Otellon
harjoitukset on täksi viikoksi siirretty Talvisalon koulun
jumppasaliin. Jännä ympäristö oopperalle. Sali oli kuitenkin
muutettu toimivaksi harjoitusnäyttämöksi. Lattialle oli levitetty
matto jonka oletan olevan samaa kokoa linnan lavan kanssa. Muut
lavasteet, kuten lavan vasemmalla puolella sijaitseva suuren
rikkoutuneen peilin palasista tehty ”tasohykermä”, oli merkitty
lattiaan teipeillä. Teoksen lavasteista oli siirretty juuri kaikki
tärkeä Talvisaloon. Osan lavasteista laulajat tosin joutuivat vain
kuvittelemaan olevan siinä ja esittämään miimisesti. Tästä
esimerkkinä taustalla oleva yksi pala suurta peiliä.
Perjantain
harjoituksissa tehtiin Otellon läpimeno ensimmäistä kertaa uuden
Desdemonan kanssa, Yana Kleyn. Minusta oli mielenkiintoista nähdä
miten hän roolin suorittaa, ja miten se eroaa Ekaterinan
Desdemonasta. Ainakin Yana on oikein mukava, vaihdoimme muutaman
sanan ennen ja jälkeen harjoitusten.
Saavuin
paikalle juuri kun Otello on saapunut satamaan ja roikuttaa
vihollisen päätä käsissään. Alkaa siis hyvin! Heti
ensimmäisessä kohtauksessa saa nauraa vedet silmissä. Ainakin minä
nauroin. Cassio siis hoipertelee kännissä ympäri-ämpäri Jagon ja
Roderigon juotettua hänet. Hoipertelu näyttää niin hupaisalta
että minun pitää pidätellä itseäni etten purskahtaisi
räkättämään täyteen ääneen. Kyllä muutkin hekottelivat
sille, en ollut ainoa. Toinen kerta milloin meinasin revetä
nauramaan oli kun 3. näytöksen lopussa näytti aivan kuin Jago
olisi näyttänyt Otellolle keskaria. Eihän hän tietenkään
näyttänyt, jotain Tommi Hakala kuitenkin teki kädellään joka
vaikutti siltä. Se oli jotenkin niin koominen tilanne.
Ooppera
on erittäin fyysistä hommaa. Otellossakin laulajat miekkailevat
laulamisen keskellä, laulavat selällään, toisen käsi kurkulla
tai mitä omituisimmissa asennoissa. Siihen tarvitaan hyvää kuntoa
ja harjoittelemista. Sekä oikeaa laulutekniikkaa.
En
silti voinut olla miettimättä että ärsyttikö koko tiimiä olla
Talvisalossa vai olivatko kaikki jotenkin todella väsyneitä, sillä
tunnetta jäi mielestäni puuttumaan monista kohtauksista. Desdemonan
ja Otellon ensimmäisestä yhteisestä kohtauksesta varsinkin. Jotkut
laulajista säästelivät ääniään aika kovasti, tai sitten heidän
äänensä olivat muuten vain jotenkin todella tukkoisia. Toisaalta
toiset sitten taas lauloivat aivan pää punaisena ja täysillä.
Väillä mietin että nyt paukkuu turvallisen työympäristön
desibelirajat. Miten iso ääni heistä pääsee! Oli kyllä hauska
kuulla että ammattilaisillakin ääni kiksailee kuin murrosikäisellä
pojalla. Myös väsynyttä hihittelyä ja levottomuutta oli ilmassa.
Se toisaalta sai rentouttaa meininkiä. Ammattimaisuus harjoituksista
silti taas loisti, vaikka olisikin väsyttänyt. Virheisiin ei
taaskaan jääty vellomaan, vaan etiäpäin mentiin kuin mummot
lumessa.
Tauolla
ollessamme kuulin ohjaajan Duffautin ja kapellimestari Zhangin
juttelevan hieman huolestuneeseen sävyyn aikataulusta ja
harjoitusten puutteesta. Varsinkin siitä kun kuoro ja orkesteri ovat
tulossa vasta tulevilla viikoilla harjoituksiin, eikä heidän
kanssaan ole paljoa yhteistä harjoitteluaikaa. Myös solistien jotka
vuorottelevat yhden roolin kanssa, kuten Jagojen, erilaisuus tuo
kuulemma omat vaikeutensa ohjaamiseen. Duffaut kyllä tekee työnsä
hyvin, ja vaikka häntä hieman huolestuttaisikin ei hän anna sen
näkyä työssään. Hän näyttelee laulajien kanssa ja kertoo tasan
tarkkaan missä heidän pitäisi olla. Duffautista kuoriutuu kunnon
laulajakin. Tauolla hän alkoi esittää kuoroa ja tanssahtelemaan
laulaen mukana, meidän muiden naureskellessa vieressä. Kivan rento
meininki taas!
Desdemonan
laulaessa ensimmäiset vuorosanansa älysin että okei, Yana on aivan
yhtä hyvä kuin Ekaterinakin. Pidempään seuratessani Yanaa,
huomasin kuitenkin että hän on jotenkin enemmän läsnä
näyttelemisessä, toisin kun Ekaterina joka oli jotenkin
orjallisempi laulussa, eikä niin läsnä lavalla. Tosin voi johtua
siitä että viimeeksi kun näin hänet hänellä oli toppatakki
päällä ja istuin kauempana lavasta mitä nyt. Yanan aktiivinen
näyttely luultavasti johtui osaksi siitä että hänen piti olla
kokoajan hereillä sillä tämähän oli hänen ensimmäinen
läpimenonsa Otellon harjoituksissa. Hänen piti kokoajan vahtia
mihin Duffaut häntä ohjasi. Hyvin hän selviytyi. Ja hänen Ave
Mariansa oli ihanaa kuunneltavaa. En uskaltanut edes hengittää tai
liikahtaa etten rikkoisi sitä tunnetilaa mikä salissa oli.
Tämä
oli ensimmäinen kerta kun näin Otellon kokonaan. Pidän tästä
teoksesta sillä siinä tapahtuu kokoajan, eikä jäädä junnaamaan
paikalleen. Otello ei ole ollenkaan pitkäveteistä tai vaikeaa
kuunneltavaa. Kaikki tapahtumat ovat kuin mehukkaita juoruja joista
haluaa vain kuulla lisää. Draamaa! Sellaista mitä katsoo
mielenkiinnolla, odottaen jokaista seuraavaa kohtausta. On se Jago
kyllä aikamoisen draamasopan keittänyt!
Minusta
oli ihanaa katsoa läpimenon jälkeen miten Duffaut meni heti
pitämään Yanaa ja Kristiania kädestä ja kiittämään heitä.
Ennen lähtöä jälkeen käytiin vielä läpi että mitä
parannettavaa on jotta osataan seuraavalla kerralla tehdä oikein.
Olen
aika varma että kaikilla työryhmäläisillä pyörii koko Otello
päässä aina joka ilta ennen nukkumaanmenoa.
Anni
Elna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti