Kullervo - palaset alkavat olla paikoillaan (Jenna & Maria)

Savonlinnan taidelukion
Ooppera- ja Musiikkiteatterilinjan
1.vuoden opiskelijat Jenna
Juusola ja Maria Sairanen.

Tällä viikolla olimme Kullervon harjoituksissa yhdessä ja erikseen. Kirjoitamme tällä kertaa kahdelta eri päivältä.

Menin tiistai-aamuna jälleen seuraamaan Kullervoa. Ensimmäisenä iski kylmyys, koska se oli viikon kylmin päivä ja tullessani linnaan, satoi rakeita. Olin omasta mielestäni varustautunut hyvin kylmyyteen, mutta huomasin jo hyvin pian olevani kohmeessa. Istahtaessani alas, silmiini pisti jokin asia mikä oli eri tavalla kuin viimeksi. En heti tajunnut sitä, mutta hoksasin pian, että lavan takaosassa oleva aita oli valkoinen, eikä tumma, kuten viimeksi. Salissa oli paljon ihmisiä. Kuoro oli saapunut paikalle. He jatkoivat samasta kohtauksesta, johon viime tiistaina olivat jääneet, mutta nyt kuoro oli mukana. Ohjaaja antoi yleisiä ohjeita kuorolaisille ja solisteille, sekä pieniä yksityiskohtia. Ihmiset pomppivat ja tekivät mitä merkillisimpiä liikkeitä pysyäkseen lämpiminä. Ulkolämpötila oli +5˚C, linnassa vielä vähemmän. 

Kapellimesteri Hannu Lintu.

Kuorolaiset menivät aidan taakse ja aidan erivärisyyden salaisuus selvisi. Se on jaettu paloihin, jotka toimivat ovina ja ne saa käännettyä ympäri, jolloin tumma puoli tulee esiin. He aloittavat kohtauksen alusta pianon säestyksellä. Kullervo kertoo Kimmolle kostoaikeistaan ja päättää laulunsa huutaen ja miekkansa kohottaen ”Etten jätä siitä käärmeenpesästä yhtään päätä katkomatta!”. Kuoro ja rosvojoukko miekkoineen ryntäävät sisään. Kimmolle ojennetaan miekka. Kuoro aloittaa laulunsa ja ensimmäiset kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitäni. Sävelten sointu ja massiivisuus kihelmöivät korviani ja pidän kuulemastani. Kohtaus on voimakas. Sitä auttaa valaistus sekä tietysti musiikin mahtipontisuus. Kullervo etunenässä ja rosvojoukko perässä menevät ihmismassan läpi ja yksitellen he kaatuvat maahan ja nousevat ylös kunnes heidät tapetaan uudelleen miekoilla. He laulavat maassa maaten. Kullervo menee reunimmaiseen taloon ja kirjoittaa sen seinään ”KOSTO”, tosin se on sinne jo valmiiksi maalattu. Kohtaus keskeytetään ja annetaan lisää ohjeita ja tarkennetaan ajoituksia. Eräs kohta muutetaan niin, että kaikki ”kuolleet” nousevat maasta ja he laulavat voimakkaan lopun ja poistuvat. Kohtaus toistetaan useampaan otteeseen ja sitten tulee tauko.

Nuori Kullervo väkijoukossa.

Menen tauon ajaksi linnan kahvioon lämmittelemään ja juomaan teetä. Sormia on vaikeaa liikuttaa eikä muistiinpanojen kirjoittamisestakaan meinaa tulla mitään. Keskustelen parin kuorolaisen kanssa ja puran heille ensitunnelmiani kohtauksesta. Se näytti ja kuulosti paremmalta kuin hyvältä.
Palatessani takaisin ja tauon loppuessa, menemme minulle aivan uuteen ja tuntemattomaan kohtaukseen. On sokean laulajan sekä nuorten parien aika. Ohjaaja neuvoo heitä kaikkia koreografioissaan. Heillä kaikilla on päällään kaavut. He menevät aidan taakse ja minne kukakin. Kohtaus alkaa alusta. Nauhalta tulee puhetta ja kuiskauksia, Kullervon uni. Erikoista valaistusta ei vielä ole, vain spotteja. Hahmot huudetaan yksitellen sisälle ja he liikkuvat kyyryssä. Viimeisenä saapuu sokea laulaja. Yllätyn suuresti, sillä en tiennyt sokean laulajan roolin olevan laulajalle, ei oopperalaulajalle. En tuomitse sitä ollenkaan, vaan pidän sen tuomasta vaihtelusta. Parit liikkuvat taloissaan, kukin eri tavalla ja jäävät paikoilleen. Laulaja laulaa laulunsa. Miehet poistuvat. Laulaja poistuu ja vie naiset mukanaan. Ohjaaja ohjeistaa heitä taas. Seuraavaksi Kullervo laulaa soolon. Kuoro jatkaa siitä lauluaan aidan takaa. Naiset tulevat takaisin yksitellen valkoisten liinojen kanssa ja he pitelevät niitä kuin vauvoja. Kullervo pelkää heitä, mutta seuraa heidän liikkeitään. Naiset ovat siinä hetken ja poistuvat taas. Kuoro laulaa edelleen. Nuorten parien ja sokean laulajan kohtaus tulee uudelleen eikä näiden välillä ole mitään taukoa. En ymmärrä näiden oikeaa järjestystä, mutta luulisin että naiset vauvojen kanssa tulee vasta sokean laulajan jälkeen. Olen melko varma siitä. He käyvät kohtausta vielä ohjaajan kanssa yksitellen ja nuorille pareille tulee uutta koreografiaa. Harjoitus päättyy ja olen syväjäätynyt. -Jenna

