katsomon takarivilläkin sen tuntee iholla. Tämän tunteen voi kokea vain Olavinlinnassa, Savonlinnan Oopperajuhlien kotipesässä. Ilman muuta olen etuoikeutettu, kun saan olla mukana kaikessa tässä: On tämä hienoa elämää!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Making of Kullervo (Taidelukiolaiset Maria ja Jenna)

Heippa!
Olemme Maria ja Jenna Savonlinnan Taidelukiosta, Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjalta ja näiden muutaman viikon aikana seuraamme Savonlinnan Oopperajuhlien Kullervo-oopperan harjoituksia. 

Bloggaajat: Savonlinnan taidelukion
Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjan
1.vuoden opiskelijat Jenna
Juusola ja Maria Sairanen.
Kullervon tarina on meille tuttu peruskouluajoilta, tietysti kansalliseepoksestamme Kalevalasta. Kullervon seuraaminen tuo uudenlaisen näkökulman oopperan kehityksestä, sillä olemme aiemmin nähneet vain valmiita teoksia. Tämän vuoksi olikin yllättävää ja mielenkiintoista nähdä kuinka oopperat Olavinlinnassa loppujen lopuksi valmistuvat, kun kävimme ensimmäistä kertaa seuraamassa harjoitusta.

Katsomoon mahtuu 2260 henkilöä. Tämä oli kummallekin täysin uutta tietoa, sillä määrää ei todellakaan osaa silmin arvioida. Tekniikasta vastaa ties kuinka moni osaava tekijä ja sen huomaa Kullervon vaihtuvasta tunnelmasta. Kuoroa emme vielä nähneet, mutta tulossa on yli satapäinen joukko laulajia. Lavalla liikkuu kymmenen solistin lisäksi myös paljon avustajia, joista monet ovat paikkakuntalaisia opiskelijoita ja hyvin tärkeässä roolissa jokainen.


Orkesterisyvennyksessä työskentelee noin 70 muusikkoa kapellimestarin lisäksi. Puvustuksesta vastaa ammattilaisten lisäksi pukijat. Harvoin ehkä niin käy, että laulaja unohtaisi laulettavat tai puhuttavat sanansa, mutta sen takia jokaisessa näytöksessä sekä harjoituksissa on kuiskaaja, joka seuraa partituuria skarppina.
  

Apulaiskapellimestari Harri Karri.
Odottelemme harjoituksen alkua. Meidät on esitelty tuotantotiimille ja päätähdille ja ihmiset vaikuttavat erittäin mukavilta ja ammattitaitoisilta. Meistä tuntui heti, että olemme osa Oopperajuhlien toteuttavaa joukkoa. Katsoessamme ympärillemme huomaamme, että penkit ovat päällystetty pressuilla ja vain muutama niistä on näkyvillä niillä istuvia ihmisiä varten. Ihmismäärä ei todellakaan ole suuri katsomon puolella, eikä lavalla, ainakaan vielä. Istumme muutaman rivin päähän tekniikkapöydistä, aivan reunaan.

Lavastusta on jo aloitettu tekemään ja lavalla on neljä taloa, vaikka jokseenkin keskeneräiseltä näyttävää sellaista. Kolmessa niistä on sängyt. Talojen takana on aita, johon on tehty ovet, joista lavalla olijat pystyvät kulkemaan. Lavastus on yksinkertaisen hyvä ja näyttävä. Rakennusten valaiseminen on jo osittain hoidettu. 


Kullervon ohjaaja Kari Heiskanen.
Joku kuuluttaa ”Harjoitus alkaa, kohtauksesta kuusi (viimeinen kohtaus), lavalle olkaa hyvät.”. Katsomo pimenee ja ohjaaja Kari Heiskanen siirtyy keskustelemaan laulajien kanssa lavalle ja ohjeistaa heidän liikkumistaan. Laulajat laulavat pianon säestyksellä, orkesteri saapuu myöhemmillä viikoilla. Kapellimestari on jo paikalla. Kuiskaaja on valmiina huutelemaan laulajille heidän sanojaan, jotta laulajat oppisivat ne ulkoa. Hän ei koko aikaa äänessä kuitenkaan ole, sanat ovat jo hyvin painuneet mieleen.

Ohjaaja ja apulaisohjaaja lähtevät pois lavalta ja meidät yllättää mahtava bassoääni. Suuntaamme katseemme lavan takaosassa olevien portaiden ylätasanteelle, jossa näemme Tieran osassa olevan Koit Soaseppin. Emme kuvitelleet kenenkään laulajista vielä laulavan lavalla, mutta huomaamme olleemme väärässä. Bassoäänen jälkeen tulee lisää laulajia lavalle, myös itse Kullervo toisin sanoen Tommi Hakala. ”Minä olen pieni ja hento, mutta minulla on vikkelät jalat” sanoo tasanteelle kavunnut Metsästäjä ja tanssii ripaskaa. Seuraavalla kerralla hän pomppii korkealle. Tämä kohta sai hymyn huulille. Laulajilla on tarvittava rekvisiitta mukana ja parilla laulajalla on osa roolivaatteista yllään. Ohjaaja keskeyttää harjoituksen useampaan otteeseen mikrofoniin puhumalla ja antaa laulajillehyvin yksityis- ja henkilökohtaista ohjausta lavalla liikkumisesta ja tietynlaisesta koreografiasta. Näemme ja kuulemme Kullervon veljen Kimmon ensimmäistä kertaa juuri ennen taukoa. Hän on toisella puolella lavaa portaiden ylätasanteella. Kimmo kertoo Kullervolle perheenjäseniensä kuolleen ja laulaa osansa hyvin dramaattisesti. Kohtauksen osa toistetaan moneen kertaan taukoon asti.  


Laulaja Petri Lindroos harjoitusvaatteissaan.
Lähdemme jaloittelemaan tauon ajaksi, sillä linnan viileys saa meidät haluamaan takaisin melko lämpimään ulkoilmaan. Käymme kuitenkin ensin katselemassa pukuhuoneita ja linnan kapeita portaikkoja lavan takana. Tuotantotoimistossa keitämme vettä teetä varten ja lämmikkeeksi katsomoon. 

Laulaja Reetta Haavisto harjoituksissa.
Tauon jälkeen avustajat pyydetään lavalle. Heitäkin ohjaaja ohjeistaa tarkkaan, sekä tietysti solistejamme. Neljä avustajapoikaa toimii ryöväreinä ja kolme tyttöavustajaa on naisia, jotka ryövärit murhaavat. Ryövärit seisovat lavalla kohotetuin miekoin ja ryhdikkäästi lähestyvät talossa olevia naisia ja ohimennen murhaavat heidät. Naiset kaatuvat maahan, kuin olisivat oikeasti kuolleet. Avustajien sisäistäminen on hyvin nopeaa ja kohtauksen osa käydään kokonaisuudessaan vain pari kertaa läpi, nauhalta tulevan orkesterin ja kuoron säestyksellä. Solistit jatkavat kohtausta eteenpäin ja kolme heistä asettuu yhteen taloon seisomaan. Ohjaaja pitää pienen neuvottelutuokion tekniikkavastaavan kanssa. Talo laitetaan pyörimään kahden miehen voimin. Kohtaus on erittäin tunnelmallinen valaistuksensakin ansiosta. Kello tulee yhdeksän ja ohjaaja kiittää kaikkia onnistuneesta harjoituksesta. Poistumme vakuuttuneina paikalta.

Näin jälkipuintina, Kullervo vaikuttaa lupaavalta ja seuraamme mielellämme tulevia harjoituksia. Mitä tulee olemaan, kun kuoro ja orkesteri saapuvat paikalle? Tässä vaiheessa pystyy jo näkemään tietynlaisen dramaattisuuden laulajien ja ohjaajan tekemisessä, sellaisen, joka sopii tähän oopperaan ja suomalaiseen mieleen. Laulajat alkavat eläytyä rooleihinsa päivä päivältä enemmän ja odotamme innolla, mitä tulevat harjoituskerrat tuovat tullessaan sekä kuinka ooppera kehittyy sellaiseksi mitä olemme tottuneet näkemään.