tiistai 21. helmikuuta 2017

Diplomityö monikulttuurisuudesta (Minna Lindgren)

Minna Lindgren  on musiikkitoimittaja ja kirjailija,joka tunnetaan erityisesti
Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmistä Yle Radio 1:ssä ja vanhuksista
kertovista Ehtoolehto-romaaneistaan.
On kaksi syytä kiinnostua Mozartin Ryöstöstä seraljissa aivan erityisesti. 1) Se on Mozartin diplomityö, ikään kuin työnäyte siitä, että hän on valmis uudistamaan oopperaa, joka tuolloin oli jo pitkään polkenut paikallaan. 2) Se kertoo, miten Euroopan pääkaupunki Wien oli 1780-luvulla kuin Suomi nyt – niin monikulttuurinen, että tarvittiin taidetta yhdistämään kansaa.

Tilaus tuli 25-vuotiaalle vapaalle taiteilijalle suoraan keisari Joseph II:lta. Hän suunnitteli sen huipentavan Venäjän suuriruhtinaan vierailun. Venäläisille näytettäisiin, että saksankielinen ooppera on jotain aivan muuta kuin ulkokohtaiselle taiturilaululle perustuva italialainen tai tanssille ja spektaakkeleille rakentuva ranskalainen. ”Säveltäkää hauska saksalainen ooppera, joka miellyttää suurta yleisöä”, sanoi keisari Mozartille.

Syntyi laulunäytelmästä puhutut repliikit ja kohelluskomedian kuoren lainannut ooppera, jonka musiikki on ennen kuulematonta, koska se keskittyy tunteisiin. Laulu on taiturillista, olihan Mozartilla ensimmäisen kerran käytössään ajan parhaat laulajat. Mutta virtuoosisuus on alistettu draamalle, sille tunnetilalle, jota se ilmaisee. ”Runous on musiikin kuuliainen tytär”, kirjoitti Mozart isälleen ja selitti, miten teksti ei koskaan saa pakottaa musiikkia johonkin, vaan tarina on pystyttävä kertomaan musiikin keinoin. Mozart ymmärsi, miten tehokas psykologinen ase hänellä oli käytössään.

Tarinassa korostuu niin eksotiikka kuin muoti. Ottomaanivaltakunnan kanssa oli vihdoin solmittu rauha 1774, ja tuossa sopimuksessa luvattiin suhtautua suopeasti eri uskontoihin. Joseph II:n äiti Maria Teresia oli kuollut 1780, eikä keisarin valistushenkisille ajatuksille ollut enää esteitä. Keisari tehtaili nopeasti uudistuksia: uskonnonvapaus, oppivelvollisuus kaikille tasa-arvoisesti, saksankielen valta-asema koko keisarikunnassa, sensuurin poisto jne.

Kaikki tuo näkyy vuonna 1781 sävelletyssä oopperassa. Se on komedia muslimialueella saaressa, jossa haaremia vartioi eunukin sijasta kärttyisä virtuoosibasso Osmin. Espanjalainen aatelismies Belmonte tulee seraljiin pelastamaan morsiantaan Konstanzea, tämän vapaamielistä brittipalvelija Blondea sekä omaa palvelijaansa Pedrilloa. Tarvitaan juopottelukohtaus, brittinaisen ja muslimimiehen riita tasa-arvosta ja suurta henkistä kasvua ennen kuin onnellinen loppu koittaa.

Loppuratkaisu perustuu anteeksiannolle, kuten niin usein Mozartin oopperoissa. Tällä kertaa laupias armahtaja on yllättäen tarinan paha pasha Selim, puherooli, joka ei paljasta tunteitaan laulamalla turhia aarioita. Selim olisi halunnut Konstanzen haareminsa helmeksi, ja vaikka Belmonten isä on hänen vanha vihollisensa, hän armahtaa nuoret, mahdollistaa heidän rakkautensa ja antaa kaikille anteeksi.

Musiikissa on janitsaarivaikutteita, ennätyksellinen 15 minuutin kvartetto, jättiläismäinen sopraanon uhmakas aaria ”Martern allen Arten”, basson kielen solmuun vääntävä ”Ha, wie will ich triumfieren!” ja tenorin ristiriitaisia ajatuksia kuvaava ”O, wie ängstlich” – vain muutaman tunnetun numeron mainitakseni.

Olisiko Joseph II voinut paremmin viestiä alaisilleen valistuksen ajatuksia henkisestä kasvusta, tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta sekä samalla vihjaista omasta yksinvaltiaan jalomielisyydestään?

Diplomityö on vakuuttava näyte siitä, että ooppera on psykologista teatteria, jossa komedian voi pysäyttää syvältä kouraiseva musiikki. Siihen ei vain kovin moni ole Mozartin jälkeen pystynyt.

Minna Lindgrenin teosesittelyt Savonlinnan Oopperajuhlilla 17. – 22.7.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti