perjantai 14. marraskuuta 2014

Päiväkirjamerkintöjä Projekti Boriksesta (Olli Tuunanen)


Projekti Boris – täydessä vauhdissa!
Savonlinnan Oopperajuhlien kesän 2015 uutuustuotannon, Modest Musorgskin Boris Godunovin valmistelut ovat täydessä vauhdissa organisaation eri osa-alueilla. Uusi oopperaproduktio ei synny hetkessä; aikajänne teoksen valinnasta ensi-iltaan saattaa hyvin olla pari-kolmekin vuotta, näin on ollut myös Boriksen kohdalla.

Viimeisen puolen vuoden aikana vauhti kiihtyy kaikilla rintamilla, se on selvä. Näiltä blogisivuilta voit seurata ”Projekti Boriksen” vaiheita kohti ensi vuoden heinäkuun 11. päivän ensi-iltaa Olavinlinnassa.

Mutta mitä onkaan tapahtunut tähän mennessä? Ohessa muutamia olennaisia päiväkirjamerkintöjä projektin eri vaiheista, ole hyvä!

Syksy 2012:
Savonlinnan Oopperajuhlien tuleva taiteellinen johtaja (virallisesti hän aloittaa työt syyskuussa 2013) Jorma Silvasti päättää ottaa Boris Godunovin Oopperajuhlien ohjelmistoon kaudella 2015. Jorma mietti alun perin teosta jo kaudelle 2014, mutta päätyi kuitenkin Sallisen Kullervoon oman taiteellisen johtajuutensa ensimmäiseksi valinnaksi. Perusteet Boriksen valinnalle ovat selkeät: Tunnetusti se sopii teoksena Olavinlinnaan mainosti ja se on iso kuoro-ooppera, joka, Savonlinnan Oopperajuhlakuoron iskukyvyn muistaen, on aina eräs merkittävimmistä uuden teoksen osatekijöistä.

Ensin kiinnitetään nimirooliin Matti Salminen, sitten kapellimestari Leif Segerstam. Kun nämä kokonaisuuden kannalta kaksi tärkeää elementtiä ovat varmistetut, projektin muu suunnittelu saattaa käynnistyä todenteolla.

Tammikuu 2013:
Silvasti kartoittaa eri ohjaajavaihtoehtoja. Ensimmäinen alustava yhteydenotto ei tuota tulosta.

Maaliskuu 2013:
Kontakti Nicola Raabiin, joka, ohjaajan tehtävään suostuttuaan kokoaa muun tuotantotiimin: lavastaja, puvustaja, valaistussuunnittelija.

Kevät 2013:
Koska Boris Godunov on niitä klassisia oopperoita, joista on lukuisia, toisistaan merkittävästikin poikkeavia eri versioita, jopa erilaisia orkestraatioita, ihan aluksi pitää tehdä valinta. Jorma ja Nicola pohtivat eri vaihtoehtoja ja päätyvät ruveta rakentamaan muodon osalta teoksen ensimmäistä, vuoden 1869 versiota. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Olavinlinnan lavalla ei tällä kertaa nähdä ns. puolalaiskohtausta, eikä Kromyn metsässä tapahtuvaa vallankumousta. Moneen muuhun Boris-produktioon verrattuna oopperaillan kokonaiskesto tulee myös olemaan merkittävän paljon lyhempi.

Oopperajuhlien tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen laatii ensimmäisen harjoitussuunnitelman. Samanaikaisesti Silvasti ja festivaalijohtaja Jan Strandholm neuvottelevat tuotantoyhteistyöstä ranskalaisen Chorégies d’Orange -festivaalin kanssa. Tarkoitus on tuottaa kaksi yhteistä produktiota, joista Boris on toinen.

Heinäkuu 2013:
Oopperajuhlakausi 2013, Orangen johtaja Raymond Duffaut vierailee Savonlinnassa. Vaikka Silvasti ei ole vieläkään virallisesti taiteellinen johtaja, neuvotteluja käydään tiiviisti ja positiivisessa hengessä.

Syyskuu 2013:
Oopperajuhlien talousjohtaja Tarja Halosen johdolla valmistuu ensimmäinen kustannusarvio taiteellisesta tuotannosta. Tässä yhteydessä päätetään myös esitysten lukumäärä (5) sekä orkesterin ja kuoron koko.

Yhteistyösopimus Orangen kanssa allekirjoitetaan. Toiseksi yhteisproduktioksi on valikoitunut Giuseppe Verdin Otello, joka saa ensi-iltansa Orangessa elokuussa 2014 ja tulee Olavinlinnaan kesäksi 2016.

Lokakuu 2013:
Nicola Raab ja Matti Salminen tapaavat ja keskustelevat versioon liittyvistä yksityiskohdista. Tuotantoryhmän sopimukset ovat valmiina allekirjoitettaviksi, kun alkuperäinen lavastaja yllättäen peruu osallistumisensa projektiin.

Marraskuu 2013:
Uusi lavastaja valitaan.

Tammikuu 2014:
Tuotantopäällikkö Juki päivittää harjoitussuunnitelmaa, esityspäivät sijoitetaan paikalleen kauden 2015 ohjelmistokalenteriin. Jorma tekee solistikiinnityksiä ja hänen assistenttinsa Marikki Laaksonen postittaa sopimuksia maailmalle. Tutustutaan eri nuottimateriaalivaihtoehtoihin. Markkinointipäällikkö Helena Kontiaisen johdolla suunnitellaan uuden tuotannon markkinointimateriaalia ja tehdään markkinointisuunnitelmaa.

Toukokuu 2014:
Kauden 2015 ohjelmisto julkistetaan, tilataan valittu nuottimateriaali kustantajalta. Ensimmäiset pianopartituurit tuotantoryhmän käyttöön saadaan postitse Wienistä Savonlinnaan. Suunnitellaan ja toteutetaan markkinointimateriaalia heinäkuussa käynnistyvää lipunmyyntiä varten. Boriksen teoskohtaiseen mainoskuvaan valikoituvat luontevasti Olavinlinna, Matti Salminen ja Leif Segerstam. Näille kivijaloille on koko projektia turvallista rakentaa.


Kesäkuu 2014:
Ohjaaja Nicola Raab, puvustaja Julia Müer ja lavastaja George Souglides vierailevat Savonlinnassa ja esittelevät lavastuspienoismallin Oopperajuhlien henkilökunnalle ja paikallismedialle. Tyytyväistä hyrinää on havaittavissa suuren kultaisen kuution paljastuessa näyttämön keskeiseksi lavastuselementiksi: ”Niin yksinkertainen ja pelkistetty, silti tyylikäs ja loistelias!” ”Istuu linnan harmaakivimuuriin mainiosti.” Jorma ja Nicola tekevät lopulliset päätökset versioista, partituuria tahdin tarkkuudella lukien.

George Souglidesin suunnittelema lavastuspienoismalli
Heinäkuu 2014:
Oopperajuhlakausi 2014, kauden 2015 lipunmyynti alkaa! Boriksen osalta lippukauppa käynnistyy lupaavasti ja heti alusta alkaen se kamppailee tasavahvasti Iloisen lesken kanssa myydyimmän teoksen asemasta.

Syyskuu 2014:
Jorma tekee kaksi viimeistä solistikiinnitystä, miehitys on lopullisesti valmis! Kuoromestari Matti Hyökin johdolla järjestetään kolme avointa koelaulua seuraavan kesän kuoron kokoamiseksi. Boriksen kuoron kokoonpano on sata laulajaa, joten uusia laulajia tarvitaan edellisvuotta enemmän. Kuoronuottimateriaali ja loput pianopartituurit saapuvat perille.

Lokakuu 2014:
Nuotteja postitellaan kapellimestarille ja solisteille. Puvustaja Julia vierailee Savonlinnassa ja esittelee pukuluonnokset henkilökunnalle. Kuten lavastusesittelyn yhteydessä, myös nyt nyökytellään hyväksyvästi Julian suunnitelmille. Meille on tulossa visuaalisesti komea tuotanto; uusi mutta Boris-perinnettä kunnioittava!
Boriksen kruunajaispuku

Stselkalov

Ksenian imettäjä
Kuoro aloittaa Matin johdolla musiikkiharjoitukset Helsingissä. Boriksen osalta erityispainotus ensimmäisissä harjoituksissa on venäjän kielen ääntämisessä. Ennen kesäkauden näyttämöharjoituksia pidetään kuusi viikonloppuleiriä. Tavoitteen mukaan kuoro osaa Boriksen ulkoa helmikuun leirillä, 14.2., runsaasti kotitöitä siis kaikille kuorolaisille.

Kuoroleirin yhteydessä puvustamon esimies Essi Palo käy ottamassa mitat kaikilta laulajilta pukujen ompelua varten. Talven aikana tehtäviksi suunnitellut markkinointitoiminpiteet täsmentyvät, lipputoimistossa myyntipäällikkö Sari Anttosen johdolla tehdään kauppoja ja seurataan kokonaislipunmyynnin kehittymistä: Iloisen lesken ja Boriksen keskinäinen kamppailu jatkuu tasavahvana. Lavasteiden rakentaminen Savonlinnan Ammatti- ja aikuisopistossa (tuttavallisemmin SAMI:ssa) käynnistyy.

Kuten huomaat, paljon on jo ehtinyt tapahtua, mutta vielä enemmän on edessä, ennen kuin Boris Godunov on valmis. Tuota valmistumista voit seurata tulevien blogikirjoitusten myötä. Tervetuloa mukaan matkalle!


Olli Tuunanen, Savonlinnan Oopperajuhlien musiikkituottaja
 

perjantai 31. lokakuuta 2014

Savonlinna 2014 orkesterimontusta katsottuna



Kirjoittaja Patrik Stenström on Savonlinnan
Oopperajuhlaorkesterin valtuuskunnan
puheenjohtaja. Hän soittaa Kansallisoopperan
orkesterissa klarinettia ja on myös
Oopperajuhlaorkesterin kokoonpanossa.

Kesään 2014 lähdettiin orkesterin puolesta hyvin mielin. Töitä oli tiedossa paljon, mutta ei kohtuuttomasti. Ohjelmisto miellytti varmasti keskimäärin useimpia ja kotimaisen ohjelmiston – tällä kertaa Aulis Sallisen Kullervon – esittäminen on aina innostavaa. Kullervon tragedia heräsi Olavinlinnassa käsinkosketeltavaksi ja kuulemieni kommenttien perusteella moni poistui esityksistä kyyneliä nieleskellen. Ooppera todisti jälleen, ettei se ole pintaliitoa ja vain kor(k)eaa laulua shampanjalasien kilistessä vaan ihmisen syvimpään porautuvaa itsetutkistelumateriaalia. Uskon, että moni näki itsensä ja oman elämänsä esityksen jälkeen taas hivenen uudessa valossa.

Uuden johtajakaksikon työn jälki näkyi jo selkeästi - innostus ja raikkaus tihkui tekemisestä, vaikka mitään sormella osoitettavaa muutosta ei muuten huomannutkaan. Jorma Silvastin luonteva lämpö ja me-hengen luonti pantiin kyllä merkille työntekijöiden puolella.

Ohjelmiston suhteen huomaamme, että laskukone ohjaa näitäkin juhlia aika kovasti. Aivan kuten kunnallisissa orkestereissa ja teattereissa, tehokkuutta mittaa täyttöaste – ja se rajoittaa ohjelmistosuunnittelua. Toimijat ovat pakotettuja rakentamaan ydinohjelmistonsa varmojen yleisöhittien varaan, ja mahdollisuudet rohkeaan ja uutta hakevaan hapuiluun ovat olemattomat. Kun ei ole varaa epäonnistua, ei voida ottaa kovia riskejä.



Olavinlinnan orkesterimontun hämärässä.
Kuva: Markku Pihlaja.

Isompi kysymys kuuluukin – miten ooppera menee eteenpäin? Jos esitämme vain vanhoja teoksia uudestaan ja uudestaan, mistä saamme tulevaisuuden suosikit – jokainen sukupolvi kun tarvitsisi omat merkittävät ajankuvaajansa? Taiteen ja viihteen raja on leveä ja mutkitteleva ja määrittely-yritykset ovat aina kömpelöitä. Eräs ajatus on, että viihde tarjoaa sitä mitä ihmiset haluavat ja taide sitä mitä he eivät vielä tiedä haluavansa.

Säät suosivat festivaalia, mutta eivät sen harjoituskautta. Lämpötila laski alemmas kuin ainakaan itse 10 kesän kokemuksella muistan. Paikoin montussa mitattiin 6-7 asteen lämpötiloja – lisäksi kova veto ja kosteus pahensivat tilannetta. Soittaja voi osin suojautua pukeutumalla, mutta soittimet, etenkin uusien henkilöautojen hintaiset jousisoittimet ovat suoranaisessa vaarassa. Liikuttiin erittäin lähellä sitä rajaa, että harjoitukset olisi jouduttu keskeyttämään. Yhteishenki auttoi kuitenkin jaksamaan!



Olavinlinnan orkesterimontussa ollaan sään armoilla. Vaikka kesästä  2014 jäikin useimmille
helle mieleen, pipo ja villapaita eivät olleet ollenkaan turha varuste kesäkuun harjoituskaudella.
Kuva: Markku Pihlaja.

Yleisesti ottaen kesä meni suuremmitta kommelluksitta, ainakin orkesterin osalta. Kullervon ensi-iltaa sabotoinut sähköongelmakin kääntyi lopulta ehkä voitoksi – tunnelma tuntui jotenkin rentoutuvan (baarin tarjottavat?) ja myös esittäjäpuolella usein ensi-illoissa selkeästi havaittava jännitys tuntui laukeavan. Vaikka myöhästyminen toki saattoi haitata jotakuta ihan aidosti, koen kuitenkin että moiset odottamattomat viivästykset muistuttavat meitä lempeästi siitä, että elämä ei lopulta ole ohjattavissa sekuntikellolla ja odottamattomia asioita voi tapahtua paljon vakavammissakin asioissa. Pakollinen pysähtyminen hetkeen saattoi luoda uusia kontakteja ja sattumia. Vieruskaverin kanssa tulee ehkä helpommin vaihdettua joku sananenkin. Näitä hetkiä olen kokenut myös silloin, jos esitys on jouduttu esim. kaatosateen vuoksi hetkeksi keskeyttämään: Tilanteessa on saattanut ainakin itsekseen kuvitella, että yleisökin on herännyt muistamaan, että ei ollakaan elokuvissa vaan elävien ihmisten tarjoamassa ainutkertaisessa esityksessä.



Kullervo-oopperan magiaa ja koko orkesterisyvennys lintuperspektiivistä.
Kuva: Markku Pihlaja.

Festivaalin jälkeen katseet suunnataan hetkeksi muualle. Kesän aikana kerätty palaute orkesterista otetaan syyniin piakkoin, nyt on pölyt erilaisista asioista laskeutuneet niin, että kokonaistilanteen näkee taas selkeämmin. Aivan kohta onkin aika ruveta keräämään soittajistoa taas ensi kesää varten – orkesterin pitäisi olla kasassa kutakuinkin tammikuun loppuun mennessä. Kesäinen 5 viikkoa on niin pitkä ja työntäyteinen aika, että muusikoiden täytyy pystyä suunnittelemaan sekä lomailunsa että harjoittelunsa hyvissä ajoin. Vaikka tammikuun kylmässä kesäinen Savonlinna tuntuu etäiseltä ajatukselta, aika siihen kun taas istumme torikahvilla auringon paahteessa on todella lyhyt ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin se menee.


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Valmista tuli! (Olli Tuunanen)

Aulis Sallisen ooppera Kullervo on saanut ensi-iltansa Savonlinnan Oopperajuhlilla. Teknisten ongelmien viivästyttämä esitys muodostui, alkuun päästyään, suomalaisen oopperataiteen riemuvoitoksi! Harvoin olen itse kuullut ja nähnyt niin intensiivistä, sekä musiikillisesti että näyttämöllisesti upeasti toteutettua esitystä.

Solistit, kuoro ja orkesteri Hannu Linnun kapellimestaroimana antoivat yleisölle kaikkensa Kari Heiskasen johtaman tuotantoryhmän luomien raamien mukaisesti. Ilta oli todellinen onnistuminen kaikilta tekijöiltä, siitä lämmin kiitos ja onnittelut!

Oheisten Hannu Luostarisen ottamien kuvien myötä voivat kaikki paikalla olleet palautella esityksen tunnelmia mieleensä ja kaikki ne, jotka ovat vielä jäljellä oleviin esityksiin tulossa, voivat virittäytyä tulevaan.

Tällainen on Savonlinnan Oopperajuhlien Kullervo, olkaa hyvä:

Unto: "Se oli paha uni. Siinä minä taas tapoin veljeni, poltin hänen talonsa." (Vuokko Kekäläinen, Unton vaimo ja Juha Kotilainen, Unto)

Kullervo: "Miten minusta tuli näin paha?" (Tommi Hakala, Kullervo ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro)

Kimmo: "Sinun orjanmerkkisi vuoksi minä rakastan sinua, Kullervo." (Ville Rusanen, Kimmo ja Tommi Hakala, Kullervo)

Kullervo: "Sinä nauroit minulle kun en osannut. Se tuotti sinulle huvia, kun istuin vuoteesi reunalla itkemässä." (Jenny Carlstedt, Sepän nuori vaimo ja Tommi Hakala, Kullervo)

Sepän nuori vaimo: "Sinä olet vielä nuori ja sinä halusit minua. Älä kiirehdi. Minä opetan sinua." (Tommi Hakala, Kullervo ja Jenny Carlstedt, Sepän nuori vaimo)

Äiti: "Ainikki! Ainikkini!" (Nelli Salmi, Ainikki ja Tuija Knihtilä, Äiti)

Kullervo: "Katsokaa tätä kuohittua terää. Se oli minun isäni veitsi." (Petri Lindroos, Kalervo ja Tommi Hakala, Kullervo)

Kalervo: "Minä tunsin tuon puukon. Sinua en halua tuntea." (Tommi Hakala, Kullervo, Reetta Haavisto, Sisar ja Petri Lindroos, Kalervo)

Sokea laulaja: "Pidä mielessä kuitenkin, komea mies,...mulle neitsyys on vieläkin pyhä." (Maria Ylipää, Sokea laulaja)

Äiti: "Itkenpä minä sinua kun kuulen kuolleheksi. Kuinka en sinua itkisi!" (Tuija Knihtilä, Äiti)

Tiera, 1. ja 2. mies: "Aj, aj, aj, elämä on arvokas lahja, jota ei tuhlailla miten sattuu." (Koit Soasepp, Tiera, Aki Alamikkotervo, Metsästäjä, Christian Juslin, 1. mies ja Nicholas Söderlund, 2. mies)

Kuoro: "Kullervo, Kalervon poika, saip' on miekan mielehisen, jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hävitti." (Tommi Hakala, Kullervo)

Kuoro: "Niin se teki, Kullervo, Kalervon poika." (Savonlinnan Oopperajuhlakuoro)

Kullervo: "Tuli on kohta palanut loppuun. Tulee kylmä ja musta yö... Se oli minun sukuani, ja se oli petojen suku." (Tommi Hakala, Kullervo)

Kimmo: "Nyt minun on mentävä. On kiire. Klo-klo-klo-po-ti-klop! Juokse hevonen..." (Ville Rusanen, Kimmo)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Hippoo täyvvellistä! (Olli Tuunanen)


Aulis Sallisen Kullervo-ooppera Olavinlinnassa.
Savonlinnan Oopperajuhlien tämän kesän uutuus, ohjaaja Kari Heiskasen johtaman tuotantoryhmän tulkinta Aulis Sallisen Kullervosta on valmistunut valmistumistaan viimeisen viikon aikana. Pala palalta ovat mukaan tulleet Riitta Anttonen-Palon suunnittelema puvustus, Ilkka Paloniemen valomaailma ja Kaarina Kokkosen ideoima maskeeraus, jokainen äärimmäisen tärkeä osatekijä teoksen kokonaiselämyksen kannalta. Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin luoma monipuolinen ja värikäs sointimaailma oli se viimeinen puuttuva rengas, joka antoi Olavinlinnan odottaa itseään pisimpään. Taas kerran täytyy heti todeta: hyvää kannattaa kyllä odottaa!
 
Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri Olavinlinnan orkesterimontussa.
Ensimmäisessä orkesteriharjoituksessa on kaikkien oopperantekijöitten pääkopassa ja kropassa aina jonkin verran ylimääräistä ”hyrinää”, kuullaanhan silloin ensi kertaa se lopullinen äänimaailma, jollaisena esitys tullaan tarjoamaan yleisölle. Kullervon harjoituspianistina toiminut Hans-Otto Ehrström on eittämättä ammattikuntansa valioita maassamme, mutta hänenkin huikea osaamisensa pianon koskettimien ääressä antaa vain kalpean häivähdyksen siitä, mitä kuullaan silloin, kun Olavinlinnan orkesterimontun täyttää Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin kaltainen huippusoittajisto. Aulis Sallisen luoma orkesteripaletti on liki ällistyttävän upea ja tämä orkesteri Hannu Linnun johdolla toteuttaa sen täydellisesti.

Tuon mainitsemani ylimääräisen hyrinän taustalla on myös se tosiasia, että orkesteri on laulajille, niin solisteille kuin kuorollekin harjoituspianistiin verrattuna myös rytmisesti jonkin verran erilainen elementti. Vaikka kaikki soittajat ovat ehdottomasti huippuammattilaisia, seitsemänkymmenen soittajan ja hyvin erityyppisten soittimien yhdessä muodostama kokonaisuus ihan ymmärrettävästi ”syttyy” alukkeiltaan hieman hitaammin, tai ainakin eri tavalla kuin piano. Kun lisäksi useat oman suorituksen kannalta olennaiset sävelkulut kuulostavatkin lopullisessa versiossaan erilaisilta (esim. patarumpalin soittama ns. lähtösävel hahmottuu laulajalle kovin eri tavalla kuin sama pianosta soitettuna) harjoitusviikkojen aikana totuttuun verrattuna, koetaan ensimmäisessä orkesteriharjoituksessa usein yllättäviä hetkiä.

Viimeistään kolmannessa orkesteriharjoituksessa kaikki on sitten jo tuttua ja lopullinen sointikuva vahvana kaikkien tekijöiden mielessä. Ja niin tietysti pitää ollakin, koska tosiasiassa kovin paljoa enempää aikaa tilanteeseen sopeutumiseen ei olekaan. Uusi produktio Savonlinnassa, kuten oletettavasti kaikilla vastaavilla festivaaleilla, valmistuu viimeistelyvaiheessaan aika hengästyttävää tahtia: kolme orkesteriharjoitusta ja kenraaliharjoitus, joka on esim. Kullervon tapauksessa ensimmäinen teoksen läpimeno koko koneistolla ja sitten onkin esitysten vuoro! Selvää on se, että tämän kaltainen työskentelyrytmi onnistuu ainoastaan silloin, kun tekijät ovat kaikki oman alansa huippuosaajia.  

Pikku-Kullervo ja kuoro.
Oman lisämausteensa ja positiivisessa mielessä lisäjännitteensä tämän tuotannon toteutukselle tuo tietysti se tosiseikka, että säveltäjä itse on ollut mukana tässä teoksen viimeistelyvaiheessa. Vaikka Aulis Sallinen, tapojensa mukaan, on pysyttäytynyt koko ajan taka-alalla harjoituksia seuratessaan, eikä ole juurikaan kommentoinut sen paremmin kokonaisuutta kuin yksityiskohtia, on selvää, että kaikki oopperantekijät aistivat säveltäjän, suomalaisen säveltaiteen suuren mestarin läsnäolon vahvasti.

Säveltäjä Aulis Sallinen ja Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti.
Sallinen saapui Savonlinnaan maanantaina ja oli mukana heti saman illan harjoituksissa. Hyvin nopeasti säveltäjän läsnäolo oli noteerattu kaikissa työntekijäryhmissä ja kyseisessä harjoituksessa oli selvästi havaittavissa aika paljon ekstralatausta: kaikki halusivat näyttää säveltäjälle olevansa tehtäviensä tasalla ja enemmänkin. Tuolloin tuo lisäintensiteetti ilmeni myös pienenä yliyrittämisenäkin, mutta olihan se ihan ymmärrettävää. Kukaan ei halunnut tuottaa säveltäjälle pettymystä hänen ensi kertaa tähän produktioon tutustuessaan.

Jorma Silvasti, Aulis Sallinen ja kapellimestari Hannu Lintu.
Itse uskon, myös Sallisen omaa olemusta ja ns. ruumiinkieltä viime päivinä seurattuani, että säveltäjä on tyytyväinen lopputulokseen. Vaikea on kuvitella suurta tyytymättömyyttä löytyvän muiltakaan tahoilta.
 
Sen kummemmin asialla rehvastelematta voin todeta, että jälleen kerran Savonlinnan Oopperajuhlien organisaatio on ollut tehtäviensä tasalla, korkealla oleva tavoitteellinen rima on pystytty ylittämään ja lopputuloksena on upea produktio. Ihan suoraan totean, että tuskinpa Aulis Sallisen Kullervoa pystytään tämän komeammin toteuttamaan. Tämä tuotanto, näillä solisteilla, tällä kuorolla ja orkesterilla, tämän kapellimestarin johdolla mahdollistavat sen, että blogin otsikoksi valitsemani perisavolainen lausahdus pitää todellakin paikkansa paremmin kuin hyvin!

Huippuosaajia Olavinlinnan lavalla: Ville Rusanen (Kimmo) ja Tommi Hakala (Kullervo).
Hyvä suomalainen. Savonlinnan Oopperajuhlien Kullervo-produktio on nyt valmis nautittavaksi. Kuten ihan ensimmäisessä, Kullervokuulumisia-blogissani kirjoitin, tätä oopperakokemusta ei kannata jättää kokematta! En kirjoita tätä Savonlinnan Oopperajuhlien työntekijänä, lipunmyyntiä lisätäkseni, vaan pitkän linjan oopperaihmisen (jollaiseksi ilman muuta itseni tällä elämänkokemuksella koen) ihan puhtaasta innostuksesta tämän teoksen ja produktion puolesta.

Sokea laulaja (Maria Ylipää) on Olavinlinnassa harlekiinimainen hahmo.
Kullervon tarina ei ole ”helppo ja viihdyttävä”, jolloin ei oopperan musiikkikaan sitä voi olla, kulkevathan nämä kaksi parhaimmillaan aina käsi kädessä. Tämän ei kannata kuitenkaan antaa olla mikään pelote tai este. Se, joka tulee Olavinlinnaan Kullervon kokemaan, saa maksamalleen lipulle vastineeksi elämyksen. Tällä kertaa tuo elämys on ehkä ”normaalia” oopperailtaa vielä puhuttelevampi ja syvempi. Sokean laulajan (Olavinlinnassa roolin esittää aivan mahdottoman taitava Maria Ylipää) sanoin: ”Ei laatinut laulaja tarinaa lain, sen on kertonut elämä itse.”
 
Tuo elämän kertoma tarina on koskettava ja puhutteleva, valitettavasti tänäänkin niin kiusallisen ajankohtainen. Olavinlinnassa se kerrotaan tänä kesänä erityisen väkevästi. Tervetuloa mukaan kokemaan se paikan päälle!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Viittä vaille valmis Kullervo (Jenna ja Maria)


Savonlinnan taidelukion
Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjan
1.vuoden opiskelijat Jenna
Juusola ja Maria Sairanen.
Menimme perjantai-iltana seuraamaan Kullervon läpimenoa linnaan. Maria oli sen kerran kokonaisuudessaan jo nähnyt, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Kirjoitamme tästä läpimenosta silti yhdessä.

Lavalla oli pystyssä jälleen tutut lavasteet ja mikään ei näyttänyt muuttuneen. Harjoituksen alkuun on vielä 10 minuuttia, joten ehdimme asettautua mukavasti penkkeihimme. Läpimeno alkaa aivan oopperan alusta kuten läpimenoihin yleensä kuuluukin. Alkumusiikki on pitkä, ennen kuin lavalla tapahtuu mitään. Ensimmäisenä lavalle astuu kuoro. On hienoa nähdä kuinka kohtaus on kehittynyt lopulliseen muotoonsa pelkästä koreografiasta. Silti täytyy muistaa, että pieniä korjailuja voi silti tehdä ennen kenraaliharjoitusta ja ensi-iltaa. Alun kummastelun jälkeen saamme kiinni kohdasta, jossa Kullervo myydään sepälle orjaksi. Ensimmäinen näytös loppuu jännityksen ympäröimään tunnelmaan, ja jos koko ooppera loppuisi siihen, vaatisimme jatko-osaa.


Vuokko Kekäläinen (Unton vaimo) ja Unto (Juha Kotilainen).
 
Jenny Carlstedt (Sepän nuori vaimo) ja Tommi Hakala (Kullervo).

Tauolla menemme kiertelemään linnan terasseille. ”Tauko 20 minuuttia” kaikuu kuulutus linnan muureissa. Luulimme sen alkaneen heti, mutta sitä ennen tehtiin korjauksia kuoron kanssa. Kymmenen minuutin jälkeen palaamme katsomoon odottelemaan toisen näytöksen alkua ja katselemme, kun lavastusmiehet muuttavat lavasteita. Näytöksen alku viivästyy hieman, mutta se ei haittaa sillä yksi lempikohdistamme on ensimmäisenä vuorossa: Kullervon uni ja siinä sokea laulaja (Ylipää). Laulun alettua, katonrajassa lentää lintu. Se ei tietenkään ole suunniteltua, vain tavallinen lintu, joka on eksynyt hieman väärään paikkaan, mutta se antaa jonkin lisävivahteen laululle. Jähmetymme paikoillemme kuuntelemaan ja havahdumme transsista laulun viimeisiin sanoihin ”Pennin arvoinen lauluni silti on kai”. Kohtauksessa on sitä jotain. 

Maria Ylipää (Sokea laulaja) ja Tommi Hakala.
Kullervo tapaa perheensä uudelleen ja lähtee heidän luotaan kostoretkelle. Hänen seuraansa siinä liittyy rosvojoukko ja metsästäjä, ja kun koston aika on, myös kuoro, jonka mahtipontinen laulu edelleen tuo kylmiä väreitä. Koreografia on kuin sotaelokuvasta, jonka kohtausta on hidastettu niin, että kaikki ilmeet ja eleet näkyvät. 

Tuija Knihtilä (Kullervon äiti).

Oopperajuhlakuorolaisia.
Aivan oopperan loppu on hämmentävä ja jollain tasolla karmaiseva. Siinäkin näkee hienoa heittäytymistä roolilleen, sekä tietynlaista muuntautumista roolissaan. Ymmärrämme kuitenkin kohtauksen pohjimmaisen tarkoituksen ja ehkä jonkinlaisen niin sanotun tarinan opetuksen, vaikka se on hieman erilainen kuin yleisesti oletetaan. Ooppera loppuu dramaattisesti, kuten useammallakin oopperalla on tapana.

Loppukohtauksen dramatiikkaa.
Olemme hämillämme läpimenon loputtua, sillä tarina on melko raskas ja koskettava. Kari Heiskasen ohjaus tuo Kullervoon myös moderneja vaikutteita, mutta pitää sen silti melko perinteisenä. Poistuessamme linnassa olemme vakuuttuneita ohjauksesta, oopperan rakentumisesta, kaikkien suuresta panostuksesta ja siitä, että Kullervosta tulee varmasti monen ihmisen suosikki tämän kesän ohjelmistossa.

Ensi-iltaa odotellessa: Maria ja Jenna 


  

perjantai 27. kesäkuuta 2014

On se hurja joukko! (Olli Tuunanen)

Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, SOJK ja pikku-Kullervo (Ilja Banasik)
Savonlinnan Oopperajuhlakuoron saapuminen oopperajuhlakaupunkiin aloittamaan kesäkauden työskentelyä näkyy ja kuuluu paitsi Olavinlinnassa myös katukuvassa. Vajaan sadan hyvin aktiivisen kuorolaisen lisäyksellä on ilmeisesti tässä vaiheessa kesää yllättävänkin iso merkitys paikallisille palveluntarjoajille, koska vuosittain alkukesästä minulta kysytään milloin missäkin: ”Milloin ne kuorolaiset taas tulevatkaan?”

Oopperaharjoituksissa kuoron mukaantulo on joko suuri nautinto tai pelote, ohjaajasta ja hänen ohjaussuunnitelmastaan riippuen. Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on liki kaksi kertaa suurempi joukko, mihin oopperaohjaajat ovat useimmiten tottuneet ”normaaleja” oopperakuoroja ohjatessaan ”normaaleilla” oopperanäyttämöillä. Olavinlinnan suuri sali ja samaa kaliiberia oleva näyttämö vaativat kuitenkin massaa, jotta joukkokohtausten teho olisi toivottu, niin äänellisesti kuin näyttämöllisestikin.

Meilläkin on vieraillut ohjaajia, joille näin suuri kuoro on heidän näyttämöilmaisulleen rasite ja välttämätön pakko, joka tuodaan lavalle, koska tuotava on, mutta parempihan tuo olisi, jos sen kokoonpanon saisi pienennettyä pariinkymmeneen, jotta kohtaus olisi tarinan kannalta uskottavampi. "Eihän missään juhlassa voi olla sataa vierasta…" Siksi joskus olemme nähneetkin ratkaisuja, joissa suurin osa kuorosta laulaa kulissien takaa ja lavalla heistä on vain murto-osa.

Kullervokuorolaisten vahvaa eläytymistä
Onneksi (henkilökohtainen mielipide) on niitäkin ohjaajia, jotka kokevat kuoron suurena lisämahdollisuutena ja energiapiikkinä. Heitä, jotka eivät mielellään päästäisi kuorolaisia näyttämöltä lainkaan ja haluavat käyttää heitä osana näyttämötapahtumia silloinkin, kun varsinaista laulettavaa ei ole.

Kari Heiskanen kuuluu tähän jälkimmäiseen ohjaajatyyppiin. Kuoron mukaantulo Kullervoon tapahtui minun mielestäni juuri oikealla hetkellä. Solistit olivat tehneet pari viikkoa erinomaista ja tiivistä työtä ja heidän osuutensa alkoi olla siinä kunnossa, että jotain lisää näyttämölle pitikin saada. Kaikki kunnia Kari Heiskasen työskentelylle, mutta pari viimeistä harjoitusta ennen kuoron mukaantuloa meinasivat mennä jo nyhräämiseksi ja ”ohjaamiseksi ohjaamisen vuoksi”.

Naiskuoro ja Kullervon äiti (Tuija Knihtilä)
Kun kuoro sitten saapui paikalle, ohjaaja Heiskanen oli taas elementissään. Hän on todellinen suurten tehojen mies, joka selvästi nauttii joukkojen liikuttelusta ja ison ihmismassan luomasta energiasta näyttämöllä. Eittämättä tunne kuorolaisten ja ohjaajan välillä on molemminpuolinen: ammattimiestä, hänen näkemystään ja huolellista etukäteisvalmistautumistaan arvostetaan ja laulajat ovat valmiit toteuttamaan ohjaajan ideat viimeistä piirtoa myöten.

Ja kylläpä Kari Heiskanen taas kuorolaista tehoja irti ottaakin! Ymmärtääkseni Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on ohjaajalle ihanteellinen ryhmä, monella tapaa varmaankin jopa poikkeuksellinen ohjattava. Mitä enemmän ja monipuolisemmin ohjaaja kuoroa lavalla hyödyntää paitsi liikunnallisesti, myös yksilöllisen henkilöohjauksen ja kaiken ”ylimääräisen” lava-aktiviteetin osalta, sitä intensiivisemmin tämä ryhmä työskentelee. Tässä on oopperakuoro, joka ei halua seisoskella, vaan toimia. Mitä isommin, sen parempaa!

Kullervo (Tommi Hakala) on myyty orjaksi
 Luulisi, että äärimmäisen aktiivinen lavaliikunta, jota vaikkapa Kullervo-oopperan ”verilöyly”-kohtauksessa ohjaaja kuorolta edellyttää, söisi merkittävästi kuoron laulullisesta suorituksesta, mutta eipäs kuitenkaan. Ilman muuta on selvää, että jos kuorolaiset saisivat olla lavalla ”konserttikuoromuodossa” musiikillinen lopputulos voisi olla hieman yhtenäisempi ja kokonaissointi piirun verran täyteläisempi. Lopullisen oopperaelämyksen kannalta lavalla nyt nähtävä versio, jossa murhamiesten kynsiin joutuvat kuorolaiset kierivät näyttämöllä samalla kun laulavat koko oopperan voimakkainta kuoronumeroa, on kuitenkin niin paljon intensiivisempi kokemus, että tämä musiikillinen ”uhraus” kannattaa tehdä. Näinkin kuoron laulullinen suoritus on sitä paitsi hyytävän hieno, joka varmasti jää yleisön mieliin.

Kuoronjohtaja Matti Hyökki harjoituksia seuraamassa
Jälleen kerran, myös kaikissa muissa tämän kauden oopperoissa, mutta erityisesti Kullervossa, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro on eräs festivaalikesän tähtiesiintyjistä, jonka musiikillista ja näyttämöllistä suorituskykyä voi vain ihailla. Kuten tämän blogin otsikkokin sen julistaa: hurja joukko, ilman muuta!
 
SOJK, hurja joukko!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kullervo - palaset alkavat olla paikoillaan (Jenna & Maria)

Savonlinnan taidelukion
Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjan
1.vuoden opiskelijat Jenna
Juusola ja Maria Sairanen.
Tällä viikolla olimme Kullervon harjoituksissa yhdessä ja erikseen. Kirjoitamme tällä kertaa kahdelta eri päivältä.

Menin tiistai-aamuna jälleen seuraamaan Kullervoa. Ensimmäisenä iski kylmyys, koska se oli viikon kylmin päivä ja tullessani linnaan, satoi rakeita. Olin omasta mielestäni varustautunut hyvin kylmyyteen, mutta huomasin jo hyvin pian olevani kohmeessa. Istahtaessani alas, silmiini pisti jokin asia mikä oli eri tavalla kuin viimeksi. En heti tajunnut sitä, mutta hoksasin pian, että lavan takaosassa oleva aita oli valkoinen, eikä tumma, kuten viimeksi. Salissa oli paljon ihmisiä. Kuoro oli saapunut paikalle. He jatkoivat samasta kohtauksesta, johon viime tiistaina olivat jääneet, mutta nyt kuoro oli mukana. Ohjaaja antoi yleisiä ohjeita kuorolaisille ja solisteille, sekä pieniä yksityiskohtia. Ihmiset pomppivat ja tekivät mitä merkillisimpiä liikkeitä pysyäkseen lämpiminä. Ulkolämpötila oli +5˚C, linnassa vielä vähemmän. 

Kapellimesteri Hannu Lintu.
Kuorolaiset menivät aidan taakse ja aidan erivärisyyden salaisuus selvisi. Se on jaettu paloihin, jotka toimivat ovina ja ne saa käännettyä ympäri, jolloin tumma puoli tulee esiin. He aloittavat kohtauksen alusta pianon säestyksellä. Kullervo kertoo Kimmolle kostoaikeistaan ja päättää laulunsa huutaen ja miekkansa kohottaen ”Etten jätä siitä käärmeenpesästä yhtään päätä katkomatta!”. Kuoro ja rosvojoukko miekkoineen ryntäävät sisään. Kimmolle ojennetaan miekka. Kuoro aloittaa laulunsa ja ensimmäiset kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitäni. Sävelten sointu ja massiivisuus kihelmöivät korviani ja pidän kuulemastani. Kohtaus on voimakas. Sitä auttaa valaistus sekä tietysti musiikin mahtipontisuus. Kullervo etunenässä ja rosvojoukko perässä menevät ihmismassan läpi ja yksitellen he kaatuvat maahan ja nousevat ylös kunnes heidät tapetaan uudelleen miekoilla. He laulavat maassa maaten. Kullervo menee reunimmaiseen taloon ja kirjoittaa sen seinään ”KOSTO”, tosin se on sinne jo valmiiksi maalattu. Kohtaus keskeytetään ja annetaan lisää ohjeita ja tarkennetaan ajoituksia. Eräs kohta muutetaan niin, että kaikki ”kuolleet” nousevat maasta ja he laulavat voimakkaan lopun ja poistuvat. Kohtaus toistetaan useampaan otteeseen ja sitten tulee tauko.

Nuori Kullervo väkijoukossa.

Menen tauon ajaksi linnan kahvioon lämmittelemään ja juomaan teetä. Sormia on vaikeaa liikuttaa eikä muistiinpanojen kirjoittamisestakaan meinaa tulla mitään. Keskustelen parin kuorolaisen kanssa ja puran heille ensitunnelmiani kohtauksesta. Se näytti ja kuulosti paremmalta kuin hyvältä.
Palatessani takaisin ja tauon loppuessa, menemme minulle aivan uuteen ja tuntemattomaan kohtaukseen. On sokean laulajan sekä nuorten parien aika. Ohjaaja neuvoo heitä kaikkia koreografioissaan. Heillä kaikilla on päällään kaavut. He menevät aidan taakse ja minne kukakin. Kohtaus alkaa alusta. Nauhalta tulee puhetta ja kuiskauksia, Kullervon uni. Erikoista valaistusta ei vielä ole, vain spotteja. Hahmot huudetaan yksitellen sisälle ja he liikkuvat kyyryssä. Viimeisenä saapuu sokea laulaja. Yllätyn suuresti, sillä en tiennyt sokean laulajan roolin olevan laulajalle, ei oopperalaulajalle. En tuomitse sitä ollenkaan, vaan pidän sen tuomasta vaihtelusta. Parit liikkuvat taloissaan, kukin eri tavalla ja jäävät paikoilleen. Laulaja laulaa laulunsa. Miehet poistuvat. Laulaja poistuu ja vie naiset mukanaan. Ohjaaja ohjeistaa heitä taas. Seuraavaksi Kullervo laulaa soolon. Kuoro jatkaa siitä lauluaan aidan takaa. Naiset tulevat takaisin yksitellen valkoisten liinojen kanssa ja he pitelevät niitä kuin vauvoja. Kullervo pelkää heitä, mutta seuraa heidän liikkeitään. Naiset ovat siinä hetken ja poistuvat taas. Kuoro laulaa edelleen. Nuorten parien ja sokean laulajan kohtaus tulee uudelleen eikä näiden välillä ole mitään taukoa. En ymmärrä näiden oikeaa järjestystä, mutta luulisin että naiset vauvojen kanssa tulee vasta sokean laulajan jälkeen. Olen melko varma siitä. He käyvät kohtausta vielä ohjaajan kanssa yksitellen ja nuorille pareille tulee uutta koreografiaa. Harjoitus päättyy ja olen syväjäätynyt. -Jenna

Unton vaimo (Vuokko Kekäläinen), Tiera (Koit Soasepp) ja pukusuunnittelija Riitta Anttonen-Palo.
Kaksi päivää myöhemmin menimme jälleen seuraamaan Kullervon harjoituksia kerrankin hyvin varustautuneena ja huomioiden tietysti Linnan lämpötilan sekä ulkoilman. Istahdimme katsomoon toppatakit päällä, termospullo täynnä teetä sekä viltti jalkojemme suojana. Ohjaaja keskusteli aluksi kuoron kanssa ja antoi heille ohjeita. Tämän jälkeen he kaikki siirtyivät lavalle ja viimeiset ohjeet annettiin. Pikkupoika juoksee lavalle ja hän kirjoittaa mustan talon seinälle liidulla ”minä kostan.” Näin kohtaus rupeaa rullamaan eteenpäin kuitenkin ohjaajan ohjeistuksella. Pojan koreografiat käydään ripeästi läpi ja sen jälkeen siirrytään kuoron ja solistien osuuteen. On menossa 1C kohtaus, jossa loppujen lopuksi Kullervo kuljetetaan hirttoköydessä ihmisjoukon läpi kauas pois. Tulee keskeytys, ohjaaja tekee pieniä muutoksia ja kohtaus mennään puolesta välistä läpi loppuun asti. 

Kimmo (Ville Rusanen) ja Kullervo (Tommi Hakala).
Siirrytään ensimmäisen näytöksen loppuun, jossa Kullervo uhkaa lähteä kostamaan ja lopuksi lähteekin synkkään maailmaan. Kuoro tuo eläytymisellään ja moniäänisellä laulullaan huikeaa dramatiikkaa jo valmiiksi erittäin dramaattiseen ja synkkään kohtaukseen sanoman lisäksi.
Kohtauksen jälkeen koittaa tauko ja sen aikana mustasta talosta puretaan kaksi seinää ja talon takaseinään laitetaan kultainen paneeli. Tauon loppuessa jatketaan suoraan toisen näytöksen alusta. Tätä kohtausta harjoiteltiin myös tiistaina. Kohtauksessa siis Kullervo näkee unta, jonka katsoja pystyy seuraamaan. Siinä Maria Ylipää laulaa mahtavan soolon sokeana laulajana ja laulu kertoo sisaren turmelemisesta. Kuunnellessamme kappaletta emme hengittäneet, emme edes hievahtaneetkaan paikoiltamme ja vilun väristykset kulkivat pitkin selkiämme. Tuntemuksiamme lisäsi talojen muuttuva valaistus, linnan muurin heijastettu tähtitaivas, planeetta ja punainen kuu sekä hahmojen riisuutuminen kaavuistaan nuoriksi pareiksi. Jokaisen parin liikkeet olivat hallitun suuria ja omistautuneita. Kuitenkin suurimman vaikutuksen meihin teki Ylipään esiintymistyyli ja erinomainen antautuminen roolille. Kohtauksen loputtua huokaisimme yhteen äänen ja ihmettelimme miten se oli vallannut meidät.

Koittaa taas lyhyt tauko. Tauolla kuoro saa luvan poistua ja lavalle jää vain solisteja. Tauon jälkeen ohjaus muuttuu taas hyvin yksityis- ja henkilökohtaiseksi. Aluksi käydään hajanaisia kohtauksia ja tarkistetaan asemia. Loppujen lopuksi käydään 5. kohtausta, jossa on vain Kullervon perhe. Ohjaaja pysyy hyvin lähellä lavaa ja pysäyttelee kohtausta hyvin tiuhaan tahtiin, on selvästi kyse kohtauksen hiomisesta.

Kävin vielä torstai-iltana seuraamassa Kullervon läpimenoa. Olin ihan älyttömän innoissani ja valmiiksi vaikuttunut siitä kaikesta mitä oli luvassa. Katsomossa oli vain muutamia ihmisiä lisäkseni, joten tunnelma oli hyvin intiimi. Ohjaaja antaa vielä viimeiset ohjeet ja läpimeno voi alkaa. Tekniikka on valmiina ja lava on valaistu, se ei kuitenkaan ole ihan tyhjä, siellä on yksi ohjaajista otsalampun ja käsikirjoituksen kanssa valmiina ilmoittamaan kuoron sisääntulot ja varmistamaan, että laulajat menevät lavalle oikeaan aikaan. Kuiskaajakin on valmiudessa. Piano rupeaa kuulumaan ja naiskuoro saapuu lavalle jykevästi laulaen. Lavalle tulijoilla ei ole vielä kuitenkaan roolivaatteita päällä. Musiikki vie minut taas ihan mennessään, keskityn hyvin tarkasti laulajien liikkeisiin, ilmeisiin ja kokonaisvaltaiseen eläytymiseen. Oopperan kuuntelemisen keskeyttää aina välillä kova sateenropina, joka sopii tunnelmaan älyttömän hyvin. Läpimeno rupeaa rullamaan sujuvasti eteenpäin, tarkastelen aina välillä, mikä kohtaus on meneillään. Tipahdan välillä juonen kyydistä, mutta siihen on helppo päästä mukaan, varsinkin jos on pohjatietoa.

Metsästäjä (Aki Alamikkotervo) ja sepän nuori vaimo (Jenny Carlstedt).
Olen aivan myyty jokaisen lavalla olijan eläytymisestä. Miten jokaisen ihmisen keskittyminen on aivan huikeaa, kukaan ei kiinnitä huomiota turhiin seikkoihin ja miten jokainen vetää yhtä köyttä vaikka seuraavan kohtauksen sisältö tai kohtaukseen siirtyminen saattaakin olla epäselvää. Liikkeet ovat erittäin hyvin hallittuja ja huomaa miten varsinkin solistit ovat rakentaneet itselleen roolit. Monilla on tietynlaisia ominaispiirteitä, kuten käsien liikuttelua, tietynlainen kävelytyyli tai itsensä kantaminen.

Eräässä kohtauksessa Kullervon saapuessa tietylle talolle, hän kohtaa siellä ihmisiä. Hänellä ei ole aavistustakaan, että siellä häntä odottaa perheensä. Tunne on molemmin puoleinen, eikä perheen suhtautuminen Kullervoa kohtaan ole lämmin, se on kaikkea muuta.  Jokainen perheenjäsen on hyvin hämillään ja varuillaan Kullervosta, onhan hän kertonut olevansa murhamies. Hänen isänsä (Lindroos) ei voi millään hyväksyä Kullervoa pojakseen. Hän sulkee talonsa oven Kullervolta erittäin julmasti, ilman minkäänlaista hellyyden osoitusta. Kullervon sisar (Haavisto) pelkää veljeään ja lähtee isänsä luo turvaan. Kullervo kuitenkin saa edes vähän äitinsä (Knihtilä) lämpöä omakseen. Tähän kohtaukseen päättyy ensimmäinen näytös. En millään jaksaisi odottaa seuraavan näytöksen alkuun.

Toisessa näytöksessä kammottavuus, kostonhalu, mystisyys ja draama vaan kasvaa kasvamistaan. Mikään ei pitele enää kostonhaluista Kullervoa. Eräässä kohtauksessa on kuitenkin sentään jotain hauskaa. Metsästäjä (Alamikkotervo), Tiera (Soasepp), 1. Mies (Juslin) ja 2. mies (Söderlund) olevat neljistään lavalla ja piristävät hauskalla olemuksellaan katsojaa, onneksi. Tämän kaiken jälkeen, Kullervon koston, Kimmon (Rusanen) selkäpiitä karmivan ilmestymisen jälkeen Kullervo tappaa itsensä. Tämän traagisen lopun kruunaa vielä aivan uskomattoman hienot valot, jotka ovat heijastettu Linnan muuria vasten.

Teos on valmistunut älyttömän nopeasti. Se on uskomatonta, miten kohtaukset ovat saaneet lisää tunnetta ja miten nopeasti lavalla olijat ovat sisäistäneet roolinsa. Palaset ovat selvästi loksahtaneet paikoilleen, kuoron ja solistien vaihtelu on hyvin selkeää, hienoa ja mitään ei säästellä. Jokainen on valmis antamaan kaikkensa. -Maria