Tunteiden näyttämöllä Rigoletto (Leevi Räsänen)

Olen Leevi Räsänen ja pidän oopperablogia uutuusproduktio Rigoletton valmistumisesta aina kesäkuun alusta kenraaliharjoitukseen saakka. Valmistuin ylioppilaaksi Savonlinnan Taidelukion musiikkipuolelta viime joulukuussa ja tämän kevään olen valmistautunut pääsykokeisiin ravaten niiden perässä ympäri Suomea tämän tästä. Syksyllä minua odottavat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sävellyksen opinnot.

Olen ollut kiinnostunut oopperasta aivan pienestä lähtien - kävin katsomassa Aidaa ensimmäistä kertaa ollessani vain viiden vanha. Siitä alkanut oopperakiinnostus on jatkunut tähän päivään saakka, joskin mielenkiinnon painopiste on vaihtunut perinteisistä romantiikan klassikoista hieman uudempiin, 1900-luvulla ja sen jälkeenkin sävellettyihin oopperoihin. Yksi suosikeistani on myös tänä kesänä Olavinlinnassa esitettävä Aulis Sallisen Kullervo. Kantaesitykseen ”Linna vedessä” liput on jo hankittu.

Kun kuulin entiseltä opettajaltani Chieko Okabe-Silvastilta mahdollisuudesta päästä seuraamaan oopperan valmistumista ja harjoitusprosessia, sekä kirjoittamaan kokemuksistani ja fiiliksistä, olin heti mukana. En keksi mitään parempaa tapaa viettää kesäkuuta kuin nautiskellen Saimaan alueen ympäristöstä musiikin ympäröimänä ja leijaillen niin Verdin kuin Mozartin ja Sallisenkin sävelmissä aina seuraavaan päivään. Rigoletto on minulle tuttu vuosien takaa, mutta tämänkertainen toteutus on lähestymistavaltaan hyvin erilainen kuin vuonna 2008.

Tavatessani ohjaaja David McVicarin hän kysyi ikääni: "How old are you?" ja vastasin hänelle olevani 19. Hämmästyneellä ilmeellä hän huoahti helpotuksesta, sillä oli luullut minua paljon nuoremmaksi. Hänen kertomansa perusteella ymmärsin, että produktiosta tulee raaka ja häpeilemätön, kuten McVicarin tyyliin tunnetusti kuuluu. Ja toden totta, ensimmäisen kerran harjoituksia seuraamassa ollessani aloitettiin kolmannen kohtauksen keskeltä tilanteesta, jossa Monteronen (Juha Pikkarainen) tytärtä raiskataan. Aiheiden vakavuudesta ja dramatiikasta huolimatta harjoituksissa tunnelma on hyvä ja positiivinen, kaikki otetaan huumorilla ja varsinkin ohjaajan brittihuumori tuntee purevan niin suomalaisiin kuin muualta tulleisiin tanssijoihin, lava-avustajiin ja solisteihin. Kun David ivallisesti toteaa "That is the worst scattering I've ever seen!", kaikki nauravat ja homma tehdään uudestaan. Kaikki ymmärtävät yhteisen tavoitteen ja tietävät harjoitusperiodin pituuden; olemassa oleva aika käytetään hyödyksi ja pyritään tuottamaan mahdollisimman laadukasta taidetta.

Itse monessa teatteriproduktiossa mukana olleena tiedän, millainen harjoitusprosessi kyseessä on. Harjoituksia nyt muutamia kertoja seuranneena yllätyin kuitenkin siitä, kuinka samanlaista oopperan ja teatterin harjoittaminen loppujen lopuksi on. Vuorosanojen tilalla on vain laulua, ja mukana koko ajan orkesteria simuloiva harjoituspianisti, joka myös tarvittaessa laulaa paikalta puuttuvien henkilöiden tai kuoron osuuksia soittonsa lomassa - homma ei todellakaan ole helppo, vaikka ehkä Rigoletton, kuten muidenkin romantiikan tai klassismin aikaisten tunnettujen oopperoiden pianopartituurit ovat vielä spektrin helpoimmasta päästä. Odotan innolla näkeväni harjoituspianistin sormet täydessä työn touhussa Kullervon harjoituksissa; Sallisen musiikki tuppaa olemaan lievästi sanottuna kompleksisempaa, polyfonisempaa ja kaikin tavoin moniulotteisempaa kuin Verdin enimmäkseen sointusäestyksellinen melodiapainotteinen musiikki.

Ylipäätään on todella antoisaa ja mielenkiintoista nähdä prosessi ja kaikki oikeat ihmiset silotellun ja huolitellun lopputuloksen taustalla, sillä myös he ovat loppujen lopuksi vain ihan tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin. Mantovan herttua voi käyttää Niken lenkkareita ja khakishortseja, eikä siinä mitään. Myöskään aikataulut eivät ole niin kamalan tarkkoja, sillä erinäisten muuttujien (joita Oopperajuhlien kokoisessa tapahtumassa on paljon, erittäin paljon) vuoksi ne muuttuvat ja päivittyvät koko ajan. Ihan turhaan siis hermoilin myöhästymistä viittä vaille kymmenen liikennevaloissa odotellessani, sillä vähän ajan päästä näin ohjaajan kävelemässä myös kohti Talvisalon koulua, joissa harjoituksia aluksi pidetään.

Liikuntasaliin on levitetty valtava lavamatto ja tuotu kolossaaliset puolikaarien muotoiset lavasteet, joiden ristikkorakenne muuten muistuttaa etäisesti Malmön Euroviisujen lavatoteutusta muutama vuosi takaperin. Olavinlinnan portaiden paikkoja ja muita tärkeitä sijainteja merkataan teipeillä, jotta linnaan siirtyessä oltaisiin jo mahdollisimman valmiita. Kun samanaikaisesti lyhyessä ajassa valmistettavia produktioita on niin paljon, tarvitaan monia harjoittelutiloja. Linnaa kuitenkin tarvitaan loppuvaiheessa kaikkien produktioiden harjoitteluun, joten sillä on kova kysyntä ja teknisen puolen työ varmasti kova, kun massiivisia lavaste- ja valoelementtejä joudutaan vaihtamaan tiuhaan eri oopperoiden harjoitusten tai esitysten välillä. On vaikeaa tässä vaiheessa kuvitella miltä Rigoletto linnassa tulee näyttämään ja eritoten kuulostamaan: laulajien äänet kuulostavat jo nyt upeilta, mutta linnan akustiikka on omaa luokkaansa. Kun mukaan saadaan vielä orkesteri, niin...

Odotan innolla produktion valmistumista ja lopullisen version näkemistä. On todella jännittävää päästä näkemään ja kokemaan, kun perinteinen ooppera yhdistyy voimakkaaseen ja nykyaikaiseen ohjaukseen ja lavastukseen, sekä ainakin ensikatsomalta melko perinteisen näköisiin pukuihin. Luvassa on siis yhdistelmä uutta ja vanhaa, joka toivottavasti puree kaikenlaiseen oopperayleisöön. Mielestäni esim. alastomuus tai häpeilemättömyys tapahtumien realistisessa kuvauksessa ovat asioita, joita helposti paheksutaan turhaan, sillä ei niitä ohjaukseen iskettäisi ilman syytä, tai vain "siksi että voimme tehdä niin". Tämän tyylisen produktion onnistuneesta toteutuksesta erinomainen esimerkki on muutamien vuosien takainen La traviata Olavinlinnassa.