tiistai 16. huhtikuuta 2019

Mozartin Messu c-molli, Kerimäen kirkossa Martti Talvelan muistoksi (Olli Tuunanen)

On todettu, että vaikka Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) ei olisi säveltänyt mitään muuta kuin oopperaa, hän olisi jäänyt musiikin historiaan eräänä sen merkittävimmistä lahjakkuuksista. Kuten kaikki hyvin tiedämme, Mozartin sävellysluettelo on parinkymmenen oopperan lisäksi hämmästyttävän laaja ja monipuolinen ottaen huomioon säveltäjän melko varhaisen kuoleman. Ihmelapsi-Wolfgangin jo elämänsä ensimmäisen vuosikymmenen aikana alkanut tuotanto pitää sisällään melkeinpä kaikki tuon ajan olennaiset sävellysmuodot ja -tyypit. 

Oopperoiden lisäksi Mozart sävelsi sooloteoksia, kamarimusiikkia, konserttoja ja sinfonioita sekä tietenkin myös kirkkomusiikkia, olihan hänen ensimmäinen ja lopulta ainoa vakituinen työnantajansa Salzburgin arkkipiispa. Salzburgin työvuosina (1773-1781) sävelletty kirkkomusiikki käsittää mm. useita messuja, perinteiseen viisiosaiseen messumuotoon ja -tekstiin tehtynä. Teokset olivat pääosin missa brevis (lyhyt messu) -tyyppisiä n. puolen tunnin mittaisia kokonaisuuksia, eivätkä ne kuulu Mozartin keskeiseen tuotantoon muutamaa poikkeusta (mm. ”Kruunajaismessu”) lukuun ottamatta. Arkkipiispalle sävelletty musiikki tuntuu todellakin olleen tuolloin vasta aikuistuvan säveltäjämestarin pakkopullaa.

Savonlinnan Oopperajuhlien ensi kesän ohjelmistossa oleva Messu c-molli ei kuulu noiden edellä mainittujen kirkkoteosten joukkoon. Toistuvien työnantajansa kanssa käytyjen riitojen jälkeen Mozart irtisanoutui Salzburgin työpaikastaan, muutti Wieniin, rakastui, meni naimisiin ja sai uudessa kotikaupungissaan heti melkoista menestystä uusimman oopperansa (Ryöstö seraljista v. 1782) ansiosta. Samoihin aikoihin hän oli myös alkanut kirjoittaa uutta musiikkia messutekstiin. Historiankirjat eivät ihan tarkasti pysty kertomaan varsinaista syytä uuden messumusiikin säveltämiselle, mutta tosiasia on se, että kun Mozart syksyllä 1783 palasi Salzburgiin tuoreen vaimonsa Constanzen kanssa, hän toi mukanaan puolivalmiin messun, joka sellaisenaan siellä myös esitettiin. 

On arveltu, että Mozart kenties halusi uuden, vaikkakin vain osittain valmiina olevan sävellyksen avulla lepytellä isäänsä, joka ei ollut antanut pojalleen avioliittolupaa. Toisen teorian mukaan uutta messua olisi alettu säveltää erityisesti Constanzea ajatellen, olihan tämä ilmeisen lahjakas ja taitava sopraanolaulaja ja lauloi sopraano-osuudet myös Salzburgin kantaesityksessä. Voihan myös olla, että Mozartin tarkoituksena oli tämän musiikin avulla esitellä vaimonsa musiikilliset taidot paitsi isälleen, myös muille salzburgilaisille.

Niin tai näin, merkillepantavaa kuitenkin on nimenomaan sopraanolle kirjoitetun musiikin olennaisen tärkeä osuus messukokonaisuudessa. Molemmat laajat soolonumerot, Laudamus te ja Et incarnatus est ovat mitä hienointa Mozart-musiikkia ja on helppo kuvitella, että nuori ja oletettavasti ainakin tuolloin vieläkin tosirakastunut Mozart sävelsi ne vaimonsa lauluääntä ja sen mahdollisuuksia ajatellen. Jos tämä pitää paikkansa, on todettava ihan yksikantaan, että Constanze (os. Weber) oli teknisesti taitava ja laajaäänialainen sopraano, sen verran haastavaa materiaalia varsinkin viimemainittuun numeroon Mozart on sopraanolle kirjoittanut. 

Kuten tuli jo todettua, Salzburgin kantaesityksen aikaan Messu c-molli oli pahasti keskeneräinen ja sellaiseksi se myös jäi. Vaikka Mozart täydensikin sävellystään myöhemmin, ei siitä koskaan tullut valmista, koko messutekstikokonaisuutta sisältävää teosta. Kuten säveltäjämestarin viimeiseksi jäänyttä sävellystä, Requiemia, myös c-molli-messua on täydennetty ja orkestroitu myöhemmin, mutta kyllähän se messumuotoa ajatellen torso on ja sellaisena pysyy: uskontunnus, Credo, on kirjoitettu vain noin puoliväliin saakka ja viimeinen, Agnus Dei -osa puuttuu kokonaan. 

Samoin musiikillisesti, paitsi puutteellista orkestraatiota, myös solistiosuuksia ajatellen teos tuntuu keskeneräiseltä. Aiemmin mainittujen sopraanosoolojen (mukana myös yksi kahden sopraanon duetto) keskeisyys korostuu myös siinä, että mieslaulajille Mozart ei ehtinyt kirjoittaa kokonaisuuteen kovinkaan paljoa. Bassosolistin osuus on suorastaan epäkiitollinen, onhan hän mukana ainoastaan teoksen päättävässä Benedictus-solistikvartetissa, eikä tenorillakaan ole yhtä tertsettoa enempää laulettavaa.

Kaikkine puutteineenkin Messu c-molli on musiikillisesti aivan upea teos, joka Requiemin rinnalla on lunastanut paikkansa Mozartin suosituimpien ja eniten esitettyjen kirkkomusiikkisävellysten joukossa. Se, mitä Mozart jälkeensä tämän teoksen osalta jätti, ja jota myöhemmät sukupolvet ovat viimeistelleet, on kuulijan kannalta todella nautinnollista vastaanotettavaa. Vaikka soolonumerot ovatkin olennaisia, kyllähän kirkkomusiikkiteosten keskiössä ovat myös kuoro-osuudet ja kylläpä kuorolle onkin kirjoitettu hienoa, haastavaa, mutta myös äärimmäisen kiitollista laulettavaa. Sekakuoron 4-ääninen peruskokoonpano laajenee usein viisiääniseksi tai 8-ääniseksi kaksoiskuoroksi. 


Ensikesäinen c-molli-messun esitys lauletaan ja soitetaan 30 vuotta sitten kuolleen entisen taiteellisen johtajamme Matti Talvelan muistoksi ja tullee toteutukseltaan olemaan niin upea, kuin se yleensä ottaen ”savonlinnalaisin” voimin mahdollista on. Konserttipaikkana erityisesti Talvelalle niin tärkeä Kerimäen jättimäinen puukirkko, kuorona Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, orkesterina Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri, solistikvartetti Tuuli Takala, Marjukka Tepponen, Jussi Myllys ja Sami Luttinen on todellista suomalaista kärkikaartia ja kapellimestarina erityisesti viime aikoina monella tavoin vahvasti esillä ollut monilahjakkuus Jaakko Kuusisto. Aika täydellistä, sanoisin!

Oman kuriositeettinsa messun esitykselle antaa myös se tosiseikka, että kaikki neljä solistia ovat Savonlinnan Oopperajuhlakuoron entisiä laulajia. Komea todiste siitä, että SOJK todellakin on solistihautomo, jollaiseksi sen aiemmassa blogissani olen nimennyt.

Itse odotan tältä esitykseltä todella paljon, omassa kesäkalenterissani se on eittämättä eräs festivaalikautemme musiikillisia kohokohtia. Erityisen kiinnostavaa on kuulla viimekesäisiä Faust-produktiomme Margaretoja, Tuulia ja Marjukkaa yhdessä ja mm. sitä, miten heidän helisevät sopraanonsa sulautuvatkaan toisiinsa Domine-osassa. 

Ja jos joku kuuntelutärppi tämän konsertin tiimoilta pitää vielä antaa, on se ehdottomasti tuo Mozartin oletettavasti Constanze-vaimolleen säveltämä Et incarnatus est -osa. Vaikka säveltäjä itse kenties olisikin viimeistelyssään (jos siis teoksen olisi viimeistellyt) orkestroinut kyseisen osan jotenkin täyteläisemmäksi, on sen nykyinen, aika ohut soitinnus hieno tilaisuus neljän taitavan solistin; sopraanolaulajan, huilistin, oboistin ja fagotistin yhteistyölle. Sitä, kuinka taitavasti Mozart tässä osassa onkaan sulauttanut lauluäänen osaksi puupuhaltimia, ei voi kuin ihailla.

Jos teosta ei tunne entuudestaan, jo pelkästään tuo osa kannattaa kuunnella vaikkapa osana pääsiäisen viettoa. Kuunnella, vaikuttua, ihastua ja päättää sitten tulla kuuntelemaan tuo sama elävänä esityksenä ensi kesänä Kerimäen kirkkoon. Et incarnatuksen kahdeksanminuutisen lisäksi kun tarjolla on niin paljon muutakin, ja kuten on tullut jo todettua: ihan ihaninta Mozartia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti