Kulkulupa kulisseihin

Don Giovannin ensi-ilta ja esitysten väliviikko on ansiokkaasti taputeltu.
Tänään 18.7. Giovanni jatkui maestro Kartal Karagedikin äänin.
Moni meistä työryhmäläisistä pohti ennen näytöstä ääneen, että vieläköhän sitä muistaa mitä piti tehdä. Ei hätää, selkärangasta löytyy.

Väliviikkona sen huomasi - näyttämöavustajan eli avustavan näyttelijän työ on yllättävän raskasta. Kroppa on kovilla sekä olosuhteiden että varsinaisen lavariekunnan takia. Nautinnollisen, vaan kovin kuluttavan riekunnan.
Itsellä oli takaisin Stadiin ja sen projekteihin suhatessa vähän epäselvää, että onko pää mukana. Päällekkäiset prosessit pyörivät mielessä ja hiuskuontalo huusi tehohoitoja. Huutaa vieläkin, kiljuu suorastaan.

Tungosta on, kuoron ja avustajien kohtaaminen juuri ennen show'ta

Millainen on esityspäivämme kulku? Saavun naispuolisena avustajana Olavinlinnalle maskiin muutaman tunnin ennen showtimea. Tänään neljän maissa, esityksen alkaessa seitsemältä. Maskin jälkeen luvassa on odottelua vanhassa tykistötornissa ja linnan käytävillä. Samoin oopperan aloituksen jälkeen, sillä vilahduksemme painottuvat väliajan jälkeiseen aikaan.
Väliajalla harvemmin saa mitään järjellistä aikaan. Paitsi tänään kirjoitan tätä tekstiä. Kohtalaisen järjellistä.

Valkoinen maskimme kiinnostaa monia - kerrottakoon, että on se hengittävä, mutten sanoisi pitkässä juoksussa mukavaksikaan. ;) Niin ja sen poistaminen vie parin päivän pesut. Oikeaa taktiikkaa on hiottu.

Haamunainen

Esiintyjänä tässäkin pestissä mukana on aimo annos itsekritiikkiä, vaikka osuutemme ovat määrällisesti melko vähäisiä isossa kokonaisuudessa.
Voi sitä itseinhon ja häpeän määrää kun myöhästyin hiukan ensi-illan parvekekohtauksestamme koska en kuullut laulua takahuoneeseen. Myöhästyin siitä ainoasta pienestä hetkestä, joilloin jonkinasteinen taiteilijaegoni saa erityistä huomiolievitystä serenoivan baritonin ja spottivalon ansiosta. ;)

...Tuntui ennenkaikkea siltä, että olin pettänyt kollegat ja yleisön, vaikka todennäköisesti juuri kukaan ei huomannut mitään. Juoksin itkien takahuoneeseen. Olen tuttavustunut odotteluajalla parin kokeneen polven järjestyksenvalvojan kanssa ja he lohduttivat nähneensä 30 vuoden aikana jos minkälaista. Uskon heitä.
C'est la vie. Eteenpäin.

Ensi-illan jännitys purkaantui minulla itkuna, olenhan tunneherkkä. Kollegatkin reagoivat fyysisesti, omilla tavoillaan. Voin vain kuvitella kuinka kuormittavaa esiintyminen on solisteille, kolme tuntia on pitkä näytösaika, plus tietty ennakkovalmistelut. Kaikki kunnia heidän rautahermoisuudelleen. Iltapesujen jälkeen kello tikittää jo lähellä puolta yötä.

Harmaahapsi edustaa esityksen jälkeen.

Meillä on "DG":n esityksiä vielä viikon ajan. Savonlinna tuntuu oudolla tavalla uudelta kodilta. Linna myös. Kylmä täällä on helteelläkin, vaan perinteiseen tapaan lämmin mieli.
Haluan tässä samalla kiittää minulle viestejä laittaneita ihmisiä. Olen todella otettu kannustuksestanne, lämmöstänne ja kiinnostuksestanne. :)

Suvi-Pilvi
(Instagram)