tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ryöstö seraljista (Jukka Keitele)

Jukka Keitele on freelance-toimittaja, joka on seurannut Oopperajuhlien esityksiä intohimolla jo vuosikymmenien ajan.

RESCUE SERALJISTA ON AJANKOHTAINEN PANTTIVANKIDRAAMA

Vielä 40 vuotta sitten, juuri ennen kuin Iranin vallankumous alkoi, Mozartin Ryöstö Seraljista (1782) oli vain hupaisa rokokoosatu. Silloin Iranissa oli shaahi ja minihameet ja Turkissa naiset olivat yhdenvertaisia miesten kanssa sotilasjuntan edessä ja huivi oli vain maalaismummojen vaate kuin Savossa. Selim-Pasha, puherooli, saattoi olla lupsakka silavoitunut herrasmieselostelija, kuin hyvä kalifi Harun el Pullah Ahmed Ahneesta. Lähi-idässäkin ihmisiä kaappasivat jumalattomat kommunistit. Merirosvot olivat menneisyyttä.

Historian kiertokulku on tehnyt tarinasta nykypäivää, ja Ryöstö Seraljista on ooppera tämän päivän sivilisaatioiden konfliktista.

Katariina Lahden ohjauksessa (Savonlinna 2017) pasha Selim (Sebastian Wirnitzer) muistuttaa Saddam Husseinin edesmenneitä poikia ja toimintaleffojen tulisia terroristipäälliköitä. Hän on kova, jopa raivoava. Vasta lopussa hän kokoaa itsensä aristokraattiseen jalouteen. Tämän ajan Ryöstö kertoo maailmasta sellaisena kuin se on, ja neuvoo lopussa miten siitä tulisi parempi.

Wolf Mozart sekoitti oopperoissaan puskakomedian ja vakavan, syvällisen moraalidraaman. Aulis Sallisella on hieman samaa taipumusta. Komedian päähenkilö on pashan epäluuloinen, yksioikoinen ja kontrollihimoinen turvallisuuspäällikkö Osmin. Hän on James Bondin Rautahampaan esi-isä, arkkityyppinen hahmo, joita ala on edelleen täynnä. Mozart oli nähnyt sellaisia hoveissa ja Wienin ulosottovirastossa. Satiiri ei muuta heitä miksikään, mutta on terapeuttista meidän muiden kannalta.

Vakavassa draamassa käsitellään islamilaisen yhteiskunnan ja valistusajan kristikunnan eroa erityisesti naisen aseman kannalta. Myös musiikki on aivan erilaista kuin koomisissa jaksoissa. Turkkilaiset merisissit ovat kaapanneet espanjalaisen daamin ja tämän englantilaisen palvelijattaren sulhasineen. He ovat nyt orjia, mutta Blonde saarnaa kaappaajilleen naisten yhdenvertaisista oikeuksista länsimaissa. Lisäksi Constanze potee pikkuisen Tukholma-syndroomaa. Ohjaaja antaa hänen ajautua kohti Selimiä ja melkein torjua vapauttajansa Belmonten. Pelastamaan tulleen Belmonten isä on länsimainen amiraali, joka on ajanut Selimin ulos Algerian Oranista, osana merirosvoterrorismin vastaista sotaa. Selim näkee asian vääryytenä.

Uskontoja oopperassa sivutaan vain ohimennen, sillä valistusaikana uskottiin niiden tulkintojen yhdentyvän, kuten maailmantalouden nykyään. Niiden merkitys sivilisaatioiden taustana kuitenkin noteerataan. Selim pelkää länsimaisten arvojen yllyttävän naisia kapinaan, joka hajottaisi yhteiskunnan. Mutta hän ei mestauta vankejaan oranssissa haalarissa. Hän on yleisinhimillinen. Ja Turkin sulttaani-kalifin suurlähettiläs katsoi oopperaa ja joi viiniä aitiossa. Oopperan eetos on universaali ihmisyys ja universaalit ihmistavat. Selim nostetaan esikuvaksi. Hän havaitsee että kosto on mieletöntä ja rumaa, eikä rakkautta voi käskeä ja ihmisiä omistaa.

Ooppera on viihdettä. Ryöstön tilaajalle, valistuskeisari Joosef II:lle, se oli myös kasvatusväline. Hän pitäisi nykyelokuvia pohjattoman kyynisinä. Valistusaikana uskottiin inhimillisyyden kasvavan. Nykyään toivotaan sen joskus palaavan. Siksi Ryöstö Seraljista on ehkä tärkein ooppera juuri nyt.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ryöstö seraljista - alkusoitosta finaaliin (Olli Tuunanen)

Savonlinnan Oopperajuhlien uutuusproduktio, Mozartin Die Entführung aus dem Serail on esitetty Olavinlinnan lavalla nyt kahdesti ja kolme iltaa vielä jäljellä tämän kesän ohjelmistossa.

Oheisten Hannu Luostarisen kuvien ja niihin liittyvien Laura Vierimaan suomentamien librettotekstien avulla voit joko muistella näkemääsi tai virittäytyä etukäteen tulevaan oopperakokemukseen.

Ja vaikka et olisikaan tätä teosta kesän oopperaohjelmaasi valinnut, tai et tänä vuonna Savonlinnaan tulisi lainkaan, voit näiden otosten myötä nauttia Katariina Lahden johtaman tuotantoryhmän työn tuloksista. Oopperan lavastus on Mark Väisäsen, pukusuunnittelu Erika Turusen, valosuunnittelu Jussi Kamusen ja videosuunnittelu Jenni Valorinnan käsialaa.


Tässä siis Savonlinnan Oopperajuhlien Ryöstö seraljista; alkusoitossa esillä olevasta ratsumiesjoukosta oopperan päättävään Janitsaarikuoroon asti, ole hyvä!
Alkusoiton aikana lavalla nähdään mm. ratsumiesjoukon ryhmäharjoittelua.
Belmonte: "Täällä minä vihdoin näen sinut, Konstanze! Oma armaani!" (Jussi Myllys, Belmonte)
Osmin: "Joka on löytänyt rakkaan uskollisen ja kunnollisen, palkitkoon hänet tuhansin suudelmin." (Petri Lindroos, Osmin)
Osmin: "Sekö lurjus? Hän taittakoon niskansa. Katsokaa itse, miten hänet löydätte." (Jyrki Korhonen, Osmin ja Tuomas Katajala, Belmonte)
Osmin: "Teidän juonenne, teidän metkunne, tekosyynne, kujeenne minä tunnen kaikki." (Petri Lindroos, Osmin ja Jonathan Winell, Pedrillo)
Osmin: "Jos minut aiotte pettää, saatte olla ajoissa valveilla, sillä minunkin järkeni leikkaa." (Jyrki Korhonen, Osmin)
Belmonte: "Kuinka peloissaan, kuinka innoissaan sykkiikään rakastava sydämeni!" (Tuomas Katajala, Belmonte)
Janitsaarikuoro: "Laulakaa suurelle pashalle ylistystä, kajahda innokas laulu." (Savonlinnan Oopperajuhlakuoro)
Konstanze: "Ah, kuinka rakastin, olin onnellinen! En tuntenut rakkauden tuskaa." (Sebastian Wirnitzer, Selim ja Mirella Bunoaica, Konstanze)
Osmin: "Perääntykää! Muutoin ruoska alkaa laulaa." Belmonte ja Perdrillo: "Hei! Olisi perin väärin kohdella meitä niin!" (Tuomas Katajala, Belmonte, Jyrki Korhonen, Osmin ja Cosmin Ifrim, Pedrillo)
Blonde: "Hellyydellä ja imartelulla, avuliaisuudella ja hauskuudella valloittaa helposti kilttien tyttöjen sydämet." (Lucrezia Drei, Blonde)
Osmin: "Oi englantilaiset, kuinka olette hölmöjä, kun annatte vallan naistenne käsiin." (Lucrezia Drei, Blonde ja Jyrki Korhonen, Osmin)
Konstanze: "Oi Belmonte! Poissa ovat ilot, joita sain kokea rinnallasi." (Mirella Bunoaica, Konstanze)
Blonde: "Mikä autuus, mikä riemu vallitseekaan nyt rinnassani!" (Claire de Sévigné, Blonde)
Pedrillo: "Reippain mielin taistoon! Reippain mielin kamppailuun! Vain pelkuri arkajalka jänistää." (Jonathan Winell, Pedrillo ja Jussi Myllys, Belmonte)
Osmin ja Pedrillo: "Eläköön Bacchus! Bacchus, joka keksi viinin!" (Petri Lindroos, Osmin ja Jonathan Winell, Pedrillo)
Blonde ja Konstanze: "Jos meidän kunniaamme alkavat miehet haastaa ja katsovat meitä epäillen, sellainen ei käy laatuun." (Claire de Sévigné, Blonde ja Hulkar Sabirova, Konstanze)
Osmin: "Oi, kuinka riemuitsenkaan, kun teidät viedään tuomiolle ja pannaan hirteen." (Claire de Sévigné, Blonde, Jonathan Winell, Pedrillo ja Petri Lindroos, Osmin)
Konstanze: "Belmonte, sinä kuolet tähteni! Yksin minä vein sinut tuhoon, enkö silloin saisi kuolla kanssasi?" (Tuomas Katajala, Belmonte ja Mirella Bunoaica, Konstanze)
Selim: "Sinä kurja orja! Tärisetkö sinä? Odotatko tuomiotasi?" (Sebastian Wirnitzer, Selim ja Jussi Myllys, Belmonte)
Blonde: "Katsokaa nyt tuota hirviötä, ei sellaista voi kestää." (Lucrezia Drei, Blonde, Cosmin Ifrim, Pedrillo, Jyrki Korhonen, Osmin ja Sebastian Wirnitzer, Selim)
Osmin: "Ensin mestaus, sitten hirtto, sitten seivästys kuumilla seipäillä; sitten poltto, sitten sitominen ja hukutus; lopuksi kidutus." (Jussi Myllys, Belmonte, Petri Lindroos, Osmin, Claire de Sévigné, Blonde ja Jonathan Winell, Pedrillo)
Janitsaarikuoro: "Kauan eläköön pasha Selim! Kunnia hänelle!" (Sebastian Wirnitzer, Selim ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro)
Janitsaarikuoro: "Hänen päätään koristakoon ylistyksen ja maineen seppele." (Savonlinnan Oopperajuhlakuoro)




Tunteiden näyttämöllä Rigoletto, osa 3.

Kenraaliharjoituksen jälkeisiä tunnelmia

Lyhyen harjoitusperiodin aikana ehdin kokea ja nähdä lukemattomia asioita, oppia uutta oopperan valmistumisesta ja nähdä ammattilaisia työskentelemässä itselle läheisen taidemuodon parissa. Intohimoa, ammattitaitoa, kärsivällisyyttä tai ilmaisuvoimaa ei missään vaiheessa puuttunut. Nyt kenraaliharjoituksen nähtyäni ymmärrän, mihin kaikki on tähdännyt. Hommahan käy järkeen! Viimeistelty ohjaus, todella luonnollisesti eteenpäin soljuvat kohtaukset ja erityisesti upeat periodipuvut tuovat produktioon aivan uuden twistin. Myös lavasteet toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan hienosti —  helpottavaa on myös se, että lavasteiden siirtäjähahmot (näyttämöavustajat) on integroitu juoneen/muuhun näyttämökuvaan, eikä lavalla liiku satunnaisia tekniikkahenkilöitä mustissa huppareissaan. Jostain syystä kaikki muut, kuin roolihahmot tai erikseen ohjatut ja puvustetut henkilöt, olivat he kuinka huomaamattomia tahansa, häiritsevät minua suunnattomasti lavalla niin oopperassa kuin teatterissakin.

Tullessani ensimmäisiin harjoituksiin Olavinlinnassa aivan kesäkuun loppupuolella tunnelma oli erikoinen; On vaikeaa kuvailla sitä. Nostalgiansekaista nautintoa, muistoja hyvistä työkavereista edelliseltä kesältä — toisaalta myös kaikki vuosien varrella nähdyt oopperat palasivat heti mieleeni. Kaikki Oopperajuhlilla joskus käyneet tietävät, että jo linnan tuoksussa on jotain erityistä, tuo se sitten mieleen viimevuotisen ensimmäisen oopperakokemuksen tai lapsuudenmuiston vuosikymmenien takaa, kuten Aulis Sallinen on kertonut. Siirryin C-katsomoon seuraamaan harjoituksia, jotka päästiin aloittamaan jonkin verran myöhässä. Kaikkien oopperoiden jok’ikiseltä tekijältä vaaditaan äärimmäistä jaksamista ja uutteruutta harjoitusprosessissa. Tuonakin päivänä Rigolettoa oli harjoiteltu pienemmällä porukalla ja kuoro oli harjoitellut muissa tiloissa erikseen. Ohjaajalle tai kapellimestarille työtunteja saattaa kertyä yli kymmenen päivässä.

Ensimmäisenä lavalla vasten kasvoja iskevät valtavat lävikkörakenteiset lavasteet. Wau! Valojen luomat varjot luovat kalvavan tunnelman linnan muureihin: kostonhalu ja synkkyys saavat tilassa hahmonsa. McVicar on halunnut korostaa ohjauksessa ja kokonaisuudessa pahuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta renessanssinaikaisesta näkökulmasta katsottuna. Mm. Itä-Savossa 8. Heinäkuuta McVicar sanoo, että ”Heillä oli uskonto ja uskomukset, meillä tieto ja media. Kirous oli renessassin aikana täyttä totta.” Ohjauksen lähtökohtana on alun orgiakohtaus, jossa nuori tyttö raiskataan. Artikkelissa McVicar sanoo Monteronen ”Kiroan teidän orgianne” -repliikin jääneen hänen mieleensä ja antaneen lähtökohdan koko ohjaukselle. Näiden teemojen esiintuomisessa hän ja koko työryhmä ovat totisesti onnistuneet. Julmuus ja synkkyys painostavat jopa riettaita menoja ja rakastavaisten intiimejä hetkiä — koko ajan pohtii, milloin se hirveys tapahtuu. Tuuli Takalan kirkas ja helmeilevä sopraano valloittaa ja paikoitellen liikuttaa kyyneliin, myös aiemmissa harjoituksissa kuulemani Hanna Rantala ihastuttaa varsinkin puhtaasti ja omaperäisesti soivilla soolo-osuuksilla. Todella iloinen yllätys oli myös Kreivitär Ceprano, jonka pieni, mutta merkittävä lauluosuus oopperan alkupuolella jäi mieleen. Kiril Manolov on taattua tavaraa ja onnistuu välittämään erityisesti isän ja tyttären välisen rakkauden ja tunnesiteen todella aidosti ja herkästi.

Mantovan herttuana esiintyvä Rame Lahaj ei säväyttänyt allekirjoittanutta vielä harjoituksissa, mutta voi pojat, esityksessä hänestä vasta ääntä lähtikin! Niin vaivattomasti ja intensiivisesti soivat tenorit ovat harvassa. Varsinkin kaikista korkeimmat äänet ja osuudet erottuivat edukseen. Välillä Verdin oopperoissa on tuntunut orkesterin peittävän laulajat, vaikka nimenomaan Verdi kuitenkin rakentaa oopperansa vahvasti tekstin ympärille. Philippe Auguin ei anna tämän kuitenkaan tapahtua: orkesteri soittaa äärimmäisen hillitysti ja pienillä tehoilla, mutta silloin kun tehoa ja fortissimoa tarvitaan, sitä riittää, ja se vaikuttaa entistäkin enemmän. Tällaista lähestymistapaa en olettanut, mutta nyt sen kuultuani en voisi muuta kuvitellakaan. Tämän perusteella jään todella odottamaan vuonna 2018 Oopperajuhlille valmistettavaa Faustia, jonka myös ohjaa legendaarinen Auguin.

Linnan harjoituksissa, joita olin katsomassa, mukana oli vain harjoituspianisti ja kenraaliharjoituksessa luonnollisestikin koko orkesteri ja muutenkin ensi-iltaa vastaava kattaus. Ero harjoituspianistin ja orkesterin välillä jää loppujen lopuksi yllättävänkin pieneksi, ainakin omasta mielestäni. Voi tietysti johtua teoksen tuntemuksestani ja siitä, että pianistin soittaessa pystyn kuvittelemaan orkesterin instrumentit tilalle, että ero jää mielessäni pieneksi. Kuitenkin, Verdin oopperassa vahvasti säestyspainotteinen orkestrointi jää suhteellisen pieneen rooliin verrattuna esim. Sallisen Kullervoon, jossa lukuisia päällekkäisiä tapahtumia ei harjoituspianisti mitenkään pysty tuottamaan. Toki orkesterin mukanaolo tuo aivan erilaisen sointivärin koko musiikkiin ja tekee oopperasta oopperan, niin sen kuuluukin olla. Mitäpä olisi Verdin ooppera ilman perinteistä Verdi-soundia.
                      Kylmällä säällä linnassa harjoituksia seuratessani tuli mieleeni myös Yle Puheella toimitettu ohjelma Suomen kesäteattereista jonkin aikaa sitten. Siinä puhuttiin, kuinka näyttelijät valittavat kesän helteillä liian kuumista, ja kevään ja alkukesän kylmillä säillä liian viileistä puvuista. Nyt tämänkin ymmärtää oikeassa kontekstissaan — vieläpä kun linnan muurit hohkavat edellisyön kylmää vaikka ulkona olisikin lämpimämpää.

Vaikka juonen tuntisi kuinka hyvin, ei kieltä tuntematta aina voi muistaa mitä juuri kussakin kohtauksessa roolihahmot laulavat. Tekstitysten kanssa pienet eleet ja koreografianomaiset imitaatiot hahmojen laulun seassa saavat merkityksensä ja tuovat huimasti lisäsisältöä itse musiikkiin. Muutenkin koreografiaa ja ohjausta ei voi kyllin kehua, tämä Rigoletto ei ilman niitä olisi mitään. Sir David McVicar on tehnyt valtavan suuren työn varsinkin joukkokohtauksien ohjauksessa - ne soljuvat vaivattomasti eteenpäin, vaikka lavalla olisi kymmeniä ihmisiä, kaikki tekemässä omia asioitaan. Juuri kuoro yllättää suuruudellaan joka kerta: ei pelkästään konkreettisesti vaan myös suhteellisesti koko oopperaan nähden. Ei Verdin oopperoita turhaan kutsuta kuoro-oopperoiksi tai Savonlinnan Oopperajuhlakuoroa yhdeksi parhaista — sellaisena se nimittäin jälleen kerran soi. Rigoletton kustannuksella pilailevassa ”Zitti, zitti” -kohtauksessa kuoro erottuu edukseen erityisesti — Auguin ja Hyökki ohjaavat hienovaraiset pianissimot ja hurjat crescendot kuiskailun välillä ihanan vastakohtaisesti. Harjoituksissa kuunnellessani ”Povero Rigoletto…” -kohtausta, keskityin aivan eri tavalla myös musiikkiin. Jossain vaiheessa harjoituksia kiinnitin huomiota myös yhtäläisyyksiin Verdin eri oopperoiden välillä: esim. La Traviatan ”Misterioso…” -teemassa vuorottelevat I-asteen duuri-, ja IV-asteen mollisoinnut kaikuivat niin ikään myös Rigolettossa.


Tästä kaikesta päästään henkilökohtaiseen lopputulemaani tämänvuotisesta Rigolettosta: upeaa, mutta juuri tämän nimenomaisen toteutuksen ansiosta. Itse laajalti erityisesti 1900- ja 2000-luvuilla sävellettyyn ”uudempaan” klassiseen musiikkin paneutuneena ja erikoistuneena, ei Verdi automaattisesti järin tarjoa nautintoa tai mielenkiintoa, vaan sitä on toteutuksessa saatava myös muualta kuin musiikista. Tässä onnistutaan loistavasti. Olen yleisestikin sitä mieltä, että suurten ja tunnettujen tapahtumien tai instituutioiden tulisi entistä enemmän tukea uutta musiikkia, luopua pikkuhiljaa klassikoista ja tilata enemmän teoksia eläviltä säveltäjiltä. Kun klassikkoja tuodaan uudestaan lavalle, tulisi sen tapahtua syystä: tällä kertaa syynä on renessanssinaikaisen maailman misogynistisen ja raa'an maailmankuvan esilletuonti ja aitojen tapahtumien lavalle tuominen — liittyypä tämä nykypäiväänkin, sillä yhä enemmän (kuten kuuluukin) esille nostetaan tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja esim. seksuaalirikoksia sekä niitä koskevia lakeja. Ei kannata kuitenkaan säikähtää kertomuksiani hurjista orgioista ja raa’asta toiminnasta lavalla: kaikki luonnollisesti kuvataan teatraalisesti eikä mitenkään (ainakaan omasta mielestäni) sopimattomasti. Hyvällä maulla, juuri niin paljon, kuin on tarpeen. 

Mukava yksityiskohta olivat myös seksuaalista tasa-arvoa osoittavat mukana olleet mies- ja naisparit pelkkien perinteisesti tämäntyyppisten oopperoiden kuorokohtauksissa nähtyjen heteroparien sijaan. Tämänkin oli toteutettu tyylikkäästi eikä liioin silmiinpistävästi, vaan sen sijaan luonnollisesti, mitä se onkin. Rigoletto on kypsä ja nykyaikainen tulkinta klassikosta kuitenkaan sitä konkreettisesti nykyaikaan tuomatta — ristiriitaista sinänsä, mutta ei lavalla. Tätä oopperaa voin lämpimästi suositella niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin oopperankävijöillekin. Ja vaikkei Verdi niin sydäntä lämmittäisikään, tarjoaa ohjaus silmänruokaa ja ajateltavaa ainakin sen edestä. 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kullervon tarina ja teemat – valitettavan totta tänäkin päivänä (Olli Tuunanen)

Aulis Sallisen Kullervo-oopperaansa varten kirjoittama libretto on synkkä ja ahdistava; tarina, jossa kosto ja väkivalta ovat läsnä ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen. Taitavan näyttämömusiikintekijän vaistolla ja ammattitaidolla Sallinen rakentaa myös teoksen äänimaiseman tarinaa vastaavaksi. Musiikki on usein todella rajua ja äänekästä, hiljaisemmat ja pehmeämmät sävyt ovat surun täyttämiä kyynelvirtoja. Vähäiset humoristiset jaksot ovat nekin rujoja, groteskeja ja väkivaltaisia.
Kosto ja väkivalta saavat huipennuksensa Kullervo-oopperan toisessa näytöksessä.
Moni on todennut Kullervon tarinan kertovan jotain olennaista suomalaisuudesta, meidän synkkyydestämme ja sulkeutuneisuudestamme ja harmitellut sitä, millaisen kuvan se meistä antaa ulkomaalaiselle. Tosiasiassa Kullervo ei kuitenkaan kerro pelkästään suomalaisuudesta; se kertoo jotain olennaista ihmisestä, kansallisuudesta tai rodusta riippumatta ja se on kiusallisen ajankohtainen tänäkin päivänä.

Kullervo-oopperan tapahtumia eletään tosi elämässä tälläkin hetkellä ympäri maailmaa. Vasta viime viikolla uutisoitiin suomalaisessa mediassa kotimaahansa palautetun, Suomesta turvapaikkaa hakeneen afganistanilaisnuorukaisen tarinaa, jossa oli hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä Kullervon tarinan kanssa. Hän on orpo, ja hänen ainoat lähisukulaisensa ovat velipuolet, jotka myivät hänet paimeneksi. Nuoren miehen mukaan velipuolet etsivät tilaisuutta vahingoittaa häntä maakiistan vuoksi. Nämä haluavat saada hänen isältään perimänsä maat haltuunsa. Tapahtumasta uutisoineen toimittajan mukaan maakiistat ovat yleisiä Afganistanissa, eikä ole epätavallista, että ne päättyvät verisesti.

Voiko siis olla ajankohtaisempaa oopperalibrettoa kuin Sallisen Kullervo? Tämä väkivallan ja pakolaisaaltojen maailma näyttää olevan täynnä erirotuisia ja –kulttuuritaustaisia kullervoita. Näitä maailman viskomia nuoria miehiä ja naisia, joista tulee murhaajia olosuhteiden pakosta. Sallisen librettoteksti on täynnä lauseita, jotka hämmästyttävän tarkasti avaavat äärimmäisiin tekoihin ajautuvien ihmisten taustaa ja valintoja.

Ensimmäisten laulamisensa repliikkiensä myötä Kullervo kertoo ”vihaavansa tätä elämää niin paljon, että jonkun on siitä maksettava.” 

Äidin kommentti ensimmäisen näytöksen lopussa on myös niin paljon puhuva: ”Kuinka sinusta olisi voinut tulla hyvä pahassa maailmassa.” 

Tämän päivän näkökulmasta ehkä hyytävimmät sanat ovat ne ihan viimeiset: ”Väsyttää. Murhamiestä väsyttää. Tuli ottaa minut, se on viileä, se on lempeä. Pelkäänkö minä kuolla? Ei se voi olla elämää pahempi. Sellainen oli maailma minulle.” Voiko olla selkeämpää itsemurhapommittajan testamenttia kuin tämä…?
Ville Rusanen tekee riipaisevan roolityön Kullervona.
Kullervo on teos, joka jokaisen nykyihmisen pitäisi kuulla, nähdä ja kokea. Erityisen palkitsevaa tämä on Olavinlinnassa, sen ainutlaatuisessa akustiikassa, Kari Heiskasen johtaman tuotantoryhmän ilmaisurikas produktio vastaanottaen. Kullervo on eittämättä lunastanut paikkansa Savonlinnan Oopperajuhlien historian "kaikkien aikojen" -tuotantojen joukossa. Jo ensimmäisenä kesänään, kolme vuotta sitten kyseessä oli huippuproduktio, mutta uusi harjoitusprosessi uusien solistien kera on vain jatkojalostanut ja syventänyt tuotantoryhmän tulkintaa. Lopputuloksena on vatsanpohjaa kouraiseva, riipaiseva reilu kolmituntinen matka ihmismielen synkimpiin sopukoihin. Ei helppo kokemus, mutta silti ehdottomasti kokemisen arvoinen!


Aulis Sallisen Kullervo-ooppera enää kaksi kertaa Olavinlinnan lavalla tänä kesänä: ke 12.7. ja ma 17.7.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Tunteiden näyttämöllä Rigoletto, osa 2 (Leevi Räsänen)


Olen Leevi Räsänen ja pidän oopperablogia uutuusproduktio Rigoletton valmistumisesta aina kesäkuun alusta kenraaliharjoitukseen saakka.

Kuulumisia kesäkuun harjoituksista

Kesä on monella vasta alussa, mutta oopperaharjoituksissa ollaan jo pitkällä. Joka päivä Olavinlinnassa, Talvisalon koululla, XAMK:in tiloissa, Samiedulla sekä OKL:llä harjoitellaan eri kokoonpanoilla eri kohtauksia eri oopperoista. Tekijöilleen taiteen tuottaminen on työtä: välillä pohdin, kyllästyvätkö he koskaan? Tuleeko esimerkiksi monia kertoja Rigoletton ja Falstaffin nimiroolia tehneelle Kiril Manoloville koskaan motivaatiohukkaa, vai onko työ joka kerta yhtä antoisaa ja upeaa? Tuskinpa oopperalaulajat muuten tähän työhön olisivat ryhtyneet. Esiintyminen on yksi voimaannuttavimmista ja ainutlaatuisimmista asioista, mitä tiedän. Jo muutamien kymmenien katsojien kokoiselle yleisölle nostaa adrenaliinin pintaan ja antaa voimaa jatkaa taiteen tekemistä, mutta vielä kun katsomoa täyttää 2000-päinen väkijoukko ja lopulta puitteina on vanha keskiaikainen linna, voin vain kuvitella kuinka hienoa lavatähtenä on olla. Tällaiseen kokemukseen pientä kosketuspintaa saavat jo näyttämöavustajat, joista useimmat ovat paikallisia nuoria. Vaikka joukossa on monenlaista porukkaa - osalle oopperassa avustaminen on kesätyö muiden joukossa  - niin osalle kuitenkin se saattaa olla ensimmäinen kosketus pitkäaikaiseen haaveeseen parrasvaloissa, oli näkymissä sitten ura tanssin, musiikin tai teatterin saralla.

Olin seuraamassa Rigoletton harjoituksia mm. 9. kesäkuuta harjoitusperiodin ollessa vielä melko alussa. David McVicar oli jo täydesssä vauhdissa ohjaamassa tanssijoita ja Gildaa (Mari Rantala). ”You hate Rigoletto!” hän karjuu; Tunteita ei näyttämötyön lisäksi säästellä ohjauksessakaan, mikä sinällään käy järkeen. Miten rakennettaisiin tunteiden paloa näyttämölle, ellei ohjaaja omalla esimerkillään näyttäisi, mitä hakee? Ohjauksessaan hän muutenkin usein asettuu ikään kuin esiintyjien sijaan lavalle simuloimaan heidän toimintojaan, jotta esiintyjät itse voisivat helposti ymmärtää mitä haetaan. Tanssijoita venytetään Rigolettossa äärirajoille: he esiintyvät niin vampyyreinä kuin raivoisina, kiihtyneinä eläiminäkin.

Usein symboliikka on oopperaohjauksissa, -lavastuksessa ja -puvustuksessa läsnä jollain tapaa enemmän tai vähemmän. Tässä ohjauksessa niin tanssijat kuin kuorolaisetkin luovat liikkeellään, äänillään ja toiminnallaan ikään kuin toisen kerroksen koko tarinaan: he viestivät roolihahmojen tunteita ja pelkoja, henkilöiden välisiä suhteita ja ylipäätään vahvistavat kussakin tehtävässään eri roolihahmojen toimintaa. Välillä liikuntasalissa tapahtuvia harjoituksia seuratessa tuntuu, että lavaäänet ja tanssijoiden villi läähätys, nauru tai riekunta peittävät alleen kaiken musiikin, mutta Olavinlinnan näyttämöllä akustiikka tukee laulua ja orkesteria niin hyvin, että muu häly enimmäkseen kaikkonnee korkeiden muurien suojiin.

Lavalle kaikki eri tilat luodaan lavasteina olevien puolikaariseinien avulla. Näitä pyörillä liikkuvia seiniä käännellään ja väännellään eri muodostelmiin eri kohtauksissa ja täytyy vain ihailla lavastajien työtä tässä. Ei ole helppoa luoda lavaratkaisua niin monissa eri paikoissa tapahtuvaan kolmetuntiseen spektaakkeliin, jossa katsojille pitäisi olla melko löyhälläkin oopperantuntemuksella selkeää, missä eri paikoissa kohtaukset tapahtuvat. Tässä ollaan Olavinlinnassa mielestäni lähes poikkeuksetta onnistuttukin; sen ovat osoittaneet useat legendaariset lavastukset, kuten Oopperajuhlien Macbeth, Aida ja Carmen.
                      
Viikkoa myöhemmin ollessani harjoituksia katsomassa, oli liikuntasalin seinälle ilmestynyt valokuvia lavasteista Olavinlinnan näyttämöllä. Muurit ovatkin kolme kertaa näitä muureja korkeampia! Olin äimistynyt ja nyt todella odotan, miltä lopullinen versio Rigolettosta valoineen ja kaikkine pukuineen tulee näyttämään.

Kaikissa harjoituksissa apulaiskapellimestari ei ole paikalla ja silloin hänen roolinsa ottaa harjoituspianisti, joka antaa laulajille tärkeimmät iskut. Siis vielä sen lisäksi, että hän koko ajan soittaa ja myös välillä laulaa puuttuvia rooleja. Silti harjoituspianistit saavat harvoin tunnustusta julkisuudessa, vaikka ilman heitä ei harjoituksista yksinkertaisesti tulisi mitään. He ovat yksi niistä lukuisista paloista, joita koko oopperaproduktion taustalle kuuluu, mutta joista suurin osa katsojista ei tiedä tuon taivaallista. He tuntevat oopperat ja kielet, joilla lauletaan, mutta niin kyllä tuntevat ohjaajatkin. David sanoo ohjanneensa Rigoletton 4 kertaa, joten ei ihme, että hän muistaa libreton lähes kokonaan ulkoa ja välillä jopa laulaa mukana.

15. päivä harjoituksia seuratessani muutenkin touhua ja tohinaa oli melko lailla enemmän, ja meininki aivan erilainen kuin silloin viikkoa aikaisemmin. Tulin paikalle vain pari minuuttia ”myöhässä”, mutta salissa harjoitukset olivat jo täysillä käynnissä, kun hipsin varpaillani salin reunaa myöten etsimään itselleni istuinsijaa. Näinkin lyhyessä ajassa kaikki kuulostaa ja näyttää jo paljon sulavammalta. Teosta tuntien voin laulun seasta mielessäni jo kuulla koko suuren orkesterin eri instrumentteineen. Nyt harjoituksissa on mukana myös nimiroolin laulaja, viime vuonna Falstaffin nimiroolia oopperajuhlilla laulanut Kiril Manolov, lieköhän juuri hänestä tullut koko työryhmälle uudenlaista energiaa.

Koko ajan enemmän huomaan, kuinka erilaisia oopperat voivat eri ohjaajien, koreografien, lavastajien ja kapellimestareiden käsissä olla. Eihän Verdin partituurissa lue mitään tästä lavalla tapahtuvasta! Usein nimiroolien ja muiden suurten ja tunnettujen roolien laulajat saavat lavalla kapellimestarin ohella suurimman kunnian ja kiitoksen - minun mielestäni myös ohjaajaa ja apulaiskapellimestaria, sekä harjoituspianistia että kaikkia muitakin taustajoukkoja tulisi kiittää vähintäänkin samalla mitalla. Tosin eihän kukaan näistä taiteilijoista tätä työtä tee ainoastaan maineen tai kunnian takia, vaan kutsumuksesta ja intohimosta.



Vuorossa on II näytöksen Rigoletton kuuluisa sisääntulo: ”La rà, la rà, la la…”. Jäädyn hetkeen kuuntelemaan tuota täyteläistä ja uhkaavaa jylinää joka tämän miehen keuhkoista lähtee: ei häntä turhaan kehuta ja sen tiedän jo viimevuotisen Falstaffinkin perusteella. Kiinnitän nyt huomiota erityisesti myös lavasteisiin, joiden pintarakennetta aikaisemmin pohdin. Kaikki on taidokkaasti ja todella aidontuntuisesti käsitelty ruosteisen metallin näköiseksi, vaikka oikeasti lavasteet ovat jotain paljon kevyempää. Erityisen aidoilta näyttävät pöytien ja tuolien jalat, kuten kuvasta näkyy. Kokeilematta pintaa itse, ei sitä voisi erottaa aidosta. Vaikkei suurelta Olavinlinnan lavalta perimmäisiin penkkeihin kaikkea täydellisesti näekään, on silti tärkeää, että lavasteet ja puvut ovat laadukkaita; Tiedän itsekin, että etupenkistä yksityiskohdat voi aivan toden teolla erottaa.

Ennen oopperajuhlien alkua ehdin todennäköisesti seuraamaan enää muutamia harjoituksia, mutta juuri loppupään pääharjoituksia ja kenraaliharjoituksia todella odotankin; hienosäätöä ja täydellisyyttä hipomista. Pian alkavat jo minunkin työni oopperajuhlilla, tuntuu ihanalta palata Olavinlinnaan töihin. Monilta linnassa eri tehtävissä työskennelleiltä ystäviltäni olin kuullut jo ennen viime kesää - ensimmäistä kesääni Olavinlinnassa töissä - kuinka hyvä meininki töissä on, ja millainen pieni yhteisö Oopperajuhlien rakentajien ympärille aina kesäsesongiksi muodostuu. Tästä olen täysin samaa mieltä: parempaa kesätyöpaikkaa en juuri osaisi kuvitella.

Mukavaa oopperakesän alun odottelua ja musiikin iloa toivottaa
Leevi

P.S. Tavataan oopperoiden väliajalla Olavinlinnan yläterassilla!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

"Kaikki tiet vievät Roomaan..." (Olli Tuunanen & Hannu Luostarinen)

Erilaisten ohjaajatyyppien ja –persoonallisuuksien työskentelyyn tutustuminen ja niiden vertailu on ainakin itselleni eräs mielenkiintoisimmista yksityiskohdista joita kesäkuinen Olavinlinna siellä työtä tekevälle tarjoaa. Nyt, kun kaikki kolme omaa produktiotamme ovat harjoitusten osalta jo hyvässä vauhdissa, on tämä teema noussut mieleeni jälleen kerran. Kullervon ohjaaja Kari Heiskanen ja Rigoleton David McVicar ovat molemmat fyysisiä ja aktiivisesti lavalla mukana olevia, äänekkäästi toimintaa johtavia energiapakkauksia, joiden harjoituksissa on usein todella kiihkeä draivi ja intensiteetti.

Katariina Lahden tapa viestiä ajatuksensa on toisenlainen. Kolme viikkoa edenneissä Ryöstö seraljista –oopperan harjoituksissa on ollut useimmiten hyvin rauhallinen tunnelma ja etenemisen tempo. Yksityiskohtia hiotaan pikkutarkasti, puhuttujen dialogien rytmiä ja painotuksia kehitellään ja muokataan projektin edetessä; tekstimuutoksiakin on tehty, sekä poistojen että lisäysten muodossa. Hyvin usein ohjaaja ja laulajat käyvät toimintaa läpi pitkiä aikoja lavalla keskustellen. Vaikka katsomosta seuraten tekemisen tempo saattaa vaikuttaakin jopa epäilyttävän hitaalta, pala palalta huolellisesti rakennetuista kohtauksista ja yksittäisistä numeroista rakentuu kuitenkin loogisesti etenevä kokonaisuus, jossa ohjaajan oma tulkinta ja painotukset librettotekstiin alkavat nousta yhä selkeämmin esille.
Katariina Lahti ja koreografi Lotta Kuusisto ohjeistavat kuoroa.
Ryöstö seraljista on perusjuoneltaan selkeä pelastustarina, jossa kaksi rakastavaa paria; Konstanze ja Belmonte sekä Blonde ja Pedrillo yrittää päästä pakenemaan pašša Selimin palatsista, sen haaremia, seraljia vartioivan Osminin silmien ohitse. Katariina Lahden tulkinta tuo tähän perusteemaan uusia ulottuvuuksia. Molemmat naiset kamppailevat ristiriitaisten tunteiden myrskyssä: Konstanzella on vahvoja tunteita myös Selimiä kohtaan, eikä Blodekaan suhtaudu Osminiin täysin vastentahtoisesti. Tenorisulhaset Belmonte ja Pedrillo eivät tällä kertaa olekaan yksiselitteisiä sankarihahmoja. Todella mielenkiintoista on nähdä, mihin tämä lopulta johtaa…

Rakastava pari 1, Belmonte ja Konstanze (Tuomas Katajala ja Mirella Bunoaica)

Rakastava pari 2, Pedrillo ja Blonde (Cosmin Ifrim ja Lucrezia Drei)

Blonde taitaa tykätä Selimistä, vai noinko vain esittää...? (Lucrezia Drei ja Sebastian Wirnitzer)

"Ja täällä vartioin minä!" Osmin (Jyrki Korhonen)
Yksi asia on joka tapauksessa selvä jo tässä vaiheessa. Visuaalisesti Ryöstö seraljista -tuotanto tulee olemaan herkkua silmille. Erika Turusen puvut, Mark Väisäsen lavastus sekä Jussi Kamusen valaistus yhdistettynä Jenni Valorinnan videosuunnitteluun takaavat Olavinlinnan lavalle ennennäkemättömän visuaalisen elämyksen. Kaksi suurta videotykkiä luovat linnan harmaakivimuuriin huojuvan palmumetsän, jossa villieläinten silhuetit kulkevat. Lavastusten ylle kohoava beduiiniteltta hehkuu milloin intohimoisen punaisena, milloin orkideankukin koristeltuna. Todellista silmäruokaa tarjolla koko illan ajan!

Hehkuva kuu palmumetsän yllä.

Ja näillä ne tykitetään!
Kapellimestari Christoph Altstaedtin työtarmoa ei edelleenkään voi kuin ihailla. Kahdesti päivässä (10-14 ja 18-21) pidettävien näyttämöharjoitusten välissä hän on usein pitänyt ylimääräisiä musiikkiharjoituksia solisteille ja koonnut pari kertaa koko joukon yhteen hiomaan saksankielisiä dialogeja mahdollisimman oikeapainotteisiksi. Viimemainituissa palavereissa taustatukea on myös antanut pašša Selimin puheroolia tulkitseva saksalainen näyttelijä Sebastian Wirnitzer.

Christoph "in the mood".
Kun lavaharjoituksissa on tauko, on sopiva hetki tarkistaa musiikillisia yksityiskohtia. (Christoph, Tuomas ja Jyrki)
Ei suinkaan lukkarin koulussa, vaan koko solistikaartin yhteisissä lukuharjoituksissa Linnantuvassa.
Kuoron osuus on tässä(kin) Mozartin oopperassa melko vaatimaton; kaksi lyhyttä, tunnelmaltaan aika samankaltaista, pääosin fortessa etenevää ylistysveisua ja siinä kaikki. Katariina Lahti, monien edeltäjiensä tapaan, hyödyntää Savonlinnan Oopperajuhlakuoron ilmaisuvoimaisia laulajia myös muissa tehtävissä. Alkusoiton ratsumiehet ja myöhemmin esillä olevat haareminaiset ovat kuorolaisia, vaikka eivät noissa tehtävissä pääse juurikaan ääntään käyttämään.

Alkusoiton ratsumiesosasto valmiina toimintaan!
Janitsaarikuoro iltaharjoituksessa ilman roolipukuja...
...ja seuraavana aamuna janitsaaripukujen ja burkhien kera. Ja kyllä, siellä taustalla on kultainen kirahvi.
Vaikka Ryöstö-harjoitukset ovat edenneet yllättävän rauhallisessa tempossa, epäilyttävänkin hitaasti, kuten tuli jo aiemmin todettua, ei taiteellinen johtaja Jorma Silvasti ole ollut huolestunut harjoituksia seuratessaan. Kun on pitkällä solistiurallaan omakohtaisesti kokenut kymmeniä ja taas kymmeniä uusia produktioita eripuolilla maailmaa, erityyppisten ohjaajien kanssa yhteistyötä tehden, on varmuus siitä, että keinoista ja työskentelytavoista riippumatta ”kaikki tiet vievät Roomaan”, kuten Jorma itse totesi. Ensi-ilta tulee varmasti ja ensi-iltaan mennessä produktio on valmis!

Taiteellisen johtajan mieli on luottavainen ja valoisa, eikä ihme...! (Lucrezia Drei ja Jorma Silvasti)
Juhannusviikonloppu takana, omien tuotantojen loppusuora aukeamassa. Ryöstö seraljista –oopperan ensi-iltaan 11 vuorokautta.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tunteiden näyttämöllä Rigoletto (Leevi Räsänen)

Olen Leevi Räsänen ja pidän oopperablogia uutuusproduktio Rigoletton valmistumisesta aina kesäkuun alusta kenraaliharjoitukseen saakka. Valmistuin ylioppilaaksi Savonlinnan Taidelukion musiikkipuolelta viime joulukuussa ja tämän kevään olen valmistautunut pääsykokeisiin ravaten niiden perässä ympäri Suomea tämän tästä. Syksyllä minua odottavat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sävellyksen opinnot.

Olen ollut kiinnostunut oopperasta aivan pienestä lähtien - kävin katsomassa Aidaa ensimmäistä kertaa ollessani vain viiden vanha. Siitä alkanut oopperakiinnostus on jatkunut tähän päivään saakka, joskin mielenkiinnon painopiste on vaihtunut perinteisistä romantiikan klassikoista hieman uudempiin, 1900-luvulla ja sen jälkeenkin sävellettyihin oopperoihin. Yksi suosikeistani on myös tänä kesänä Olavinlinnassa esitettävä Aulis Sallisen Kullervo. Kantaesitykseen ”Linna vedessä” liput on jo hankittu.

Kun kuulin entiseltä opettajaltani Chieko Okabe-Silvastilta mahdollisuudesta päästä seuraamaan oopperan valmistumista ja harjoitusprosessia, sekä kirjoittamaan kokemuksistani ja fiiliksistä, olin heti mukana. En keksi mitään parempaa tapaa viettää kesäkuuta kuin nautiskellen Saimaan alueen ympäristöstä musiikin ympäröimänä ja leijaillen niin Verdin kuin Mozartin ja Sallisenkin sävelmissä aina seuraavaan päivään. Rigoletto on minulle tuttu vuosien takaa, mutta tämänkertainen toteutus on lähestymistavaltaan hyvin erilainen kuin vuonna 2008.

Tavatessani ohjaaja David McVicarin hän kysyi ikääni: "How old are you?" ja vastasin hänelle olevani 19. Hämmästyneellä ilmeellä hän huoahti helpotuksesta, sillä oli luullut minua paljon nuoremmaksi. Hänen kertomansa perusteella ymmärsin, että produktiosta tulee raaka ja häpeilemätön, kuten McVicarin tyyliin tunnetusti kuuluu. Ja toden totta, ensimmäisen kerran harjoituksia seuraamassa ollessani aloitettiin kolmannen kohtauksen keskeltä tilanteesta, jossa Monteronen (Juha Pikkarainen) tytärtä raiskataan. Aiheiden vakavuudesta ja dramatiikasta huolimatta harjoituksissa tunnelma on hyvä ja positiivinen, kaikki otetaan huumorilla ja varsinkin ohjaajan brittihuumori tuntee purevan niin suomalaisiin kuin muualta tulleisiin tanssijoihin, lava-avustajiin ja solisteihin. Kun David ivallisesti toteaa "That is the worst scattering I've ever seen!", kaikki nauravat ja homma tehdään uudestaan. Kaikki ymmärtävät yhteisen tavoitteen ja tietävät harjoitusperiodin pituuden; olemassa oleva aika käytetään hyödyksi ja pyritään tuottamaan mahdollisimman laadukasta taidetta.

Itse monessa teatteriproduktiossa mukana olleena tiedän, millainen harjoitusprosessi kyseessä on. Harjoituksia nyt muutamia kertoja seuranneena yllätyin kuitenkin siitä, kuinka samanlaista oopperan ja teatterin harjoittaminen loppujen lopuksi on. Vuorosanojen tilalla on vain laulua, ja mukana koko ajan orkesteria simuloiva harjoituspianisti, joka myös tarvittaessa laulaa paikalta puuttuvien henkilöiden tai kuoron osuuksia soittonsa lomassa - homma ei todellakaan ole helppo, vaikka ehkä Rigoletton, kuten muidenkin romantiikan tai klassismin aikaisten tunnettujen oopperoiden pianopartituurit ovat vielä spektrin helpoimmasta päästä. Odotan innolla näkeväni harjoituspianistin sormet täydessä työn touhussa Kullervon harjoituksissa; Sallisen musiikki tuppaa olemaan lievästi sanottuna kompleksisempaa, polyfonisempaa ja kaikin tavoin moniulotteisempaa kuin Verdin enimmäkseen sointusäestyksellinen melodiapainotteinen musiikki.

Ylipäätään on todella antoisaa ja mielenkiintoista nähdä prosessi ja kaikki oikeat ihmiset silotellun ja huolitellun lopputuloksen taustalla, sillä myös he ovat loppujen lopuksi vain ihan tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin. Mantovan herttua voi käyttää Niken lenkkareita ja khakishortseja, eikä siinä mitään. Myöskään aikataulut eivät ole niin kamalan tarkkoja, sillä erinäisten muuttujien (joita Oopperajuhlien kokoisessa tapahtumassa on paljon, erittäin paljon) vuoksi ne muuttuvat ja päivittyvät koko ajan. Ihan turhaan siis hermoilin myöhästymistä viittä vaille kymmenen liikennevaloissa odotellessani, sillä vähän ajan päästä näin ohjaajan kävelemässä myös kohti Talvisalon koulua, joissa harjoituksia aluksi pidetään.

Liikuntasaliin on levitetty valtava lavamatto ja tuotu kolossaaliset puolikaarien muotoiset lavasteet, joiden ristikkorakenne muuten muistuttaa etäisesti Malmön Euroviisujen lavatoteutusta muutama vuosi takaperin. Olavinlinnan portaiden paikkoja ja muita tärkeitä sijainteja merkataan teipeillä, jotta linnaan siirtyessä oltaisiin jo mahdollisimman valmiita. Kun samanaikaisesti lyhyessä ajassa valmistettavia produktioita on niin paljon, tarvitaan monia harjoittelutiloja. Linnaa kuitenkin tarvitaan loppuvaiheessa kaikkien produktioiden harjoitteluun, joten sillä on kova kysyntä ja teknisen puolen työ varmasti kova, kun massiivisia lavaste- ja valoelementtejä joudutaan vaihtamaan tiuhaan eri oopperoiden harjoitusten tai esitysten välillä. On vaikeaa tässä vaiheessa kuvitella miltä Rigoletto linnassa tulee näyttämään ja eritoten kuulostamaan: laulajien äänet kuulostavat jo nyt upeilta, mutta linnan akustiikka on omaa luokkaansa. Kun mukaan saadaan vielä orkesteri, niin...


Odotan innolla produktion valmistumista ja lopullisen version näkemistä. On todella jännittävää päästä näkemään ja kokemaan, kun perinteinen ooppera yhdistyy voimakkaaseen ja nykyaikaiseen ohjaukseen ja lavastukseen, sekä ainakin ensikatsomalta melko perinteisen näköisiin pukuihin. Luvassa on siis yhdistelmä uutta ja vanhaa, joka toivottavasti puree kaikenlaiseen oopperayleisöön. Mielestäni esim. alastomuus tai häpeilemättömyys tapahtumien realistisessa kuvauksessa ovat asioita, joita helposti paheksutaan turhaan, sillä ei niitä ohjaukseen iskettäisi ilman syytä, tai vain "siksi että voimme tehdä niin". Tämän tyylisen produktion onnistuneesta toteutuksesta erinomainen esimerkki on muutamien vuosien takainen La traviata Olavinlinnassa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ryöstö seraljista - lopultakin Olavinlinnassa (Olli Tuunanen & Hannu Luostarinen)

Wolfgang Amadeus Mozartin oopperaa Die Entführung aus dem Serail, Ryöstö seraljista, on suunniteltu esitettäväksi Olavinlinnan lavalla vuosikymmenien ajan. Jo silloin, kun kesän 1973 ensi-iltateosta mietittiin, ja joksi valikoitui lopulta Taikahuilu (hyvä niin, näin kai voi todeta), tätä Mozartin ”ensimmäistä mestariteosta” harkittiin yhtenä vaihtoehtona. Noiden Martti Talvelan johtajavuosien jälkeenkin Ryöstö on noussut esille milloin kenenkin taiteellisen johtajamme puheissa, mutta koskaan aiemmin ei asiaa ole viety eteenpäin tosimielellä. Useimmiten teosvalinnan esteeksi on todettu keskeisten roolien miehittämisen haastavuus, ovathan oikeastaan kaikki lauluroolit todellista virtuositeettia vaativia suuria haasteita. ”Ryöstö on vaikeinta Mozartin säveltämää oopperamusiikkia”, on joku laulaja joskus todennut. Lisäksi aiemmin on aprikoitu teoksen sopivuutta Olavinlinnan jättilavalle, onhan kyseessä jotenkin ”pieni” ooppera: vain 5 lauluroolia ja paria lyhyttä kuoronumeroa lukuun ottamatta ei suuria joukkokohtauksia.

Uusi Ryöstö-produktio lähtee liikkeelle aina tästä!
Nykyinen taiteellinen johtajamme Jorma Silvasti on kuitenkin se uskalikko, joka on päättänyt kumota kaikkien edeltäjiensä epäluulot ja rakentaa Olavinlinnaan toimivan ja yleisön odotukset täyttävän produktion; sellaisen, joka viimeistään nyt on mahdollista toteuttaa onnistuneesti.

Jorma: "Ai että Ryöstö on muka vaikea miehittää... Höpö-höpö!"
Haastavan näyttämöllepanon Jorma on antanut ohjaaja Katariina Lahden johtaman työryhmän käsiin ja tahtipuikon varteen on kiinnitetty alan todellinen spesialisti Saksasta, teoksen juurta jaksaen tunteva Christoph Altstaedt. Jälkimmäisen huolellinen projektiin paneutuminen tuli selväksi viimeistään viime syksynä, kun hän halusi orkesterin kaikki stemmat lähetettäväksi Saksaan. Viisi kuukautta myöhemmin materiaali palasi Savonlinnaan ja jokainen stemma oli saanut sadoittain Altstaedtin käsin kirjoittamia tempo-, fraseeraus-, korukuviointi-, jousitus- ym. ohjeita. Tämä mies tietää todellakin, mitä haluaa!

Katariina Lahti, taustalla assistenttinsa Anna Rosendahl.
Christoph Altstaedt
Uuden produktion ensimmäinen harjoitus Savonlinnassa, kuten varmaan kaikkialla muuallakin, missä oopperaesityksiä tehdään ihan tyhjästä synnyttäen, on aina monella tapaa kutkuttava hetki. Taiteilijat, niin ohjaajan johtama tuotantoryhmä, kapellimestari ja korrepetiittori kuin solistitkin tapaavat usein toisensa ensimmäistä kertaa. Ainakin näissä Savonlinnan Oopperajuhlien tuotannoissa on usein niin, että joukossa on monikymmenvuotisen uran tehneitä rutinoituneita huippuammattilaisia, mutta myös uransa alkutaipalella olevia untuvikkoja, jotka tekevät rooliaan ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Jotkut ovat kokeneita Olavinlinnan konkareita, toiset taas Savonlinnassa tai jopa Suomessa ensi kertaa elämässään.

Hauska tavata! Tenori Jussi Myllys, valosuunnittelija Jussi Kamunen ja äänisuunnittelija Johanna Storm.
Maanantaiaamuna Savonniemeen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun juhlasaliin kokoontunut joukko oli juuri tuollainen edellä kuvattu: sekoitus kaikkea mahdollista, mitä vain ooppera voi yhteen koota. Vaikka harjoitusten aikana korvaan tarttui puhekielenä suomen lisäksi ainakin saksaa, englantia ja italiaa, tai näiden sujuvaa sekoittamista, kaikki tulivat koko ajan ymmärretyiksi ja produktio lähti liikkeelle, kuten tapana, ja oikeastaan ainoana mahdollisuutena on, ripeästi ja empimättä. Kapellimestari Altstaedt otti ohjat ensiksi ja laulatti Blonden ja Osminin (Lucrezia Drei ja Jyrki Korhonen) yhteistä kohtausta pari kertaa läpi. Muutama musiikillinen täsmennys tehtiin ja sitten oli ohjaajan vuoro.

Christoph harjoituttaa, Katariina seuraa ja miettii.
Osmin ja Blonde. Bassolla on laulettavana muutama korkeampikin sävel...
Katariina Lahti vei solistit Mark Väisäsen rakentaman lavastepienoismallin ääreen ja kävi läpi äsken läpilauletun kohtauksen näyttämötapahtumat. Pienoismalli antaa suuria odotuksia. Olavinlinnan lavalle tulee näyttävä ja värikäs, eri tyylejä ja aikakausia kekseliäästi yhdistelevä lavastuskokonaisuus. Tuohon kun mukaan vielä Erika Turusen suunnittelema upea ja runsas puvustus… Ai jai, tuskin malttaa odottaa!

Ohjaaja käy läpi kohta harjoiteltavaa kohtausta. Katariina Lahti, Jyrki Korhonen ja Lucrezia Drei. Taustalla Anna Rosendahl, tarpeistonhoitaja Maria Kaihlanen ja lavastaja Mark Väisänen.

"Se on kirahvi!" Vai onko?
Kun koordinaatit tulivat laulajille selviksi, siirryttiin ”lavalle”, siis XAMK:n Savonlinnan kampuksen juhlasalin lattialle, jossa muutamat tuolit tekivät lavasteiden virkaa. Todellinen lavastus palmuineen ja kirahveineen tulee sitten eteen Olavinlinnassa, kun sinne päästään. Lucrezian ja Jyrkin lisäksi näyttämöllä työskentelivät Osminin roolia myös laulava Petri Lindroos ja toinen Belmonteista, Jussi Myllys.

Kaksi Osminia. Petri Lindroos tekee roolidebyytin, Jyrki Korhonen viidettä Ryöstö-produktiotaan.
Belmonte, Jussi Myllys.
Kun harjoitussalin lavastus on todellakin hyvin viitteellinen, joutuvat sekä laulajien että harjoituksen seuraajien mielikuvitukset koetukselle useamman kerran. ”Siinä edessäsi on palmu, kiipeät siihen laulaessasi”, ohjeistaa Katariina Lahti Petri Lindroosia ja jälkimmäinen tekee työtä käskettyä, tai ainakin on näin tekevinään, kuten vain parhaiten osaa.

Petri palmussa.
Molemmat Pedrillot, Cosmin Ifrim ja Jonathan Winell ovat myös paikalla, mutta joutuvat aluksi vain odottelemaan vuoroaan. Molemmat nuoret tenorit sopeutuvat tilanteeseen hyvin, sivullisen silmin jopa oikeinkin hyvin.

Lopulta tenorikin ymmärsi vitsin... Lucrezia Drei, Jonathan Winell ja Cosmin Ifrim.
Kapellimestari-korrepetiittori –kaksikolle tämä harjoituksen aloitus on ehkä hieman kärsivällisyyttä koetteleva työvaihe, koska tapahtumat etenevät kuitenkin pääosin ohjaajan ehdoilla, vain muutama partituurisivu kerrallaan ja niitä useaan kertaan toistaen. Christoph Altstaedt ja Eliisa Suni eivät suinkaan ole ensimmäistä kertaa oopperaproduktiota aloittamassa ja he tietävät, että heidän aikansa tulee vielä… Ja sitä paitsi: näin tulevat ainakin tempovaihtelut, lyöntikuviot ym. käytännön seikat selviksi juurta jaksaen.

Christoph: "Ja tämä tempovaihdos menee sitten kahteen."
Välillä joutuu hieman odottelemaan, mutta ei se mitään. Korrepetiittori, siis harjoituspianisti Eliisa Suni.
Niin ensimmäinen harjoituspäivä etenee. Jopa yllättävänkin nopeasti ne ajatukset, jotka tähän asti ovat olleet vain ohjaajan ja hänen tuotantoryhmänsä suunnitelmissa, päissä, paperilla ja tietokoneiden muistissa, alkavat konkretisoitua Mozartin mestarillisesta musiikista ponnistavaksi aktiiviseksi toiminnaksi. Laulajat omaksuvat ja hyväksyvät tyytyväisinä nyökytellen ohjaajan näkemyksen, ilmassa on todellinen tekemisen tuntu. Jossain vaiheessa lähdetään sitten ihan alusta, alkusoitosta. Tämäpä onkin mielenkiintoista: alkusoiton aikana näyttämölle tulee ainakin videoprojisointia. Suuri purjelaiva näyttää lähestyvän. Sieltä saapuu urhea Belmonte pašša Selimin seraljiin etsimään ryöstettyä morsiantaan, Konstanzea. Ja alkusoiton viime tahtien aikana alkaa lavallakin tapahtua. Ensimmäisenä esille ilmestyy näköjään… matkalaukku.

Tästä lähtee näyttämötoiminta liikkeelle!
Savonlinnan Oopperajuhlien uutuustuotannon, Mozartin Die Entführung aus dem Serailin ensimmäinen harjoituspäivä on takana. Ensi-iltaan aikaa 32 vuorokautta.