Olen tässä viimeisten viikkojen aikana käynyt katsomassa Otellon harjoituksia linnassa muutamaan otteeseen viikossa. Harjoitukset ovat edenneet tasaisen hyvin, varmuutta tulee kokoajan lisää toistojen kautta. Reilut kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa kun kävin linnassa, huomasin ilokseni että kuoro oli tullut mukaan. Ja se toi paljon! Sekä haasteita, sekä uusia kulmia teokselle. Kuoron jykevä laulaminen sai minulle kylmiä väreitä. Kuorolaiset ovat niin taitavia, ja heistä nousee aivan uskomattoman suuri ääni. En ihmettelisi jos tämä olisi yksi parhaista oopperakuoroista maailmassa. Yksi kohta nousi heti kuoron kanssa lempparikseni, nimittäin alun juomalaulu. Jagon aiemmin yksin tulkitsema Beva con me oli hyvä, mutta nyt kuoron kanssa se nousi aivan uudelle tasolle. Teki mieli mennä mukaan. Tosin nyt kun kuoro oli mukana, oli poikkilaittojakin paljon. Se voi turhauttaa monia, mutta kuorolle pitää antaa selvät ohjeet missä olla ja mitä tehdä. Oli myös hienoa nähdä että jokainen kuorolainen oli omassa roolissaan, ja esitti omaa hahmoaan. Kuorolaiset eivät olleet ”vain kuorossa laulamassa”, vaan kaikki olivat lavalla esiintymässä.
Pian mukaan tulivat myös valot. Valot loivat lavalle juuri oikeanlaista tunnelmaa ja taas päästiin askeleen lähemmäs teosta. Näin myös pitkästä aikaa toisen Jagon lavalla, ja nyt huomasin tosiaan mitä ohjaaja Duffaut tarkoitti sanoessaan että Jagot ovat erilaisia. Elia Fabbianin Jago on mielestäni jotenkin jykevämpi ja majesteettisempi, kun taas Tommi Hakalan Jago on ovelampi ja ilkikurisempi. Tämä näkyy kaikessa: ilmeissä, eleissä, kehonkielessä, lauluäänessä ja jopa käsien liikkeissä. Molemmista siis löytyy omat puolensa. Olen kyllä enemmän kuunnellut Hakalaa ja tykästynyt hänen Jagoonsa. Tommin kehittyminen Jagona on ollut näkyvää. Kenraaliharjoituksessa huomasin monien melodiapätkien tulevan paljon varmemmin kuin aiemmissa harjoituksissa ja eleiden olevan varmempia.
Näin ensimmäistä kertaa videopätkät jotka heijastettiin lavasteisiin, enkä pitänyt niistä. Ehkä en vain ymmärtänyt niiden taiteellista merkitystä. Ne eivät mielestäni olleet oleelliset. Yksi kohta missä se toimi, oli 4. näytöksen alussa jossa Desdemona tulee peilin eteen ja riisuu kruununsa. Samaan aikaan videolla näkyy kun hän riisuu mekkoaan.
Huomaa että Kristian Benedikt on kokenut Otello, sillä hän osaa neuvoa muitakin. Olen monesti nähnyt hänen neuvovan Yanaa Otellon ja Desdemonan yhteisissä kohtauksissa. Miten olla sekä miten ja minne mennä. Neuvonnan ja poikkilaittojen välissä hassutellaan. Tämänhän tiedän olevan jo arkipäivää. Kristian vaikutta aika mukavalta ja rennolta tyypiltä. Oikeastaan olen pannut merkille ettei kukaan Otellon laulajista vaikuta ollenkaan oopperadiivalta, vaan jokaisella on jalat tiukasti maassa ja rento ammattimainen ote tekemiseen.
Ensi-iltaa edeltävällä viikolla on esiintyjille saatu puvut päälle; teos syvenee. Pääsee eläytymään taas paremmin. Puvut tuovat myös omat ongelmansa. Desdemonan ja Emilian on hankalaa kiivetä linnan portaita pitkissä mekoissa ja korkokengissä. Tähän voi kait sanoa että harjoittelu tekee mestarin.
Tässä vaiheessa harjoituksia ei ohjaajallakaan ole enää paljoa kommentoitavaa laulajille. Pieniä korjauksia vain. Nyt keskitytään kaikkien elementtien yhteensovittamiseen.
Kenraaliharjoituksessa näin ensimmäisen kerran tulen lavalla. Tuli ja tulennielijä on hyvä idea! Se sai yleisön heti varpailleen ja keskittymään oopperaan. Tuli on elementtinä niin sykähdyttävä ja riskialtis että sen lavalla näkeminen saa niskavillat pystyyn.
Kenraaliharjoituksessa oli kyllä tunnetta riittämiin. Ääniä säästeltiin, mutta eläytymistä ei. Sitä se yleisö teettää, näyttelijän on helpompi eläytyä ja esiintyä kun on reilusti katsojia. Orkesteri jyräsi välillä laulajat alleen, niin tempossa kuin äänenvoimakkuudessakin, mutta tästä ongelmasta kyllä päästääneen yli pienellä keskittymisellä minkä ensi-illan tuoma jännitys luultavasti luo. Muuten orkesteri kuulostaa hyvältä. On niin paljon mukavampaa seurata koko teosta kun siinä on siihen sävelletty musiikki mukana.
Harjoituksen aikana seurasin jokaikistä solistia. Kaikkien äänet tulivat ihanasti esille ja jokainen oli niin luonnollisen oloinen lavalla. He ovat upeita! Solisti kerrallaan jäin ihailemaan heidän ääniään ja lavakarismaa. Sain useaan otteeseen kylmiä väreitä ja sellaisen olon että 'hei, minäkin tahdon lavalle!'. Ehkä joku päivä.
Miten paljon tähän teokseen on tehty töitä ja miten monella eri tasolla. Näyttämöavustajat, kuorolaiset, solistit, ohjaaja, tekniset avustajat, valomiehet, kapellimestari, soittajat, korrepetiittori, puvustajat, maskeeraajat, kuvaajat, lavastajat, kuiskaaja, teknikot ja monet muut yksittäiset henkilöt teoksen taustalla. Iso kiitos teille kaikille että olette tehneet näin hienon oopperan meille tänne Savonlinnaan. Jokainen on omalla työpanoksellaan tehnyt teoksesta juuri tällaisen kun se on. Prosessia on ollut ilo katsoa vierestä ja siitä on oppinut niin paljon. Tämän kokemuksen kautta oopperasta on tullut minulle paljon läheisempi ja lähestyttävämpi taiteen muoto. Osaan nauttia siitä aivan erilaisella tavalla kuin ennen. Voitte antaa itsellenne isot aplodit. Bravo!
Anni Elna Kaakinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti