perjantai 6. heinäkuuta 2012

Uneton Savonlinnassa (Mika Kares)

  Taiteilijan mieliala on kummallista sorttia ja niin kovin häilyväinen. Kysymys on monesti siitä, miten kukin meistä reagoi ulkoisiin paineisiin ennen esitystä, esitystilanteessa sekä esitysten jälkeen. Ideaali tilanne on tietysti se, että voisi mennä jokaiseen esitykseen rennon itsevarmana nauttimaan esiintymisestä sekä inspiroitua aina uudelleen tekemään rohkeampia ratkaisuja ja uskaltaa tarttua hetkeen. Totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Paineet ovat aina läsnä, oli tekijänä sitten kokenut kehäkettu tai kokematon tulokas. Ihmisen aivot ovat tuntuvat omaavan rajattoman kyvyn käydä läpi asioita, luoda uhkakuvia ja tehdä suunnitelmia etukäteen siitä, miten kaikesta selviäisi parhain päin. 

Me laulajat olemme myös hyvin taikauskoista porukkaa. Tällä alalla voi törmätä mitä ihmeellisempiin tapoihin valmistautua itse esitykseen. Toinen lämmittelee kaksi tuntia ja toinen kaksi sekuntia. Lämmittely voi olla kaavamaista tai täysin päivän fiiliksen mukaan tapahtuvaa lauleskelua. Joku meistä vannoo päiväunien nimeen ja toinen taas väittää, ettei ikinä saisi itseään hereille ajoissa päiväunien jäljiltä. Kaiken tämän jälkeen ne ensimmäiset hetket lavalle astellessa, ovat aina kuitenkin kuin hyppy tuntemattomaan. On olemassa mielikuva siitä, miten kaiken pitäisi mennä ja miten kaikki on harjoiteltu, mutta kuitenkaan täyttä varmuutta ei ole siitä, mitä yllätyksiä kulloinkin voi tulla vastaan. 

Kaiken lisäksi kyseessä on niin henkilökohtainen asia, että sitä harvemmin pystyy yleisöön tekemäänsä vaikusta kovin objektiivisesti arvioimaan . Niin monesti tuntee itse kaiken menneen nappiin ja saa taasen huomata, että se kokemus olikin jäänyt liiaksi omalle itselleen. Toisinaan taas itsestä äärimmäisen vaikealta ja jähmeältä tuntunut esitys on juuri se, joka on vaikuttanut yleisöön parhaiten. Vaikka lavalta poistuessaan olisi "maansa myynyt" olo, niin kuitenkin lopulta yleisön mielipide on se, mikä ratkaisee.  

Jotkut esitykset ovat myös henkilökohtaisella tasolla merkityksellisempiä kuin toiset. Totuus vain yksinkertaisesti on näin, vaikka kuinka kaunopuheisesti aina hoetaan sitä, että taiteilijalle jokainen esitys on yhtä tärkeä. Jokainen taiteilija on kuitenkin pohjimmiltaan inhimillinen ja ajatteleva olento. Itselleni henkilökohtaisesti eilinen Savonlinnan oopperajuhlien  100-vuotis gaala oli ISO juttu. Se oli iso juttu ennen kaikkea jo senkin takia, että kyse on niin tärkeästä foorumista koko suomalaiselle oopperamaailmalle. Huomasin eilen jännityksen ja henkisen paineen takia tarttuvani liikaa pieniin asioihin. Tuntui, kuin minuun olisi iskenyt saman päivän aikana kaikki hengitystiesairaudet allergiasta nuhan kautta astmaan. Oli pölyä Olavinlinnassa, huonosti nukuttua yötä, väärää ruokavaliota ja tuntui, että pienikin arkirutiiniin kuuluva ponnistus tuntui ylitsekäymättömältä. Kaikki oli kuitenkin vain oman mieleni tuotetta, jolle tällainen paine oli taas uudenlainen, eikä siksi valmista käyttäytymismallia sen varalle ollut. 

Heti omien esitysteni jälkeen oli olo, että kaikki meni huonosti. Istuin hetken ihan itsekseni linnan muurien suojassa ja on se kumma, miten syvään hengittäminen muutaman minuutin ajan tekee ihmeitä. Tajusin, etten oikeammin muista juuri mitään koko esiintymisestä ja perustin oman mielipiteeni asioihin, joita ei ollut edes olemassa. Sain todella mahtavasti tukea tekstiviestein sekä "face to face" esityksen jälkeen. Kello on nyt 5.17 aamulla ja konsertin päättymisestä on kulunut kuutisen tuntia. Vihdoin lataukseni on purkautunut ja olen valmis siirtymään unien maailmaan. Ilta oli upea ja Savonlinnan oopperajuhlat sai arvoisensa juhlat sekä upean startin tämänvuotiseen festivaalikauteen. Lyhyiden unien jälkeen minun työni jatkuu jo kello 10 aamulla Taikahuilun orkesteriharjoituksen merkeissä. The Show Must Go On!

5 kommenttia:

  1. Telkkarista seuranneena voin sanoa, että sehän meni oikein mallikaasti. Oli kiinnostavaa kuulla Paavon monologia laulettavan välillä vähän "nuoremmalla äänellä"

    Kaikenkaikkiaan esityksesi oli gaalan ohjelmiston parhaasta päästä.

    VastaaPoista
  2. Ja tuosta jännittämisestä.. Omalla kohdallani on kyseessä eri konteksti, mutta olen kokenut eräänlaisia ilon hetkiä, kun olen hiljalleen oppinut latistamaan stressiä pelkäksi, mahdollisesti pieleenmenevien, asioiden ennakointiin. Se että nuo asiat eivät sitten yleensä toteudu, on jo puoli voittoa. Ja jos ovat toteutuakseen, niin eivät tule kuin "salami tyhjältä taivaalta" (:P)

    VastaaPoista
  3. Mentaalinen puoli on aina vähintään se puolet koko paketista. Tärkeätä olisi nauttia siitä, mitä tekee ja ehdoitta ihan oman itsensä vuoksi. Jos homma menee suorittamiseksi ja muille näyttämiseksi alkaa idea olla pielessä.

    VastaaPoista
  4. Joo. Tuo mentaalinen puoli on kiinnostava. Oopperaesityksissä se on onneksi usein aistittavissa ihan katsomonkin puolelta. Pelkkä dollarinkuvat silmissä kaakattaminen ilman omaa panosta tulkintaan puuduttaa alta aikayksikön.

    VastaaPoista