Unton vaimo (Vuokko Kekäläinen), Tiera (Koit Soasepp) ja pukusuunnittelija Riitta Anttonen-Palo.

Kaksi päivää myöhemmin menimme jälleen seuraamaan Kullervon harjoituksia kerrankin hyvin varustautuneena ja huomioiden tietysti Linnan lämpötilan sekä ulkoilman. Istahdimme katsomoon toppatakit päällä, termospullo täynnä teetä sekä viltti jalkojemme suojana. Ohjaaja keskusteli aluksi kuoron kanssa ja antoi heille ohjeita. Tämän jälkeen he kaikki siirtyivät lavalle ja viimeiset ohjeet annettiin. Pikkupoika juoksee lavalle ja hän kirjoittaa mustan talon seinälle liidulla ”minä kostan.” Näin kohtaus rupeaa rullamaan eteenpäin kuitenkin ohjaajan ohjeistuksella. Pojan koreografiat käydään ripeästi läpi ja sen jälkeen siirrytään kuoron ja solistien osuuteen. On menossa 1C kohtaus, jossa loppujen lopuksi Kullervo kuljetetaan hirttoköydessä ihmisjoukon läpi kauas pois. Tulee keskeytys, ohjaaja tekee pieniä muutoksia ja kohtaus mennään puolesta välistä läpi loppuun asti. 

Kimmo (Ville Rusanen) ja Kullervo (Tommi Hakala).

Siirrytään ensimmäisen näytöksen loppuun, jossa Kullervo uhkaa lähteä kostamaan ja lopuksi lähteekin synkkään maailmaan. Kuoro tuo eläytymisellään ja moniäänisellä laulullaan huikeaa dramatiikkaa jo valmiiksi erittäin dramaattiseen ja synkkään kohtaukseen sanoman lisäksi.
Kohtauksen jälkeen koittaa tauko ja sen aikana mustasta talosta puretaan kaksi seinää ja talon takaseinään laitetaan kultainen paneeli. Tauon loppuessa jatketaan suoraan toisen näytöksen alusta. Tätä kohtausta harjoiteltiin myös tiistaina. Kohtauksessa siis Kullervo näkee unta, jonka katsoja pystyy seuraamaan. Siinä Maria Ylipää laulaa mahtavan soolon sokeana laulajana ja laulu kertoo sisaren turmelemisesta. Kuunnellessamme kappaletta emme hengittäneet, emme edes hievahtaneetkaan paikoiltamme ja vilun väristykset kulkivat pitkin selkiämme. Tuntemuksiamme lisäsi talojen muuttuva valaistus, linnan muurin heijastettu tähtitaivas, planeetta ja punainen kuu sekä hahmojen riisuutuminen kaavuistaan nuoriksi pareiksi. Jokaisen parin liikkeet olivat hallitun suuria ja omistautuneita. Kuitenkin suurimman vaikutuksen meihin teki Ylipään esiintymistyyli ja erinomainen antautuminen roolille. Kohtauksen loputtua huokaisimme yhteen äänen ja ihmettelimme miten se oli vallannut meidät.

Koittaa taas lyhyt tauko. Tauolla kuoro saa luvan poistua ja lavalle jää vain solisteja. Tauon jälkeen ohjaus muuttuu taas hyvin yksityis- ja henkilökohtaiseksi. Aluksi käydään hajanaisia kohtauksia ja tarkistetaan asemia. Loppujen lopuksi käydään 5. kohtausta, jossa on vain Kullervon perhe. Ohjaaja pysyy hyvin lähellä lavaa ja pysäyttelee kohtausta hyvin tiuhaan tahtiin, on selvästi kyse kohtauksen hiomisesta.

Kävin vielä torstai-iltana seuraamassa Kullervon läpimenoa. Olin ihan älyttömän innoissani ja valmiiksi vaikuttunut siitä kaikesta mitä oli luvassa. Katsomossa oli vain muutamia ihmisiä lisäkseni, joten tunnelma oli hyvin intiimi. Ohjaaja antaa vielä viimeiset ohjeet ja läpimeno voi alkaa. Tekniikka on valmiina ja lava on valaistu, se ei kuitenkaan ole ihan tyhjä, siellä on yksi ohjaajista otsalampun ja käsikirjoituksen kanssa valmiina ilmoittamaan kuoron sisääntulot ja varmistamaan, että laulajat menevät lavalle oikeaan aikaan. Kuiskaajakin on valmiudessa. Piano rupeaa kuulumaan ja naiskuoro saapuu lavalle jykevästi laulaen. Lavalle tulijoilla ei ole vielä kuitenkaan roolivaatteita päällä. Musiikki vie minut taas ihan mennessään, keskityn hyvin tarkasti laulajien liikkeisiin, ilmeisiin ja kokonaisvaltaiseen eläytymiseen. Oopperan kuuntelemisen keskeyttää aina välillä kova sateenropina, joka sopii tunnelmaan älyttömän hyvin. Läpimeno rupeaa rullamaan sujuvasti eteenpäin, tarkastelen aina välillä, mikä kohtaus on meneillään. Tipahdan välillä juonen kyydistä, mutta siihen on helppo päästä mukaan, varsinkin jos on pohjatietoa.

Metsästäjä (Aki Alamikkotervo) ja sepän nuori vaimo (Jenny Carlstedt).

Olen aivan myyty jokaisen lavalla olijan eläytymisestä. Miten jokaisen ihmisen keskittyminen on aivan huikeaa, kukaan ei kiinnitä huomiota turhiin seikkoihin ja miten jokainen vetää yhtä köyttä vaikka seuraavan kohtauksen sisältö tai kohtaukseen siirtyminen saattaakin olla epäselvää. Liikkeet ovat erittäin hyvin hallittuja ja huomaa miten varsinkin solistit ovat rakentaneet itselleen roolit. Monilla on tietynlaisia ominaispiirteitä, kuten käsien liikuttelua, tietynlainen kävelytyyli tai itsensä kantaminen.

Eräässä kohtauksessa Kullervon saapuessa tietylle talolle, hän kohtaa siellä ihmisiä. Hänellä ei ole aavistustakaan, että siellä häntä odottaa perheensä. Tunne on molemmin puoleinen, eikä perheen suhtautuminen Kullervoa kohtaan ole lämmin, se on kaikkea muuta.  Jokainen perheenjäsen on hyvin hämillään ja varuillaan Kullervosta, onhan hän kertonut olevansa murhamies. Hänen isänsä (Lindroos) ei voi millään hyväksyä Kullervoa pojakseen. Hän sulkee talonsa oven Kullervolta erittäin julmasti, ilman minkäänlaista hellyyden osoitusta. Kullervon sisar (Haavisto) pelkää veljeään ja lähtee isänsä luo turvaan. Kullervo kuitenkin saa edes vähän äitinsä (Knihtilä) lämpöä omakseen. Tähän kohtaukseen päättyy ensimmäinen näytös. En millään jaksaisi odottaa seuraavan näytöksen alkuun.

Toisessa näytöksessä kammottavuus, kostonhalu, mystisyys ja draama vaan kasvaa kasvamistaan. Mikään ei pitele enää kostonhaluista Kullervoa. Eräässä kohtauksessa on kuitenkin sentään jotain hauskaa. Metsästäjä (Alamikkotervo), Tiera (Soasepp), 1. Mies (Juslin) ja 2. mies (Söderlund) olevat neljistään lavalla ja piristävät hauskalla olemuksellaan katsojaa, onneksi. Tämän kaiken jälkeen, Kullervon koston, Kimmon (Rusanen) selkäpiitä karmivan ilmestymisen jälkeen Kullervo tappaa itsensä. Tämän traagisen lopun kruunaa vielä aivan uskomattoman hienot valot, jotka ovat heijastettu Linnan muuria vasten.

Teos on valmistunut älyttömän nopeasti. Se on uskomatonta, miten kohtaukset ovat saaneet lisää tunnetta ja miten nopeasti lavalla olijat ovat sisäistäneet roolinsa. Palaset ovat selvästi loksahtaneet paikoilleen, kuoron ja solistien vaihtelu on hyvin selkeää, hienoa ja mitään ei säästellä. Jokainen on valmis antamaan kaikkensa. -Maria