maanantai 23. heinäkuuta 2012

Verkon Vapaa tahto (Päivi Salmi)

Suuri seikkailu Free Willin parissa alkaa olla tältä erää kalkkiviivoilla. Maailman ensimmäinen verkossa synnytetty yhteisöooppera Free Will (Vapaa tahto) on nyt valmis ja esitetty yleisölle ensimmäisen kerran. Ja yleisö tykkäsi: esitys 21.7. sai tämän kesän pisimmät ja hurjimmat aplodit Olavinlinnassa. Okei, olihan se kansaa kosiskeleva ja miksi ei olisi? Olihan se kansan itsensä tekemä.
 
Free Will -oopperan visuaalista ilotulitusta ensi-illassa 21.7.2012.
Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja Kuopion sinfoniaorkesteri, solistit, kapellimestari, ohjaaja ja koko muu tuotannon ammattilaistiimi tekivät esityksestä huikean kokemuksen yleisölle. Mutta kaiken hehkutuksen ja selkään taputtamisen ohella kuuluu myös kritiikkiä. Lippuja ensi-iltaan jäi myymättä ja soraääniä kuuluu Free Willin taiteellisesta tasosta. Oopperakriitikot ovat kirjoittaneet mm. seuraavaa:

’Esitys oli viihdyttävää ja näyttävää musiikkiteatteria. Se käytti kekseliäästi koko linnanpihaa, otti yleisön mukaan tuomalla sille ilmapalloja ja etsimällä pelastajat yleisön joukosta. Visualisointiin oli saatu yhteisöltä raikkaita ideoita. Visuaalinen yllätyksellisyys lienee nettitekemisen parasta antia. Emme kuulleet suurta, sydäntä särkevää tai sielua puhdistavaa musiikkia, vaan mukavaa käyttömusiikkia, josta moni pätkä muistutti jotain tuttua. Suurimman ilon hetkenä soi aito Mozart, Jupiter-sinfonia.’ Itä-Savo 22.7.

Mutta kuinka moni todellisuudessa edes odotti, että amatöörien käsikirjoittama ja säveltämä ooppera voisi nousta ammattimaisen oopperan tekemisen tasolle? Huolimatta siitä, että sen sitten lopulta esittävät vankat oopperan ammattilaiset. Ja pyrittiinkö tässä projektissa edes siihen? Suoraan voi vastata että ei tietenkään. Koko projektin ansiot ovat muualla.

Nähtäväksi jää onnistuimmeko sitouttamaan uusia kohderyhmiä oopperan ystäviksi ja avaamaan heille oopperan tekemisen saloja . Tämä oli yksi projektin keskeisistä tavoitteista ja sen mittaaminen on mahdotonta lyhyellä aikavälillä. Free Willin yleisöä silmämääräisesti tarkastellessa pystyi kyllä jo tekemään huomion, että yleisö muistutti paljon enemmän sitä väkeä, joka kävi Apocalyptican konsertissa kuin keskimääräistä Oopperajuhlien kävijää.

Sen me jo tiedämme, että olemme nostaneet Savonlinnan Oopperajuhlien profiilia ennakkoluulottomana uusien toimintamallien kokeilijana aivan uudelle tasolle. Ja myös onnistuneet saamaan tämän viestin läpi kansainvälisessä mediassa ja oopperamaailmassa. Nämä olivat toinen ja kolmas keskeinen projektin tavoite. Projektiryhmän, ns. heimoneuvoston jäsenet, ovat tunteneet olonsa kansainvälisiksi julkkiksiksi, sen verran paljon haastatteluja olemme viime viikkoina antaneet niin suomalaiselle kuin kansainvälisellekin medialle.  Omat kasvot ja nimi ovat näkyneet painetussa lehdessä, televisiossa ja medioiden nettisivuilla.
  
Opera by You -yhteisön jäseniä Savonlinnassa 21.7. Vasemmalta Kela Ruuskanen (FIN),
Enrico De Zottis (ITA), Phillip Wayne (USA), Heli Nevakare (FIN) ja Nancy Jean Somerville (USA)

Saimme Free Willin ensi-iltaan vieraaksemme myös Opera by You –yhteisön jäseniä. Yhteisöläisiä saapui mm. Yhdysvalloista, Suomesta, Espanjasta ja Italiasta. Kokemus yhteisössä sekä ensi-illassa oli jokaiselle ainutkertainen, toistaen yhden yhteisöläisen, Antti Wiion, sanoja:  ’En olisi koskaan voinut kuvitella, että minun, tietotekniikan insinöörin, osittain säveltämä musiikki voisi soida Savonlinnan Oopperajuhlilla’. Yksi yhteisöläinen, Free Willin synopsiksen eli juonen isä, italialainen Graziano Gallo, palkittiin Jorma Ollila -innovaatiopalkinnolla.
  
Kuvassa kaksi Free Willin ’isää’ oopperanjohtaja Jan Hultin,
jonka visioon projekti pohjautui ja synopsiksen isä Graziano Gallo (ITA).
 
Projektin kulkua, vaiheita ja tuloksia voi selailla osoitteessa operabyyou.com , jonne saadaan myös pikapuoliin nauhoite Free Will –oopperan ensi-illan streaminglähetyksestä. Käykääpä kurkkaamassa miltä kuulostaa ja näyttää maailman ensimmäinen yhteisöooppera. Ja antakaa kommentteja. Sana on vapaa tai kuten Free Will -ooppera julistaa: WE ARE THE ONES WHO DECIDE.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Uneton Savonlinnassa (Mika Kares)

  Taiteilijan mieliala on kummallista sorttia ja niin kovin häilyväinen. Kysymys on monesti siitä, miten kukin meistä reagoi ulkoisiin paineisiin ennen esitystä, esitystilanteessa sekä esitysten jälkeen. Ideaali tilanne on tietysti se, että voisi mennä jokaiseen esitykseen rennon itsevarmana nauttimaan esiintymisestä sekä inspiroitua aina uudelleen tekemään rohkeampia ratkaisuja ja uskaltaa tarttua hetkeen. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Paineet ovat aina läsnä, oli tekijänä sitten kokenut kehäkettu tai kokematon tulokas. Ihmisen aivot ovat tuntuvat omaavan rajattoman kyvyn käydä läpi asioita, luoda uhkakuvia ja tehdä suunnitelmia etukäteen siitä, miten kaikesta selviäisi parhain päin. 

Me laulajat olemme myös hyvin taikauskoista porukkaa. Tällä alalla voi törmätä mitä ihmeellisempiin tapoihin valmistautua itse esitykseen. Toinen lämmittelee kaksi tuntia ja toinen kaksi sekuntia. Lämmittely voi olla kaavamaista tai täysin päivän fiiliksen mukaan tapahtuvaa lauleskelua. Joku meistä vannoo päiväunien nimeen ja toinen taas väittää, ettei ikinä saisi itseään hereille ajoissa päiväunien jäljiltä. Kaiken tämän jälkeen ne ensimmäiset hetket lavalle astellessa, ovat aina kuitenkin kuin hyppy tuntemattomaan. On olemassa mielikuva siitä, miten kaiken pitäisi mennä ja miten kaikki on harjoiteltu, mutta kuitenkaan täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä yllätyksiä kulloinkin voi tulla vastaan. 

Kaiken lisäksi kyseessä on niin henkilökohtainen asia, että sitä harvemmin pystyy yleisöön tekemäänsä vaikusta kovin objektiivisesti arvioimaan . Niin monesti tuntee itse kaiken menneen nappiin ja saa taasen huomata, että se kokemus olikin jäänyt liiaksi omalle itselleen. Toisinaan taas itsestä äärimmäisen vaikealta ja jähmeältä tuntunut esitys on juuri se, joka on vaikuttanut yleisöön parhaiten. Vaikka lavalta poistuessaan olisi "maansa myynyt" olo, niin kuitenkin lopulta yleisön mielipide on se, mikä ratkaisee.  

Jotkut esitykset ovat myös henkilökohtaisella tasolla merkityksellisempiä kuin toiset. Totuus vain yksinkertaisesti on näin, vaikka kuinka kaunopuheisesti aina hoetaan sitä, että taiteilijalle jokainen esitys on yhtä tärkeä. Jokainen taiteilija on kuitenkin pohjimmiltaan inhimillinen ja ajatteleva olento. Itselleni henkilökohtaisesti eilinen Savonlinnan oopperajuhlien  100-vuotis gaala oli ISO juttu. Se oli iso juttu ennen kaikkea jo senkin takia, että kyse on niin tärkeästä foorumista koko suomalaiselle oopperamaailmalle. Huomasin eilen jännityksen ja henkisen paineen takia tarttuvani liikaa pieniin asioihin. Tuntui, kuin minuun olisi iskenyt saman päivän aikana kaikki hengitystiesairaudet allergiasta nuhan kautta astmaan. Oli pölyä Olavinlinnassa, huonosti nukuttua yötä, väärää ruokavaliota ja tuntui, että pienikin arkirutiiniin kuuluva ponnistus tuntui ylitsekäymättömältä. Kaikki oli kuitenkin vain oman mieleni tuotetta, jolle tällainen paine oli taas uudenlainen, eikä siksi valmista käyttäytymismallia sen varalle ollut. 

Heti omien esitysteni jälkeen oli olo, että kaikki meni huonosti. Istuin hetken ihan itsekseni linnan muurien suojassa ja on se kumma, miten syvään hengittäminen muutaman minuutin ajan tekee ihmeitä. Tajusin, etten oikeammin muista juuri mitään koko esiintymisestä ja perustin oman mielipiteeni asioihin, joita ei ollut edes olemassa. Sain todella mahtavasti tukea tekstiviestein sekä "face to face" esityksen jälkeen. Kello on nyt 5.17 aamulla ja konsertin päättymisestä on kulunut kuutisen tuntia. Vihdoin lataukseni on purkautunut ja olen valmis siirtymään unien maailmaan. Ilta oli upea ja Savonlinnan oopperajuhlat sai arvoisensa juhlat sekä upean startin tämänvuotiseen festivaalikauteen. Lyhyiden unien jälkeen minun työni jatkuu jo kello 10 aamulla Taikahuilun orkesteriharjoituksen merkeissä. The Show Must Go On!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ylipapillisissa saappaissa keskellä harjoitusten hyörinää.


Hyörinä ja pyörinä Savonlinnan oopperajuhlien ympärillä kiihtyy koko ajan festivaalin avajaisten lähestyessä. Itselläni harjoituksia on takana nyt viikon verran ja kiireestä ovat pitäneet huolen kaksi näille oopperajuhlille hyvin tärkeää teosta eli Aida sekä Taikahuilu. Siirtyminen teoksesta toiseen on mennyt sujuvasti, koska Aidassa esiinnyn ylipappi Ramfiksen roolissa ja Taikahuilussa ylipappi Sarastron roolissa. Nämä kaksi roolia saavat vielä seurakseen oopperajuhlien 100- vuotis juhlagaalassa Paavo Ruotsalaisen roolin Viimeiset kiusaukset- oopperasta, joten kahden ylipapin ja 
herännäisyysliikkeen johtajan roolit tekevät kesästäni oopperajuhlilla korostuneen hengellisen. 

Ensimmäiset päivät kuluivat taas totutellessa Savonlinnaan sekä yleisten asioiden järjestelyyn. Harjoituspaikkoina ovat Olavinlinnan ohella mm. Puistokatu sekä Liti Up ja Liti down. Omaa nimeä viikkokalenterissa etsiessä tuli välillä olo, että koko kalenteri oli pikemminkin "upside down", mutta ainakin tähän mennessä olen onnistunut olemaan vaaditussa paikassa vaadittuun aikaan. Pukusovitus suoritettiin myös heti ensimmäisenä päivänä ja se oli omalla kohdallani urani helpoin sekä 
lyhyin toimenpide. Puvustamosta esitettiin leikkimielinen kysymys, että onko suomalaisille bassoille olemassa kenties joku standardikoko, koska vaatteet sopivat suoraan päälleni ilman korjauksia?

Mielestäni oopperajuhlilla on tänä vuonna aivan erityinen tunnelma, joka tietysti myös paljolti johtuu siitä, että tänä kesänä oopperajuhlat juhlii satavuotista taivaltaan. Oman mausteensa tuo myös se, että paikalla on nyt sekä nykyinen johtoduo Jan Hultin ja Jari Hämäläinen sekä vasta nimitetty tulevaisuuden johtoduo Jan Strandholm ja Jorma Silvasti. Tämän johdosta läsnä on korostetusti oopperajuhlien historia, nykyaika ja tulevaisuus. 

Ensimmäisen harjoitusviikon aikana tapahtui jo paljon. On ollut hienoa seurata Johan Bothan työtä Aidan harjoituksissa, joka on herättänyt myös ristiriitaisia tunteita. Bothalla on mielestäni paras ja vaivattomin laulutekniikka kaikista niistä kollegoista, joiden kanssa olen saanut urani aikana tehdä töitä. Toisaalta hänen fyysinen kokonsa rajoittaa kovasti näyttämöllistä ilmaisua sekä tekee mm. polvilleen menon hänelle fyysisesti mahdottomaksi. Taikahuilun harjoituksissa kapellimestari Will Humburg on ollut erittäin energisellä tuulella ja eräässä harjoituksessa hän innostui jo melkein 
kirjaimellisesti hyppäämään silmilleni, kun välissämme oleva nuottiteline kaatui hänen demonstroidessaan haluamaansa fraseerausta musiikin tiimellyksessä.


 Sokerina pohjalla oli ennen juhannusta Aidan harjoitus Olavinlinnassa, jossa paikalla olivat koko kuoro noin satapäisessä vahvuudessaan sekä sen päälle lähes toinen samanmoinen määrä avustajia. Tuollaiset upeat hetket saavat minut aina malttamattomana odottamaan seuraavaa harjoitusta sekä varsinaisen esityskauden alkua. Voisi sanoa, että olemme tilanteessa, jossa  "Ruoka alkaa olla valmista ja pöydän kattaminen voidaan pian aloittaa", jonka jälkeen oopperajuhlat voivat hyvillä mielin alkaa.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Den fjerde nattevakt – elämänmittainen väkevä draama (Olli Tuunanen)

Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlakauden huipentava, viimeisenä ensi-iltaansa tuleva Gisle Kverndokkin ooppera Den fjerde nattevakt sai uuden näyttämötoteutuksensa ensi-illan perjantaina 25.5. Oslon kansallisoopperan upea-akustisella suurella näyttämöllä. Katso video, jossa teoksen säveltäjä Gisle Kverndokk kertoo teoksesta.


 
Rørosin kaivoskaupungissa syntyneen kirjailija Johan Falkbergetin samanniminen romaani, eräs norjalaisen kirjallisuuden merkkiteoksista, saa Kverndokkin ja libretisti-ohjaaja Ivar Tindbergin käsittelyssä arvoisensa tulkinnan. Den fjerde nattevakt on mahdottoman voimakas ja sykähdyttävä ooppera, sekä sävellyksenä että produktiona. Kverndokkin modernia ja perinteistä ilmaisua yhdistelevä sävelkieli elää puhuttelevan ja vahvan tekstin ehdoilla, sitä hienosti korostaen ja kommentoiden. Värikäs orkestraatio on ammattitaidolla tehty, eikä orkesteri koskaan peitä laulajia, mikä erityisesti tämänkaltaisessa uudessa teoksessa on olennaisen tärkeää. Atonaalisuus ja tonaalisuus kulkevat oopperan aikana käsi kädessä: monimutkaisten intervallien ja rytmien keskeltä nousee tuon tuostakin esiin vahva virsimelodia tai vaikkapa salonkiyhtyeen soittama perinteinen valssiteema. Virsitematiikan käyttö modernissa säveltekstuurissa tuo ainakin suomalaiselle väistämättä mielleyhtymän Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperaan. Tarinan perusjuoni, pienen ja syrjäisen kaivosyhteisön keskuuteen saapuvan papin kamppailu kielletyn rakkauden ja velvollisuuksien ristipaineissa vielä lisää kyseistä tunnetta.
  
Oman mausteensa musiikilliseen ilmeeseen antavat lavalla käyskentelevä, viulullaan aitoja kansanmelodioita soittava kyläpelimanni ja neljän naislaulajan lähes jo kadonnutta rørosilaista lauluperinnettä edustava vokaliisilaulu, jotka tuovat oopperaan aidon kosketuspinnan norjalaiseen kansanmusiikkiin. Jo pelkästään viimemainittujen elementtien takia Den fjerde nattevakt on juuri oikea valinta oslolaisten vierailuteokseksi Olavinlinnaan. Nyt jos koskaan kannattaa unohtaa nykyoopperan ”vaikeutta” koskevat ennakkokäsitykset ja tulla rohkeasti kokemaan kokonaisvaltainen tunne-elämys. Vahvan esityksen loppupuolella tunnustan itsekin pyyhkäisseeni muutaman kyyneleen silmänurkastani. Oopperaillan päätteeksi liki salintäyteinen yleisö palkitsi esiintyjät ja tekijät raikuvilla aplodeilla seisomaan nousten. Ilmassa oli vahvaa norjalaista kansallistunnetta, joka varmasti sykähdyttää myös suomalaisia Olavinlinnan harmaakivimuurien syleilyssä.


  
Sekä musiikillinen että näyttämöllinen toteutus oli, täsmälleen samalla miehityksellä Savonlinnaankin tulevassa esityksessä huippuluokkaa, joka kertoo Norjan kansallisoopperan tämänhetkisestä vahvasta tasosta. Muutama vuosi sitten valmistunut upea oopperatalo kannustaa norjalaisia kohottamaan sekä taiteellista että tuotannollista rimaa yhä uudestaan ja uudestaan. Varmastikin Norjan kansallisooppera on juuri tällä hetkellä eräs kiinnostavimmista oopperaseurueista koko maailmassa.
  
Den fjerde nattevaktin solistimiehitys oli erittäin onnistunut. Haastaviin rooleihin on onnistuttu kiinnittämään mainio solistikaarti, niin laulullisesti kuin roolihahmoja ajatellen myös ulkoisesti. Koko keskeinen solistikvartetti: baritoni Espen Langvik, upea mezzosopraano Angelica Voje, enkeliääninen sopraano Marita Sølberg ja tenori Nils Harald Sødal tekivät hienot roolityöt ja selviytyivät Kverndokkin välillä erittäin vaativiksi kirjoitetuista vokaaliosuuksista kiitettävästi. Erityisesti minua kuitenkin säväytti Ol-Kanelesan roolia laulaneen basso Ketil Hugaasin hieno, voimakkaasti resonoiva, suorastaan murahteleva äänimateriaali, jota laulaja hyödynsi tekstin ehdoilla, rørosin murretta käyttäen. Kokeneen ja taitavan taiteilijan upea, enemmän roolista kuin vokaalisuorituksesta lähtevä tulkinta sykähdytti todella.


  
Pieniä, parin fraasin roolihahmoja myöten jokainen solisti täytti paikkansa mainiosti ja jo viime marraskuussa Peter Grimesin esityksessä minut vakuuttaneet kuoro ja orkesteri esittelivät nytkin iskukykyään ja herkkyyttään. Oppi-isänsä Jorma Panulan tapaan ilman tahtipuikkoa johtanut Rolf Gupta hallitsi joukkojaan inspiroituneen ammattitaitoisesti, molemmille käsilleen gestiikkansa ilmeikkäästi jakaen. Balanssi orkesterimontun ja näyttämön välillä oli erinomainen, siitä kiitos toki myös säveltäjän taitavalle kokonaisorkestroinnille ja Oslon oopperatalon loistavalle akustiikalle.
 
Peräti Kööpenhaminassa opiskelleen komean pappismiehen ja hänen perheensä tulo pieneen kaivosyhteisöön on alkusykäyksenä elämänmittaiselle dramaattiselle tarinalle, jonka Den fjerde nattevakt kokijansa eteen vyöryttää. Pastori Benjamin Sigismund tulee ensimmäiseen työpaikkaansa suurin odotuksin, kirkasotsaisena sananjulistajana, joka haaveilee suurista teoista ja uuden vuorisaarnan kirjoittamisesta. ”Tulkoon valkeus” on nuoren pappismiehen mielestä kauneinta, mitä Raamatun tekstit pitävät sisällään ja tuota valoa hän myös omassa elämässään tavoittelee. Silmitön rakastuminen Gunhildiin, vastahakoiseen morsiameen, joka on lupautunut avioliittoon vuorikadetti David Finnen kanssa ”suullaan, ei sydämellään” ja jonka Benjamin ensimmäisenä työtehtävänään vihkii, syöksee nämä kaksi ja heidän lähipiirinsä kuitenkin kohti pimeyden syövereitä.
  
Kielletty rakkaus tuhoaa kaksi avioliittoa ja päättää kolme elämää, mutta lopulta kuitenkin tuntuu oikeutetulta. Monta pitkää vuotta kestänyt pimeys väistyy viimeinkin neljännen yövartion päätyttyä: silloin, kun yön synkin hetki alkaa taittua valkeutta kohti.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Haussa uusi "olohuone" Savonlinnan oopperajuhlien kesätyöntekijöille!! (Mika Kares)


Eilen sattui traaginen tapahtuma, jonka some:a eli sosiaalista mediaa seuratessa olen huomannut vaikuttaneen moneen Savonlinnan oopperajuhlilla tulevana kesänä työskentelevään ihmiseen. Olutravintola Sillansuu, joka on toiminut epävirallisena olohuoneena ja kokoontumispaikkana oopperajuhlien työntekijöille, koki mittavat vahingot kylmälaitteista
alkaneen tulipalon seurauksena. Ensimmäiset ennusteet kertovat Sillansuun kärsineen niin suuret vahingot, että se pysyy pitkään suljettuna. Tämä paikka, jossa on käyty monet syvälliset ja pinnalliset keskustelut ja luotu niin lyhyitä kuin pitkiäkin ystävyys- ja rakkaussuhteita, joutuu näillä näkymin pitämään ovensa suljettuna koko kesän. Aika näyttää
sen, että mikä paikka tulee toimimaan oopperajuhlien virallisena "oluhuoneena" tulevana kesänä.

Olen viimeisen kahden viikon aikana kiertänyt ympäri Hollantia esittämässä jo Olavinlinnan lavalta tuttua oopperaa Lucia di Lammermoor. En tiedä mistä se johtuu, mutta tällä oopperalla tuntuu minun osaltani olevan erityinen karma lämpimien säiden suhteen. Jos oli kuumaa Olavinlinnassa kesällä 2009 ja 2010, niin kuumaa tuntuu olevan nytkin täällä Hollannissa. Kylmän ja kolkon Skotlannin ilmapiirin luominen ei ole ollenkaan helppo tehtävä, kun paksujen talvivaatteiden ja kuuman ilmaston seurauksena olo on yhtä hikinen, kuin James Brownilla takavuosien konserteissaan. Maskeeraajilla on
kuitenkin käytössään sen verran kestävät meikit ja hiuslakkaa, että illuusio pysyy edes joten kuten kasassa.

Savonlinnan oopperajuhlat juhlii tulevana kesänä 100-vuotis juhliaan. Sen kunniaksi juhlat avataan komeasti juhlagaalalla, jossa myös allekirjoittanut esiintyy. Konsertissa tulee olemaan lähes kaksikymmentä solistia ja eräs vääräleukainen tuttavani kysyi jo ivallisesti, että "Tuleeko lavalla olemaan enemmän porukkaa kuin yleisössä?". Savonlinnan oopperajuhlat ovat
koko ajan enemmän mielessäni ja valmistautumisjaksoa ennen harjoitusten alkua on jäljellä enää kolmisen viikkoa. Olen ihastuttanut kollegoitani pitkillä bussimatkoilla ympäri Hollantia mm. harjoitellen Taikahuilun dialogeja suomeksi. Kielemme kuulostaa kuulemma suhteellisen kauniilta, mutta äärimmäisen vaikealta. Jopa näin suomea äidinkielenä puhuvalle
ilmaisut, kuten " Mielen malttamus", "Koetusten temppeli" ja "murskattu vilpin jo mahti nyt on" eivät ole aivan jokapäiväisiä. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin ja luulen, että löydämme myös sen uuden "olohuoneen" juhlien alkaessa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tarinaa tenoreista ja viidestä pulkannarusta (Mika Kares)

 Kevät etenee ja lumet alkavat kuulemma pikku hiljaa sulaa jo Savonlinnassa asti. Muistan kyllä edelleen sen, kun oli kesäkuun 6. päivä vuonna 2008, jolloin olin elämäni ensimmäisissä oopperaharjoituksissa Olavinlinnassa ja ulkona satoi räntää. Paljon muitakin muistoja on tullut Savonlinnan kesistä mieleeni. Valencian Tosca- produktiossa oli mukana tenori Marcelo Alvarez, jonka vaatimukset näyttämötekniikalle olivat aina yksilölliset. Hänen näytöksissään mm. savukonetta ei saa käyttää ollenkaan ja näyttämön "settiin" on aina tehty erityisiä paikkoja vesipulloille. Tästä tuli mieleeni eräs keskustelu Savonlinnasta parin vuoden takaa, jolloin juttelin Marko Sunilan kanssa, joka tuona kyseisenä kesänä työskenteli näyttämömiehenä. Hän kertoi minulle tilanteesta, jossa ulkomaalainen ohjaaja oli tuskaillut lavastevaihtojen sujumattomuudesta Olavinlinnan haastavissa olosuhteissa. Marko sanoi marssittaneensa ohjaajan nähtäville viisi teini-ikäistä avustajaansa, joita hän leikkimielisesti kutsui "viideksi pulkannaruksi". Ohjaaja oli ymmärtänyt näkemästään heti sen, että potentiaalin käytäntöön kouluttamisessa menee hieman pitempi aika kuin normaaleissa ammattiteattereissa. Valencian Toscasta pitää mainita vielä sen verran, että kaksi viimeistä esitystä kapellimestarina orkesteria "johti" Placido Domingo. Hieno mies, joka teki upean uran tenorina. Valtaa hänellä on niin paljon, että hän voi nykyisin tehdä mitä haluaa. Luojalle kiitos kuitenkin siitä, että Valencian orkesterin loistava konserttimestari onnistui pelastamaan noiden kahden esityksen sujuvuuden.  

Olen tässä viime aikoina pohtinut sitä, miten johtamiskulttuuri ja työilmapiiri on myös oopperan parissa tulossa ryhmäjohtoisuutta suosivammaksi. Oopperan ala on tunnetusti ollut suurien diivojen ja ailahtelevien vallasta juopuvien johtajien temmellyskenttä. Aika kultaa muistot ja moni meistä muistelee "vanhoja hyviä aikoja". Ajat kuitenkin muuttuvat ja siihen on sopeuduttava. On otettava huomioon se, että 20 vuotta sitten Itä-eurooppa ja Aasia olivat vielä hyvin suljettuja alueita työvoiman siirtyvyyden kannalta. Nyt kentällä liikkuessaan tajuaa sen, että esimerkiksi Kiinan klassisen musiikin kullttuuri on hurjassa nousussa ja tekijöitä siinä maassa tunnetusti  riittää. Harva meistä tietää myöskään kaikkien entisen Neuvostoliiton alueella olevien maiden nimet, joista tulee paljon motivoitunutta työvoimaa puhumattakaan Etelä-Amerikan markkinoista. Kilpailu on siis äärimmäisen kovaa ja jokaisen maan oopperatalot ja festivaalit saavat osakseen yhä enemmän ulkomaisten työntekijöiden mukanaan tuomaa kansainvälisyyttä. Johtamiskulttuuri on selkeästi muuttumassa pois auktoriteettiin nojaavasta johtamisesta. Nykyään hyvä johtaja osaa ennen kaikkea delegoinnin jalon taidon ja luottaa työryhmäänsä. Olen iloinen siitä, että nykyään on tavoitteena niin rivityöntekijän kuin johtajankin kehittyminen työn ohessa. Silti kehittämisen varaa on edelleen rutkasti.

Monet bassot puhuvat leikillään siitä, että haluaisivat olla yhden päivän elämästään tenorina. Minä olen toteuttanut tuon haaveen mikroluokan mittakaavassa. Tämä tapahtui Savonlinnan oopperajuhlien promootiokonsertissa vuosi sitten, kun argentiinalainen kollegani Matias Tosi lauloi Scarpian aariaa " Te deum" Puccinin oopperasta Tosca. Tuon Scarpian aarian aivan alussa on Spolettan tenoriroolille lyhyt "Sta bene. Il convegno?" kommentti, joka harjoituksissa oli jätetty yksinkertaisesti vain omaan arvoonsa. Kuopiossa löimme konsertin kuluessa "viisaat" päämme yhteen Matiaksen kanssa ja lopputuloksena yleisön ihastukseksi ja Maestro Jari Hämäläisen kauhuksi ilmestyin mukaan lavalle tekemään debyyttini tenorina tuon konsertin loppuhuipennuksena. Olen kuullut kyseisen teoksen monta kertaa ja korvaani oli selkeänä piirtynyt se karaktäärinen ääni-ihanne, jolla Spolettan roolia laulavat tenorit yleensä laulavat. Tuon lyhyen repliikkini lauloin parhaimpaa nasaalisuutta kunnioittaen. Kuopion konserttia seuranneessa Finlandia-talon konsertissa sain luvan tulla "tenorina" lavalle ainoastaan ilman tuota karaktäärisyyttä äänessäni. Tosin siinä konsertissa meillä olikin jo toisenlaiset kujeet Matias Tosin kanssa, jotka kulminoituivat ylimääräisenä esitettyyn juomalauluun Verdin oopperasta La traviata. Mitä opimme tästä? Varmaankin sen, että taiteen parissa inspiraatiota ei voi koskaan täysin käskeä. 

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Ensin olin pieni Papagena… (Henna Karjalainen)

Tulevan kesän klassikkoteoksissa eli Aidassa, Lentävässä Hollantilaisessa ja Taikahuilussa on yhteensä noin 170 avustajaa. Avustajan työ Oopperajuhlilla on ollut monen paikkakuntalaisen nuoren ensimmäinen oikea kesätyöpaikka, minä mukaan lukien.

Vuosi oli 1986 ja teos W.A. Mozartin Taikahuilu. Ikää Karjalaisen neidillä oli siinä vaiheessa hurjat 5 vuotta. Muistan silti elävästi teoksen alkuperäisen ohjaajan August Everdingin harjoituksissa markkeeramassa kapellimestaria lavan reunalla valtava irvistys naamallaan: ”Hymyilkää tänne! Koko naamalla!”.

Muistan miten hienoa oli istua maskeeraamon tuolissa meikattavana. Hiuksiin laitettiin piipparilla kiharoita, jotka sidottiin vihreillä silkkinauhoilla saparoiksi. Muistan miten liian isoja vihreitä sukkahousuja piti koko ajan nostella, varoa sotkemasta rooliasua ja miten me muiden avustajien kanssa kerättiin solisteilta nimikirjoituksia juhlakirjaan. Muistan miten pelottava lohikäärme minusta oli ja miten minua jännitti odottaa Yön Kuningattaren portaiden alla lavalle menoa isän tai äidin sylissä. Oli upeaa olla lavalla, kaikkien niiden ihmisten edessä ja hymyillä sinne kapellimestarille kuten oli opetettu. Ja ai mahoton sitä fiilistä kiitoksissa, kun syliin tuotiin joka esityksen päätteeksi kimppu kukkia – kiitos isä & äiti ;)


Avustajan rooli on usein pieni mutta tärkeä. Kuvitelkaa Aidan juhlakohtaus ilman sotilaiden marssia, Lentävän Hollantilaisen laiva ei ilman luurankoja liikkuisi ja Taikahuilu ei olisi Taikahuilu ilman eläimiä ja pikku-Papoja.

Joskus avustajia tarvitaan myös yllättävissä tilanteissa, kuten Puccinin Turandotissa pari vuotta sitten. Turandotin ”hiusneula”, jolla Liu itseltään hengen Savonlinnan ohjauksessa riistää, oli unohtunut maskin pöydälle. Tilanteen pelasti avustaja, yksi Turandotin palvelijoista, joka viime hetkellä vei teräaseen lavalle, jotta Turandot pystyi sen saman tien ojentamaan Liulle. Ilman tätä avustajaa Liun kuolonkohtaus olisi saanut vaihtoehtoisen, ei niin uskottavan lopun!

Varsinkin lapsiavustajan työ vaatii paljon myös vanhemmilta, Olavinlinnassa kun on lapsilla oltava aina huoltaja mukana. Vaikka vanhemmat tätä ”ilmaista työtä” joutuvat paljon ilman isompaa kiitosta tekemään, uskallan väittää, että lapsen avustajan työ jättää myös vanhempiin vahvan muistijäljen.
Todiste? 11 vuotta myöhemmin, kun siskoni juoksi lavalle siinä samassa turkoosissa papa-mekossa, olimme äidin kanssa häntä A-katsomon takaosassa katsomassa. Pa-pa-pa- musiikin alkaessa äidin käsi eksyi olkapäälleni tahtia taputtamaan ja kun ensimmäisen pikku-Papan oli aika juosta verhojen takaa lavalle, tunsin sen saman tutun puristuksen, ”sinun vuorosi”.

Väsynyt mutta onnellinen pikku-Papa kotona esityksen jälkeen

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ja voittajat ovat... mutta ei tässä vielä kaikki (Päivi Salmi)

Oopperajuhlien ennakkoluuloton ja rajoja rikkova Opera by You –yhteisöoopperaprojekti alkaa lähestyä loppuhuipentumaansa. Harjoitukset alkavat Olavinlinnassa kesäkuun puolivälissä ja jännittävä ensi-ilta koittaa 21.7. Ennen loppuhuipentumaa oli aika palkita aktiivisimpia yhteisöoopperan rakentajia.

Opera by You –yhteisössä on 420 jäsentä yli 33 eri maasta. Meitä suomalaisia on luonnollisesti eniten, mutta myös Italia, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Espanja ovat vahvasti edustettuina. Luonnollista olikin että arpaonni suosi säveltäjä Javier Armendarizia Espanjasta, säveltäjä Enrico de Zottista Italiasta, käsikirjoittaja Nancy Somervilleä ja visualisoija Sabrina Pena Youngia Yhdysvalloista ja suomalaista, myös visualisoinnissa kunnostautunutta Heli Nevakaretta. Onnittelut vielä kerran voittajille tämänkin blogin kautta, vaikka vain yksi heistä taitaa ymmärtää suomen kieltä! Voittajat saavat matkapaketin Savonlinnan ja luonnollisesti lipun juuri Free Will –oopperan ensi-iltaan.

Yhteisön oopperan rakennustyö ei kuitenkaan ole vielä lopussa. Nyt yhteisö suunnittelee mm. ohjausta Olavinlinnan lavalle ja Free Will –oopperan markkinointimateriaaleja. Mitä sinä sanot alla olevista juliste-ehdotuksista? Voisiko näillä markkinoida maailman ensimmäistä internetissä tehtyä yhteisöoopperaa? Käy kertomassa mielipiteesi Opera by You –yhteisössä

Free Will juliste-ehdotuksia Opera by You-yhteisöltä


Vielä ehtii hyvin mukaan! Markkinointisuunnittelun lisäksi ohjaussuunnittelu on käynnissä. Ohjaussuunnittelussa on itse asiassa tulossa vasta se kaikkein jännittävin vaihe. Kesäkuussa pääset kurkistamaan Olavinlinnan näyttämölle ja seuraamaan täysin onlinena ohjauksen rakentumista näyttämölle. Raportoimme sivustolla www.operabyyou.com ja www.wreckamovie.com/operabyyou ja Facebookissa ja Twitterissä harjoituksista livenä ja pääset kommentoimaan niitä suoraan ohjaaja Jere Erkkilälle. Kannattaa osallistua, sillä aktiivisimmille ja innovatiivisimmille livekommentoijille on luvassa Jorma Ollila –innovaatiopalkinto. Palkinnot myönnetään 21.7.2012.

Mutta kaikkea tätä odotellessa raotamme sinulle esirippua (vaikka sellaista ei Olavinlinnassa olekaan). Toukokuun alussa pääset jo kurkistamaan Free Will –oopperaan www.operabyyou.com –sivustolla. Siitä kerron sitten lisää myöhemmin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pelikaaneja turbiinissa (Henna Karjalainen)

Tiedättekö sen Kummelin Lentäjä- sketsin? Meidän Olavinlinnan tuotantotoimistossa kesäaikaan se katsotaan noin kerran viikossa. Jostain syystä pätkiä siitä pyöri mielessäni lähes päivittäin parin viikon ajan, kun olimme konserttikiertueella Kuopiossa, Helsingissä ja Pietarissa. Liekkö se johtuu siitä, että omassa työssäni usein tuntuu siltä, että kun on ”selvitty siitä lumisateesta Las Palmasissa ja hajonneet koneen osat on korvattu uusilla, niin vielä jostain puskan takaa lentää pelikaani turbiiniin”.

Ongelmia ja niiden ratkaisuja mahtui työpäiviini reissun aikana useita, varsinkin kun konserttimatkalla mukana oleva henkilömäärä vaihteli n. 90 - 140 välillä kaupungista riippuen. Toiveita ja mielipiteitä oli yhtä monta kuin oli matkalaista ja kaikkia ei valitettavasti voi miellyttää vaikka kellon ympäri erilaisia listoja pyörittelisi ja täsmäilisi. Eikä takatukasta ketään voi ajoissa viisumitoimistoonkaan raahata, vaikka mieli olisikin pariin otteeseen niin ollut tehdä :)

Reissun päällä niitä ”pelikaaneja” on vähän normaalia hankalampia hallita, kun ei ollakaan Olavinlinnan tuttujen muurien suojassa, vaan täysin vieraassa ympäristössä ja vieläpä osan aikaan vieraassa maassa, jonka kieltä ei osaa. Ne ovat kuitenkin haasteita, jotka tekevät työstäni loppujen lopuksi hyvällä tavalla mielenkiintoisen ja joiden kautta opin usein myös uusia asioita. Ja jos ongelmat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, minulla on onneksi ympärillä/ puhelimen päässä työkavereita, joiden apuun ja työkokemukseen voin aina turvata. Bonuksena saan tietysti myös työskennellä upeiden taiteilijoiden kanssa ja nauttia oman työn lomassa heidän luomastaan musiikista. Ei huono combo ollenkaan.

No mitä ne ”pelikaanit” sitten tällä matkalla olivat? Esimerkiksi päivän varoitusajalla Kuopioon lennätettävä tenori, passinsa hotelliin unohtanut baritoni, pukuongelmat, puuttuva nuottiteline, myöhässä olevat kuljetukset tai pettymys, kun en kuukausien odotuksen ja valmistelujen jälkeen ehtinytkään istumaan Musiikkitalossa katsomon puolella, vaan kuuntelin pätkiä upeasta konsertista työn ohessa lavan sivuoven läpi.

Silti 2 viikon työmatkan päätteeksi, olisin valmis tekemään reissun uudestaan. En ehkä heti huomenna, mutta pienen lomailun jälkeen.
Kaikkien kaikkiaan kiertueemme oli täynnä onnistumisia ja hienoja hetkiä loistavassa seurassa.  Kiitos kaikille mukana olleille, olipahan kerrassaan mahtava reissu!

Seuraava pelikaania odotellessa…  ;)

Tämän lapun kanssa ajelin taksilla ympäri Pietaria etsimässä puuttuvaa nuottitelinettä.
Paperin toisella puolella luki ” saisinko taksimatkasta kuitin, kiitos” :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Mitä yhteistä on Will Humburgilla ja Mika Kareksella?

Varma kevään merkki Savonlinnan oopperajuhlille suuntaavalle on asunnon etsintä kesä-heinäkuulle. Nuo kaksi kuukautta ovat vuokranantajien kulta-aikaa Savonlinnassa. Hintasolle käy, kuten takavuosien tv-mainoksessa, että "hinta pompsahti" moninkertaiselle tasolle juuri näiden kahden sesonkikuukauden ajaksi. Kahdesta kesäkuukaudesta maksettavalla hinnalla eläisi varmasti ne 10 muuta jäljellä jäävää ja sesongin ulkopuolista kuukautta.

Tämän kesän suhteen olin kerrankin ajoissa liikkeellä ja asunnon hankintaa helpotti meille Savonlinnan oopperajuhlien työntekijöille varta vasten avattu asuntopörssi. Tämän johdosta mieleinen asunto löytyi nopeasti. Tartuin saman tien toimeen myös solistien vapaalippujen suhteen ja sain ne varattua samalla kertaa. Tuntui todella mukavalta lukea sähköposti, jossa luki "Voisitteko mahdollisimman pian varata vapaalippunne kesälle, sillä kauppa käy nyt todella hyvin ja kohta niitä ei välttämättä enää ole.". Tulossa lienee siis hieno kesä.

Otin myös eilen yhteyttä Taikahuilun ohjauksen lämmittämisestä vastaavaan ohjaajaan Anselmi Hirvoseen. Kävimme läpi aikatauluja ja kyselin hieman teoksesta ja suomennoksesta, koska sain käsiini teoksen suomenkielisen libreton, joka herätti muutamia kysymyksiä. Olen varmaankin yksi niistä harvoista suomalaisista laulajista, jotka eivät ole koskaan törmänneet Taikahuilun suomenkieliseen versioon. Joku vääräleuka ehti jo muotoilla aiheesta vitsinkin kysymällä, että mitä yhteistä on Savonlinnan Taikahuilun kapellimestarilla Will Humburgilla ja Mika Kareksella? Vastaus: Kumpikaan ei ole ennen tehnyt Taikahuilua suomeksi.

Menestyksekkäät Savonlinnan oopperajuhlat tarvitsevat aina hieman tukea hyvältä kesäsäältä. Yleensä minulla on ollut huono karma ilmojen suhteen, kun olen ollut Savonlinnassa. On ollut joko hyytävän kylmää tai läkähdyttävän kuumaa. Yhtenä kesänä oli silti erinomainen sää nimittäin kesällä 2004, jolloin olin ensimmäistä kertaa Savonlinnassa Timo Mustakallio- laulukilpailun johdosta. Hyvän sään vastapainoksi mm. venäläinen rahtialus törmäsi Olavinlinnan ponttoonisiltaan, joka myöhästytti kilpailun alkua melkein kaksi tuntia. Sen lisäksi kilpailun päästyä käyntiin, minun laulaessa alkuerän aariaani, Savonlinnaa ihastuttava ja vihastuttava vesitaso kierteli Olavinlinnan ympärillä peittäen ääneni täysin alleen. Toisinaan sitä tuntee olevansa tosielämän Aku Ankka, mutta koskaan ei tiedä milloin se päivä Hannu Hanhena tulee vastaan.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ranskalaisia tunnelmia oopperan yleisöistä (Päivi Salmi)

Ranskan kevään aurinko ja lämpö hemmotteli Opera Europan kokousvieraita viime viikolla ihastuttavassa Lyonissa oopperaväen puolivuosittaisessa kansainvälisessä kokoontumisessa. Kokouksen teemana oli ”Quelle durabilité pour l´opéra; Sustainability at what price” – vapaasti käännettynä ”Mistä oopperalle pysyvyyttä ja millä hinnalla?”. Oopperatalot ja –organisaatiot kautta koko maailman pohtivat samaa kysymystä edustamansa taiteenlajin säilymisestä nykymaailmassa, jossa erilaisesta kulttuuritarjonnasta on runsaasti monikanavaista tarjontaa. Mistä riittävästi yleisöjä oopperalle, mitä kustannustehokkaita keinoja löytyy uusien yleisöjen tavoittamiseen ja sitouttamiseen?

Ja mikä minua sähköisen markkinoinnin ja CRMn ammattilaisena erityisesti ilahdutti, myös oopperaväki pohtii yhä enemmän sosiaalisen median ja yhä tarkemmin kohdistetun suoramarkkinoinnin hyödyntämistä uusien yleisöjen löytämiseksi. Esittelemäni Oopperajuhlien ennakkoluuloton ja hyvin edistyksellinen crowdsourcingia hyödyntävä Opera by You –projekti sai innostuneen vastaanoton. Onhan joukkoistaminen ja internet-yhteisön valjastaminen oopperan tekijöiksi on sosiaalisen median hyödyntämistä sen syvimmässä merkityksessä. Myös Oopperajuhlien rohkeutta lähteä tällaiseen projektiin kehuttiin. Oli ilo esitellä projektia oopperan ammattilaisille.

Yhtenä alateemana kokouksessa oli keskustelu tapahtumamarkkinoinnin keinosta. Useat oopperatalot ovat kokeilleet esim. tavaratalo -pop upeja, samanlaista tapahtumamarkkinointia, jota Oopperajuhlatkin kokeili Pietarissa maaliskuun alussa. Kokemukset tämänkaltaisesta markkinoinnista ovat hyvin samankaltaisia: myynti kenelle tahansa oopperasta tietämättömälle on haasteellista ja lyhytaikaista hyötyä on hyvin vaikea osoittaa, mutta oopperan tuominen lähemmäs tavallisten ihmisten tavallista arkea koetaan kuitenkin tärkeäksi. Yksimielisiä oltiin kuitenkin siitä, että kaiken ytimenä on laadukas oopperan tekeminen, ei populismi ja "temput" uuden yleisön hankkimiseksi. Kokouksessa pohdittiin myös esimerkiksi kansainvälisen oopperapäivän ”perustamista” kansainvälisen naistenpäivän malliin. Olisiko se yksi keino saada ooppera laajemman yleisön Top of Mindiin? Miten sinä juhlistaisit kansainvälistä oopperapäivää jos sellainen olisi?
 
Ihmisiä viettämässä aikaa Lyonin oopperan portailla.

Ranskassa aisti selvästi sen, että ooppera on jo paljon lähempänä tavallisten ihmisten ja myös nuorten arkea. Lyonin oopperatalon sijainti nuorison suosiman aukion reunalla keskellä aktiivisen kaupungin arkista hyörinää on mainio. Nuoret viettävät aikaa oopperatalon pylväikön suojissa varhaisesta iltapäivästä iltaan saakka. Vilkasta keskustelua käytiin Parsifal-oopperan julisteista. Skeittaajat ja breikkaajat sulautuivat oopperaillan vieraiden virtaan luontevana osana oopperataloa ja kaupunkikuvaa. Ehkäpä tällainen ”pop up” ja ”oopperapäivä” ovat sitä tehokkainta ja varmasti ainakin luontevinta oopperan markkinointia?

tiistai 7. helmikuuta 2012

Aino ja intohimo. (Jan Hultin)

”Minulla oli unelma..ja minä toteutin sen! Minä muistan miten jännitin silloin kun astuin ensi kerran Olavinlinnan lavalle, kuinkas muuten kuin Melartinin Ainon roolissa. En koskaan, en edes Pariisissa, Covent Gardenissa, Metropolitanissa jännittänyt niin kuin silloin, oman festivaalini avajaisoopperassa!” Näin puhui Aino Ackté, jolla oli palo!
  
Festivaalin luominen ja johtaminen vaatii intohimoa. Taideorganisaation johtaminen vaatii intohimoa. Business-organisaation johtaminen vaatii intohimoa. Elämä vaatii intohimoa! On koskettavaa nähdä kun ihmisillä, toiminnan kohteesta riippumatta, on silmissä palo ja valtava energia. Viimeksi tämän sain kokea viime viikolla Oslossa, Norjan kansallisoopperan La Boheme-esityksessä, oopperan käytävillä sekä erilaisissa pr-tilaisuuksissa. Uuden upean oopperatalon myötä Norjassa on menossa huikea oopperabuumi. Kolmekymmentä vuotta taistelua uuden talon puolesta, koko ajan valtavasti vastustusta, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut.
  
Oslon uusi oopperatalo, josta on tullut koko kansan "omaisuutta".

Tämä innostus näkyy myös koko Oopperan henkilökunnassa, tekemisissä, suhtautumisessa työhön. Sen myötä myös taiteellinen taso ja kunnianhimo kasvavat. Sen saattoi hyvin nähdä La Bohemen esityksessä. Produktio oli rohkea ja haastava, hyvin perusteltu ja hienosti toteutettu.Samaa voi sanoa norjalaisten Peter Grimesistä, joka nähdään ensi kesänä Olavinlinnassa. Lontoon Royal Opera House (Covent Garden) esitti Peter Grimesin Savonlinnassa 1998. Produktio oli erinomainen. Mutta nyt meillä on hyvä mahdollisuus nähdä vielä hienompi Peter Grimes, sillä Paul Curranin ohjaus on loistava ja Oslon oopperan esiintyjät liekeissä!

Oopperatalo ja ooppera ovat kaikkien huulilla ja talo koko kansan lemmikki!

On myös mahtavaa, että saamme Olavinlinnaan norjalaisen Gisle Kverndokkin säveltämän Den fjärde nattevaktin. Johan Falckbergettin upeaan läpimurtonovelliin ”The fourth Night Watch” (kannattaa lukea!) perustuva ooppera on kerta kaikkiaan hieno tarina.

Ainolla Acktélla oli se palo, jolla elämään luodaan uusia asioita. Intohimon ylläpitäminen on elämän kannalta keskeinen kysymys, on kyseessä ruuanlaitto, taide, liikunta, business tai rakkaus. Norjan kansallisoopperassa palaa tuli. Niin palaa myös Vuosisadan Juhlilla Savonlinnassa.

Akustiikkaa ja pukuongelmia. (Mika Kares)

Aikavyöhykkeeni on vaihtunut Yhdysvaltain länsirannikon Seattlesta takaisin Suomeen ja Tampereelle. Kehoni on viikon Tampereella olon jälkeen vihdoin myöskin päässyt eroon tuosta 10 tunnin aikaerosta. Minut otettiin täällä hyvin lämpivästi vastaan, vaikka lämpömittari osoittikin keskimäärin -25 astetta celsiusta ensimmäisten harjoituspäivien ajan. Toisaalta minulla ei ollut mitään kiirettä vaihtaa hunnien kuninkaan Attilan roolia maakreivi Hermann von Thüringenin rooliin, mutta toisaalta en taas malttanut odottaa hetkeäkään pidempään.

Sanonta "Matkailu avartaa." pitää kyllä todellakin paikkansa, sillä huomaan katsovani kotoisen Suomen kulttuurimarkkinoita ja -keskusteluja taas hieman toisin silmin. Tietyt keskustelunaiheet toistuvat silti jokaisessa maassa, kuten esimerkiksi keskustelu esitystilojen akustiikasta. Paljon puhutaan tilojen muodosta ja pohditaan, että mikä olisi akustisesti se kaikkein paras. Kauas on tultu siitä ajasta, kun oopperatalot rakennettiin hevosenkengän muotoon. Tämä muoto pääosin siitä syystä, että yleisössä istuneet pystyivät näkemään, miten muut olivat pukeutuneet juhlavaa tilaisuutta varten. Tuolloin lavalla tapahtuva toiminta olikin pääasiallisesti vain taustaviihdykettä, johon kiinnitettiin huomiota sitä enemmän, mitä mielenkiintoisemmalta se näytti ja kuulosti. Nykyään oletusarvona on pimeän hiljainen katsomo, jonka keskittyminen on herkeämättä lavatoiminnassa ja esityksen seuraamisessa. Silti ei tulisi koskaan ottaa sitä huomiota itsestäänselvyytenä, vaan edelleen muistaa tarjota yleisölle niitä mieltä kutkuttavia ärsykkeitä.

Olavinlinna on akustiikaltaan hyvin erityislaatuinen. Yksi niistä lavoista, joissa akustiikka vaihtelee paljon riippuen siitä, että missä kohdassa milloinkin laulaa. Tietyt paikat ovat erityisesti laulajien suosiossa ja ohjaajan kanssa keskustellessa monet antavat hienovaraisia ehdotuksia näyttämötoiminnan suuntaamisesta juuri näille parhaille alueille, varsinkin suurten soolojen hetkillä. Yleisölläkin on aina oma haasteensa pukeutuessaan Olavinlinnan esityksiin. Kapeakorkoiset kengät ovat omiaan kruunaamaan juhlavan asun, jonka johdosta Olavinlinnan ponttoonisillalla nähdään kymmenittäin lautojen väliin kiilautuneita korkokenkiä jokainen kesä. Kesästä riippuen varustuksena on joko fleece ja huovat tai kevyt kesämekko ja viuhka. Perinteinen suomalainen kesähän on tunnetusti "lämmin ja vähäluminen".





maanantai 9. tammikuuta 2012

Akvaariokalana Olavinlinnassa. (Mika Kares)

Ensimmäinen kokemukseni Olavinlinnan lavalla laulamisesta on Timo Mustakallio- laulukilpailusta vuodelta 2004. Intoa riitti hyvin paljon, mutta tuohon aikaan nuori laulaja pystyi tarjoamaan Olavinlinnan taaimmaisille riveille lähinnä "akvaariotaidetta", koska äänen kantavuus ei riittänyt salin perälle asti. Viimeisillä rivillä istuvat taputtivat kuitenkin kohteliaisuudesta, vaikka pystyin tarjoamaan heille vain akvaariokalaa muistuttavan esityksen, jossa suu kyllä liikkuu, muttei ääntä kuulunut.

Esiintymispaikkana Olavinlinna on jokaiselle erityislaatuinen, mutta minulle suomalaisena laulajana se on paikka, jossa haluaisin ainakin kerran päästä esittämään omat unelmaroolini. Näitä rooleja listallani ovat olleet tähän mennessä Verdin Don Carlon Filippo II sekä Puccinin Toscan Scarpia. Viime viikkojen kokemusten myötä olen tuolle "unelmien roolilistalle" lisännyt kolmannen roolin eli Verdin Attilan nimiroolin. Kyseinen rooli on minulla juuri työn alla Seattlen oopperassa ja olen törmännyt harjoituksen aikana taas kerran legendaarisen suomalaisen laulajan nimeen, joka on tälläkin kertaa Martti Talvela. Vastanäyttelijäni sopraano Susan Neves muisteli yhteistä Valkyyrian produktiota, jonka hän oli Martin kanssa tehnyt Chicagon oopperassa 80-luvulla. Hän mainitsi myös, että Martti kertoi tuolloin auliisti suomalaisesta oopperamaailmasta ja erityisesti Savonlinnan kansainvälisistä oopperajuhlista.

Laulajalle ideaali tilanne on se, kun kaikki sujuu lavalla refleksinomaisesti. Valitettavasti toisinaan laulajat kärsivät refluksinomaisista päivistä. Minulle tämä on tuonut viimeisen kahden viikon aikana tuplamäärän töitä, koska kollegani, joka tekee kanssani samaa roolia, on sairastanut refluksitautia. Refluksissa on kyse mahalaukun sisällön noususta ruokatorveen, joka laulajalla kirjaimellisesti polttaa äänen karheaksi. Sen verran olen viisastunut vuoden 2008 oopperajuhlilla esitetyn Boiton Mefistofeleen ajoista, että olen oppinut pääroolissa ollessani välillä myös hieman säästelemään ääntäni markkeeraamalla joitakin harjoituksia. Tuona kesänä muistan laulaneeni täyteen ääneen kolme harjoitusta peräkkäisinä päivinä maanantaista keskiviikkoon sekä ensi-illan perjantaina. Kyseessä on kaiken lisäksi ehkä koko oopperakirjallisuuden vaikein bassorooli. Ensi-iltaa edeltäneenä torstaina olin vielä Aarno Cronvallin vieraana puistoaamussa laulamassa kaksi aariaa.

Tuolloin olin vielä nuoruuden innolla hullu ja rohkea. Hulluus tuskin lähtee minusta koskaan kokonaan pois, mutta nykyään se on onneksi enemmän positiivista hulluutta. Kokemus on rauhoittanut miestä, joka tekee kyllä edelleenkin virheitä, mutta myöskin oppii niistä virheistään.