Koit Soasepp ja Aki Alamikkotervo. |
Oopperaharjoituksia
viileämpi sää ei tietystikään hidasta yhtään. Vuosien varrella linnatyöntekijät
ovat tottuneet kaikenlaisiin säihin ja lämpötiloihin. Konkarit osaavat
tilanteeseen varautua ja siitä ymmärtävät ensikertalaisia myös varoittaa.
Tänä
iltana lavalla on vain miehiä ja, Tommi Hakalaa lukuunottamatta, minulle ihan
uusia miehiä tässä produktiossa (oikeasti osin ihan tuttuja, entisiä
oopperajuhlakuorokavereita, jopa). Harjoitellaan oopperan ehkä koomisinta
kohtausta, jossa aiheensa puolesta ei itse asiassa ole mitään huvittavaa;
valmistaudutaanhan siinä tuhopolttamaan Unton talo ja joukkomurhaamaan koko sen
väki.
Tommi Hakala. |
Aulis
Sallinen on luonut teoksessaan karmivaa kontrastia musiikin kevyen keinuvuuden
ja libreton tekstin välille. Eihän tämä toki mitään ainutlaatuista oopperaperinteessä
ole. Vaikkapa Murhaajien kuoro Verdin Macbethissa on mitä hilpeintä
mieskuorolaulua, jos vain musiikkia kuuntelee.
Aki Alamikkotervo ja Koit Soasepp. |
En
tiedä onko sattumaa, vai esim. ohjaajan toive, mutta murhajoukon nilkeimmät
(nilkki-sanaa libretisti Sallinen käyttää tässä kohtauksessa useasti) hahmot,
Aki Alamikkotervon Metsästäjä ja Koit Soaseppin Tiera ovat kuin kaksoset. Eivät
identtiset ja kaliiberiltaan ihan eri kokoluokkaa, mutta habitukseltaan niin
kovin samanoloiset: pienempi vanttera kaljupää ja suurempi vanttera kaljupää.
Mikä mainio kaksikko!
Christian Juslin ja Nicholas Söderlund. |
Pitkän
ja pätkän välissä ovat sitten 1. ja 2. mies, murhajoukon suomenruotsalaiset
vahvistukset Christian Juslin ja Nicholas Söderlund. Tämä kohtaus ei ole
helppo, ei aiheeltaan, eikä laulullisesti, mutta urheasti mieskvartetti ja
Tommi sitä uudelleen ja uudelleen käyvät läpi. Huomaa, että tätä ei vielä ole
ehditty kovin montaa kertaa harjoitella, Kari Heiskanenkin hakee vielä
tulkintaansa, niin miesten asemia Olavinlinnan leveällä lavalla kuin
toiminnallisia aksenttejakin. Aika fyysiseksi on kohtaus menossa... No
sellaiseksihan se miesporukassa nyhjääminen joskus menee.
Koit Soasepp, Aki Alamikkotervo, Christian Juslin ja Nicholas Söderlund. |
Jaaha,
nyt lavalle tuli kuudeskin mies. Ville Rusasen Kimmo, joka kesken
murhasuunnitelmien tuo Kullervolle viestin isän, äidin ja siskon kuolemasta.
Tunnelma muuttuu totaalisesti. Vaikka lopulta kuoron laulama kuolonhymni nyt
kuuluukin vain Hans-Otto Ehrströmin pianosta, sen teho on huumaava. Minulle sen
lopullisen tunnelman kuvittelu on tietysti aika helppoa, olenhan kuullut
kyseisen kuoro-osuuden niin monasti Matti Hyökin harjoittaessa Savonlinnan
Oopperajuhlakuoroa talvikauden harjoitusleireillä.
Upeaa
musiikkia, mestarin kynästä (Sallinen taitaa kirjoittaa partituurinsa vieläkin
käsin nuottipaperille?), ilman muuta! Ei millään malttaisi odottaa, että pääsee
elämään valmiin kokonaisuuden, aistimaan kokonaiselämyksen kaikilla aisteilla
niin, kuin vain Olavinlinnassa pystyy.
Mutta
vielä odottaa pitää. Kuoron, orkesterin, pukujen, maskeerauksen ja
lavavalaistuksen mukaantuloon on vielä aikaa. Kullervon matka on vielä ihan
alkutekijöissään. Ja oikeastaan hyvä niin, koska ainakin minulle juuri tämä
vaihe uuden oopperaproduktion tekemisessä on se kaikkein kiinnostavin ja myös
palkitsevin. Kokonaisuus syntyy pikkuhiljaa, pala palalta, joka päivä jotenkin
muuttuen. Selvää on kuitenkin se, että todellinen oopperaelämys on syntymässä
Olavinlinnan lavalle, jälleen kerran.
Kuin tämän ajatuksen vakuudeksi Tommi Hakala huutaa (tai siis laulaa upeasti täydellä äänellä, kuten vain The Singer of the World pystyy) juuri tätä kirjoittaessa lavalla kostoa niin vertahyytävän kauniisti, että täällä A-katsomon takarivilläkin sen tuntee iholla. Tämän tunteen voi kokea vain Olavinlinnassa, Savonlinnan Oopperajuhlien kotipesässä. Ilman muuta olen etuoikeutettu, kun saan olla mukana kaikessa tässä: On tämä hienoa elämää!
Kuin tämän ajatuksen vakuudeksi Tommi Hakala huutaa (tai siis laulaa upeasti täydellä äänellä, kuten vain The Singer of the World pystyy) juuri tätä kirjoittaessa lavalla kostoa niin vertahyytävän kauniisti, että täällä A-katsomon takarivilläkin sen tuntee iholla. Tämän tunteen voi kokea vain Olavinlinnassa, Savonlinnan Oopperajuhlien kotipesässä. Ilman muuta olen etuoikeutettu, kun saan olla mukana kaikessa tässä: On tämä hienoa elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti