Rørosin kaivoskaupungissa syntyneen kirjailija Johan Falkbergetin samanniminen romaani, eräs norjalaisen kirjallisuuden merkkiteoksista, saa Kverndokkin ja libretisti-ohjaaja Ivar Tindbergin käsittelyssä arvoisensa tulkinnan. Den fjerde nattevakt on mahdottoman voimakas ja sykähdyttävä ooppera, sekä sävellyksenä että produktiona. Kverndokkin modernia ja perinteistä ilmaisua yhdistelevä sävelkieli elää puhuttelevan ja vahvan tekstin ehdoilla, sitä hienosti korostaen ja kommentoiden. Värikäs orkestraatio on ammattitaidolla tehty, eikä orkesteri koskaan peitä laulajia, mikä erityisesti tämänkaltaisessa uudessa teoksessa on olennaisen tärkeää. Atonaalisuus ja tonaalisuus kulkevat oopperan aikana käsi kädessä: monimutkaisten intervallien ja rytmien keskeltä nousee tuon tuostakin esiin vahva virsimelodia tai vaikkapa salonkiyhtyeen soittama perinteinen valssiteema. Virsitematiikan käyttö modernissa säveltekstuurissa tuo ainakin suomalaiselle väistämättä mielleyhtymän Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperaan. Tarinan perusjuoni, pienen ja syrjäisen kaivosyhteisön keskuuteen saapuvan papin kamppailu kielletyn rakkauden ja velvollisuuksien ristipaineissa vielä lisää kyseistä tunnetta.
Oman mausteensa musiikilliseen ilmeeseen antavat lavalla käyskentelevä, viulullaan aitoja kansanmelodioita soittava kyläpelimanni ja neljän naislaulajan lähes jo kadonnutta rørosilaista lauluperinnettä edustava vokaliisilaulu, jotka tuovat oopperaan aidon kosketuspinnan norjalaiseen kansanmusiikkiin. Jo pelkästään viimemainittujen elementtien takia Den fjerde nattevakt on juuri oikea valinta oslolaisten vierailuteokseksi Olavinlinnaan. Nyt jos koskaan kannattaa unohtaa nykyoopperan ”vaikeutta” koskevat ennakkokäsitykset ja tulla rohkeasti kokemaan kokonaisvaltainen tunne-elämys. Vahvan esityksen loppupuolella tunnustan itsekin pyyhkäisseeni muutaman kyyneleen silmänurkastani. Oopperaillan päätteeksi liki salintäyteinen yleisö palkitsi esiintyjät ja tekijät raikuvilla aplodeilla seisomaan nousten. Ilmassa oli vahvaa norjalaista kansallistunnetta, joka varmasti sykähdyttää myös suomalaisia Olavinlinnan harmaakivimuurien syleilyssä.
Sekä musiikillinen että näyttämöllinen toteutus oli, täsmälleen samalla miehityksellä Savonlinnaankin tulevassa esityksessä huippuluokkaa, joka kertoo Norjan kansallisoopperan tämänhetkisestä vahvasta tasosta. Muutama vuosi sitten valmistunut upea oopperatalo kannustaa norjalaisia kohottamaan sekä taiteellista että tuotannollista rimaa yhä uudestaan ja uudestaan. Varmastikin Norjan kansallisooppera on juuri tällä hetkellä eräs kiinnostavimmista oopperaseurueista koko maailmassa.
Den fjerde nattevaktin solistimiehitys oli erittäin onnistunut. Haastaviin rooleihin on onnistuttu kiinnittämään mainio solistikaarti, niin laulullisesti kuin roolihahmoja ajatellen myös ulkoisesti. Koko keskeinen solistikvartetti: baritoni Espen Langvik, upea mezzosopraano Angelica Voje, enkeliääninen sopraano Marita Sølberg ja tenori Nils Harald Sødal tekivät hienot roolityöt ja selviytyivät Kverndokkin välillä erittäin vaativiksi kirjoitetuista vokaaliosuuksista kiitettävästi. Erityisesti minua kuitenkin säväytti Ol-Kanelesan roolia laulaneen basso Ketil Hugaasin hieno, voimakkaasti resonoiva, suorastaan murahteleva äänimateriaali, jota laulaja hyödynsi tekstin ehdoilla, rørosin murretta käyttäen. Kokeneen ja taitavan taiteilijan upea, enemmän roolista kuin vokaalisuorituksesta lähtevä tulkinta sykähdytti todella.
Pieniä, parin fraasin roolihahmoja myöten jokainen solisti täytti paikkansa mainiosti ja jo viime marraskuussa Peter Grimesin esityksessä minut vakuuttaneet kuoro ja orkesteri esittelivät nytkin iskukykyään ja herkkyyttään. Oppi-isänsä Jorma Panulan tapaan ilman tahtipuikkoa johtanut Rolf Gupta hallitsi joukkojaan inspiroituneen ammattitaitoisesti, molemmille käsilleen gestiikkansa ilmeikkäästi jakaen. Balanssi orkesterimontun ja näyttämön välillä oli erinomainen, siitä kiitos toki myös säveltäjän taitavalle kokonaisorkestroinnille ja Oslon oopperatalon loistavalle akustiikalle.
Peräti Kööpenhaminassa opiskelleen komean pappismiehen ja hänen perheensä tulo pieneen kaivosyhteisöön on alkusykäyksenä elämänmittaiselle dramaattiselle tarinalle, jonka Den fjerde nattevakt kokijansa eteen vyöryttää. Pastori Benjamin Sigismund tulee ensimmäiseen työpaikkaansa suurin odotuksin, kirkasotsaisena sananjulistajana, joka haaveilee suurista teoista ja uuden vuorisaarnan kirjoittamisesta. ”Tulkoon valkeus” on nuoren pappismiehen mielestä kauneinta, mitä Raamatun tekstit pitävät sisällään ja tuota valoa hän myös omassa elämässään tavoittelee. Silmitön rakastuminen Gunhildiin, vastahakoiseen morsiameen, joka on lupautunut avioliittoon vuorikadetti David Finnen kanssa ”suullaan, ei sydämellään” ja jonka Benjamin ensimmäisenä työtehtävänään vihkii, syöksee nämä kaksi ja heidän lähipiirinsä kuitenkin kohti pimeyden syövereitä.
Kielletty rakkaus tuhoaa kaksi avioliittoa ja päättää kolme elämää, mutta lopulta kuitenkin tuntuu oikeutetulta. Monta pitkää vuotta kestänyt pimeys väistyy viimeinkin neljännen yövartion päätyttyä: silloin, kun yön synkin hetki alkaa taittua valkeutta kohti.
hyvä kirjoitus !
VastaaPoista