Savonlinnan Oopperajuhlien Otello Bolshoissa (Olli Tuunanen)

Savonlinnan Oopperajuhlat oli osaltaan avaamassa Moskovan Bolshoi-teatterin 243 näytäntökautta eilen. Ison näyttämön, ns. historiallisen Bolshoin kausi oli käynnistynyt jo kaksi iltaa aiemmin talon oman Boris Godunov -tuotannon myötä ja meidän Otellomme oli puolestaan v. 2002 avatun uuden näyttämön tämän kauden ensimmäinen teos. Merkittävä kunnia meille savonlinnalaisille, ilman muuta.

Savonlinnan Oopperajuhlien ja Bolshoi-teatterin yhteistyöllä on monivuotiset perinteet, ihan kuten moskovalaisten omilla nettisivuillakin todetaan (”Savonlinna Opera Festival, the Bolshoi Theatre’s long-time partner”). Molemmat organisaatiot ovat nyt vierailleet toistensa lavoilla kahdesti: Bolshoi Olavinlinnassa v. 2007 ja 2017, me Moskovassa edellisen kerran v. 2006 Aulis Sallisen Ratsumiehen kera. 

Tämänkertaisen vierailun teokseksi oli valikoitunut Otello erityisesti siksi, että kyseistä Verdin sävellysuran huipentumaa ei oltu ennen meidän vierailuamme esitetty Moskovassa vuosikymmeniin. Koska tämä yhteistyössä ranskalaisen Chorégies d’Orange -festivaalin kanssa tehty tuotanto oli osana omaa tämänkesäistä ohjelmistoamme, sen siirtäminen Moskovaan oli periaatteessa melko yksinkertaista, olivathan solistit ja suurin osa kuorosta toteuttamassa Olavinlinnan esityksiä heinäkuussa. Uusina tekijöinä Moskovan vierailulla olivat kapellimestari Antonello Allemandi sekä Bolshoi-teatterin lapsikuoro ja -orkesteri. Vaikka Olavinlinnan lavaa pienempi näyttämö asetti omat haasteensa ja vaikka harjoitukset olikin rajattu todella minimiin (yksi päivä näyttämöharjoituksia pianosäestyksellä ja toinen orkesterin kera), teos saatiin esityskuntoon melko kivuttomasti.

Hieman yllättäen suurimmissa ongelmissa Verdin teoksen kanssa tuntui aluksi olevan Bolshoi-teatterin orkesteri. Ensimmäisissä harjoituksissa, joissa itse olin paikalla (keskiviikkoaamun ensimmäinen näyttämöharjoitus orkesterin kera), soitto tuntui yllättävän epätäsmälliseltä, epäbalanssoidulta, jopa epäpuhtaaltakin, vaikka kapellimestari Allemandi olikin työskennellyt soittajien kanssa jo edellisen päivän. Selitys tälle lienee hyvin yksinkertainen: kuten tuli jo mainittua, Otello on pystytellyt poissa Moskovan oopperaohjelmistosta vuosikymmeniä; oletettavasti monet soittivat teosta nyt ensimmäistä kertaa ja ehkäpä lomalta paluun takia muutenkin prima vista, suoraan nuoteista. Maestro Allemandi joutuikin antamaan orkesterille keskiviikkoaamuna aika napakkaa ja suoraa palautetta, taisipa jokunen voimasanakin lipsahtaa joukkoon... 

Johtui se sitten noista mainituista voimasanoista, tai jostakin muusta, niin joka tapauksessa jo saman harjoitussession aikana orkesteri kohensi suoritustaan merkittävästi ja vaikka vielä torstai-illan kenraaliharjoituksissa sattui hetkellisiä herpaantumisia, ensi-illassa orkesteri soitti niin kuin Bolshoin soittajisto soittaa: väkevästi, verevästi, kapellimestarin tulkintaa vahvasti välittäen. Huikea kehitys parissa päivässä! Tämä on sitä ammattitaitoa. 

Orkesterin ja koko Bolshoi-teatterin organisaation työskentelyä vierestä seuranneena ei voi muuta kuin hämmästellä talon valtavia resursseja. Eilisen ensi-illan kanssa yhtä aikaa alkoi suurella näyttämöllä jo mainitun Boris Godunovin esitys, jossa sielläkin oli täysimittainen oopperaorkesteri montussa ja näiden lisäksi Otellossa tarvittava pieni vaskipuhallinorkesteri, näyttämön takana tai sivussa soittava ”banda” toteutettiin täällä ihka oikeiden soittajien toimesta. Näyttämön oikealla puolella, katsojilta piilossa pauhasi juhlakohtauksen aikana kuusitoistahenkinen vaskiryhmä oman apulaiskapellimestarin johdolla. Huh, mitkä soittajaresurssit Bolshoilla onkaan käytettävissään!

Aivan oma lukunsa on sitten oopperatalon lapsikuoro. Olemmehan Savonlinnassa tottuneet erinomaiseen, Leena Astikaisen valmentamaan lapsikuoroon, mutta kylläpä oli huikean taitava joukko täälläkin tarjolla. Mahdottoman energinen, aktiivinen ja todella vahvasti laulanut lapsiryhmä osoitti ammattitaitonsa (jos lapsikuoron kohdalla näin voi yleensäkään ottaen todeta) heti ensimmäisestä harjoituksesta alkaen. Tuntui jopa siltä, että mitä pienempiä olivat laulajat, sitä tomerampia ja ilmaisukykyisempiä lavalla. 

Lapsikuoron eilisiltainen suoritus oli kaiken kaikkiaan täysin häkellyttävä. Ensin he pukeutuivat Otello-pukuihin, lauloivat oman osuutensa oopperan toisessa näytöksessä, vaihtoivat vaatteita ja siirtyivät osaksi ison näyttämön Boris Godunov -esitystä. Boriksen lapsikuoro-osuudesta selvittyään he vaihtoivat taas roolivaatteita palaten takaisin Otellon ensi-illan loppukiitoksiin. Hämmästyttävä suoritus!

Jaa että miten se esitys sitten meni... Hyvin meni, ilman muuta. Aivan varmasti jokainen Otello-tuotannossamme mukana ollut teki upeaa ja ammattimaista työtä koko illan ajan. Itseäni sykähdytti erityisesti Jorma Silvastin johtajakauden luottobaritoni Elia Fabbian, jota olen ensin kuullut konserttisolistina Hongkongin vierailumme yhteydessä ja sen jälkeen Olavinlinnan lavalla La traviatan Germontina, Toscan Scarpiana ja tässä samassa Otellon Jagon roolissa. Kaikissa näissä tehtävissään Elia on aina ollut upeaääninen huippuammattilainen, mutta tällä kertaa hänen Jago-tulkintansa oli poikkeuksellisen hurja, suorastaan pelottava; vokaalinen vaihteluväli liikkui brutaalin raa’asta hunajaisen pehmeään. Aina kun Elia oli lavalla, siellä tuntui olevan ripaus aitoa pahuutta. 

Hienosti onnistui myös amerikkalaispari Carl Tanner ja Marina Costa-Jackson Otellona ja Desdemonana. Jälkimmäisen Pajulaulu/Ave Maria -kokonaisuus oopperan 4. näytöksessä oli illan koskettavin, ehkä myös sykähdyttävin hetki. Hieman pienemmissä rooleissa laulaneet Joska Lehtinen, Ilkka Hämäläinen, Kihwan Sim, Anna Danik, Niklas Spångberg ja Juha Pikkarainen tekivät kaikki erinomaisen onnistuneet roolityöt; juuri sellaiset, joihin olemme Olavinlinnassa tottuneet.

Ja sitten sokerina pohjalla tietysti Savonlinnan Oopperajuhlakuoro. Hieman pienemmällä matkakokoonpanolla esiintynyt kuoromme täytti paikkansa tapansa mukaan: erinomaisesti. Bolshoi-teatterin oma kuoro on todella korkeatasoinen, ehkä paras Savonlinnassa vieraillut kuoro koskaan, tämä tuli todettua viimevuotisten Olavinlinnan Jevgeni Onegin – ja Jolanta-esitysten myötä. Mutta kylläpä teki hienoa työtä omakin kuoromme tällä vastavierailullaan. Iskevästi ja tarkasti laulanut, todella intensiivistä lavatyöskentelyä koko illan esittänyt kuoro sai ansaitusti merkittävän määrän bravo-huutoja salintäyteiseltä ensi-iltayleisöltä.

Jos yleisön reaktioita yleensä ottaen arvioi, aplodien innokkuuden ja keston perusteella, ei Savonlinnan Oopperajuhlien Moskovan-vierailun ensi-ilta mikään täydellinen triumfi ollut. Hurmioitumista ei ollut havaittavissa erinomaisesta esityksestä huolimatta. Rytmikäs yhteistaputus ja toistuvat bravo-huudot jatkuivat kuitenkin päättäväisesti koko pitkän kiitosseremonian loppuun, väliverhon sulkeutumiseen asti. Ja kun valojen sytyttyä katseli ympärilleen, näki etupäässä tyytyväisesti hymyileviä kasvoja. 

Joten kyllä: Otellon paluu Moskovaan monenkymmenen vuoden tauon jälkeen oli selvästikin moskovalaisyleisölle hieno kokemus, teoksen hienoisesta outoudesta huolimatta. Ja erityisen upeaa on tietysti todeta se, että me sen teimme! Savonlinnan Oopperajuhlien Otello-tuotanto avasi Bolshoin uuden näyttämön näytäntökauden. Se ei ole mikään yhdentekevä saavutus.

PS.
Näin kotiin palattua voi lisätä lyhyen kommentin myös toisesta esityksestä: yleisön reaktiot olivat ensi-iltaa innokkaampia. Hatut eivät tuolloinkaan lennelleet (tuskin siis olisivat, jos sellaisia päässä olisi ollut), mutta kyllä yleisön suora palaute suosionosoitusten myötä oli jopa riehakasta. Onnistuneen vierailun erittäin myönteinen lopetus!