tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pelikaaneja turbiinissa (Henna Karjalainen)

Tiedättekö sen Kummelin Lentäjä- sketsin? Meidän Olavinlinnan tuotantotoimistossa kesäaikaan se katsotaan noin kerran viikossa. Jostain syystä pätkiä siitä pyöri mielessäni lähes päivittäin parin viikon ajan, kun olimme konserttikiertueella Kuopiossa, Helsingissä ja Pietarissa. Liekkö se johtuu siitä, että omassa työssäni usein tuntuu siltä, että kun on ”selvitty siitä lumisateesta Las Palmasissa ja hajonneet koneen osat on korvattu uusilla, niin vielä jostain puskan takaa lentää pelikaani turbiiniin”.

Ongelmia ja niiden ratkaisuja mahtui työpäiviini reissun aikana useita, varsinkin kun konserttimatkalla mukana oleva henkilömäärä vaihteli n. 90 - 140 välillä kaupungista riippuen. Toiveita ja mielipiteitä oli yhtä monta kuin oli matkalaista ja kaikkia ei valitettavasti voi miellyttää vaikka kellon ympäri erilaisia listoja pyörittelisi ja täsmäilisi. Eikä takatukasta ketään voi ajoissa viisumitoimistoonkaan raahata, vaikka mieli olisikin pariin otteeseen niin ollut tehdä :)

Reissun päällä niitä ”pelikaaneja” on vähän normaalia hankalampia hallita, kun ei ollakaan Olavinlinnan tuttujen muurien suojassa, vaan täysin vieraassa ympäristössä ja vieläpä osan aikaan vieraassa maassa, jonka kieltä ei osaa. Ne ovat kuitenkin haasteita, jotka tekevät työstäni loppujen lopuksi hyvällä tavalla mielenkiintoisen ja joiden kautta opin usein myös uusia asioita. Ja jos ongelmat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, minulla on onneksi ympärillä/ puhelimen päässä työkavereita, joiden apuun ja työkokemukseen voin aina turvata. Bonuksena saan tietysti myös työskennellä upeiden taiteilijoiden kanssa ja nauttia oman työn lomassa heidän luomastaan musiikista. Ei huono combo ollenkaan.

No mitä ne ”pelikaanit” sitten tällä matkalla olivat? Esimerkiksi päivän varoitusajalla Kuopioon lennätettävä tenori, passinsa hotelliin unohtanut baritoni, pukuongelmat, puuttuva nuottiteline, myöhässä olevat kuljetukset tai pettymys, kun en kuukausien odotuksen ja valmistelujen jälkeen ehtinytkään istumaan Musiikkitalossa katsomon puolella, vaan kuuntelin pätkiä upeasta konsertista työn ohessa lavan sivuoven läpi.

Silti 2 viikon työmatkan päätteeksi, olisin valmis tekemään reissun uudestaan. En ehkä heti huomenna, mutta pienen lomailun jälkeen.
Kaikkien kaikkiaan kiertueemme oli täynnä onnistumisia ja hienoja hetkiä loistavassa seurassa.  Kiitos kaikille mukana olleille, olipahan kerrassaan mahtava reissu!

Seuraava pelikaania odotellessa…  ;)

Tämän lapun kanssa ajelin taksilla ympäri Pietaria etsimässä puuttuvaa nuottitelinettä.
Paperin toisella puolella luki ” saisinko taksimatkasta kuitin, kiitos” :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti